Samstag, 21. April 2012

Taidemessuilla

Kävimme torstai-iltana taidemessuilla. Näyttely alkoi jo rakennuksen ulkopuolella, jossa seisoi tämä kiva vanha auto.

Kiinalaisen taiteilijan puusta kaivertamissa tuoleissa sai istuakin, käyttötaidetta siis.

Allumies olisi mielellään ostanut tämä Georg Baselitzin työn, mutta se oli turhan halpa, ei meille ihan noin halpaa osteta.

Boteron  hauskat paksut naisetkaan eivät olleet sitä hintaluokkaa, että olisi ostettu.

Tämä Laura Fordin elefanttipoika bleiserissä oli tosi jännä, se oli tehty vanhoista vaatteista.

Minulle olisi kelvannut Pinocchio.

Marianne von Werefkin on aina ollut mieleeni, pidän hänen väreistään.

Tämän fotokollaasin tekijä on Anett Stuth. Siitä löytyi paljon tuttuja kasvoja, mm. Anne Frank ja Kafka. Lasin takia sitä oli vaikea kuvata, se oli luonnossa tosi hieno.

Salamatkustajatkin olivat päässeet pujahtamaan mukaan näyttelyyn. Taitelijan nimi on Patrick Raynoud.

Elvis on saanut alttarin.

Tässä oli ihan vaan jännät värit, en muista taiteilijan nimeä.

Totesimme, että oli hyvä idea mennä messuille viikolla illalla. Viikonloppuna siellä on aina niin täyttä, että ei näe tauluja kunnolla, nyt oli lopussa näinkin tyhjää.

Pois lähdettäessä oli pakko ottaa kuva messuhallin likaisen ikkunan läpi, kun siellä oli niin ihmeellinen näky eli tuomiokirkon tornien huiput pilvitaivaalla.

21 Kommentare:

  1. Kiitos! Suosikkejani olivat kuvat 6,7,11,13.
    (Enpä taida enää pestä ikkunoita. Saan sitten vähän taiteellisempia kuvia tuosta maisemastamme, jota ahkerasti kuvailen)

    AntwortenLöschen
  2. Kiitos, näin minäkin pääsin näyttelyä katsomaan. Minä otan tuon rappuskuvan, jos se vain on myytävänä pussiini sopivalla hinnalla. Ja tuo viimeinen kuva on ehkä kuitenkin paras.

    AntwortenLöschen
  3. Antworten
    1. Luonnossa vielä paljon paremman näköinen kuin kuvassa.

      Löschen
  4. Mein Lieblingsbild ist eindeutig das letzte und das ist kein Witz!

    AntwortenLöschen
  5. Tuo Anett Stuthin fotokollaasi miellytti ehkä näistä eniten, paitsi kyllä tuo Kölnin tuomiokirkon huiput pilvitaivasta vasten oli loisto-otos! Vähän eri väreillä leikit uudella kuvaohjelmalla ja kuvat myyntiin!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Se kollaasi olikin hyvä, ei pääse tuossa oikeuksiinsa. En osaa leikkiä millään kuvaohjelmilla (vielä) eli kaikki on aitoa täällä.

      Löschen
  6. On se sääli kun haluttava taide on niin kallista...

    Olisko sinulla kunnollisen, kermaisen, paksun parsakeiton ohjetta?
    Olen saanut joskus parasta keittoa ikinä Saksassa ja nyt pitäisi saada ohje...

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. en ole itse tehnyt, mutta ovat jotkut kehuneet:
      1 kg valkoista parsaa
      30g voita
      1 tl sokeria
      Suolaa
      250g perunoita
      2 dl kermaa
      Kuori parsa, pese kuoret ja keitä kuoria voin ja sokerin kanssa litrassa suolalla maustettua vettä noin vartti.
      Siivilöi neste talteen. Kuori perunat ja pilko palasiksi. Leikkaa parsoista päät talteen, pilko lopputangot palasiksi. Keitä sitten parsaliemessä parsa- ja perunapaloja miedolla lämmöllä noin 20 min. Soseuta hyvin. Lisää keittoon parsan päät ja kerma. Anna kiehua hiljaa n. 8 minuuttia.Mausta suolalla, pippurilla ja halutessa sitruunamehulla.
      Voit käristää pannulla parmankinkkusuikaleita ja koristella keiton niillä ja basilikasuikaleilla.
      JOs kokeilet, annahan feedbackia.

      Löschen
    2. Kiitos!
      Mies tekee. Katsotaan käyttääkö tätä vai toista netistä löytämäänsä reseptiä. Tulen kertomaan mitä saan syötäväkseni!

      Löschen
    3. NAMI, NAMI, hyvää oli!
      Suosittelen!!!

      Löschen
    4. Kiva että maistui. Ajattelin, että peruna tekee sen liemen kivasti vähän paksummaksi.

      Löschen
  7. Siis aivan mahtava kuva likaisen ikkunan läpi! Hyvin bongattu 'kodak-moment'!
    Muutenkin mielenkiintoisia teoksia näyttelyssä ... tuo elefanttipoika on mainio. Saisko omista vaatteista tuollaisen kanssa ... ;)

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Se elefantti oli kyllä niin söpön söpö että.

      Löschen
  8. Oli taas niin mielenkiintoisia kuvia ja tekstejä, sinulla on hyvä näkö! Kiva, että saan nauttia mukana!

    AntwortenLöschen
  9. Tuo viimeinen kuva olisi sopinut näyttelyyn mukaan, hieno!

    AntwortenLöschen