Freitag, 22. März 2013

Empatian juuret

Joidenkin saksalaisten(kin) koulujen opetusohjelmaan on tullut uusi aine nimeltä empatia. Se perustuu kanadalaisen Mary Gordonin ideaan viedä luokkahuoneisiin vauvoja ja sitä kautta opettaa lapsille (täällä viidesluokkalaisille) empatiaa. Äiti tai isä tulee vauvansa kanssa vuoden ajan luokkaan. Koululaiset saavat tervehtiä vauvaa, koskettaa sitä, laulaa sille ja tarkkailla sen kehitystä vuoden aikana. Lapset oppivat tunnistamaan vauvan tarpeita ja sitä kautta ehkä omiaankin ja parhaassa tapauksessa muuttumaan vähemmän agressiiviseksi.
Ehkä tuollainen olisi jo aikoja sitten ollut tarpeen Suomessakin. Sain eilen sellaisen agressiivisen ja kaukana empatiasta olevan ryöpyn niskaani, kun kerroin yhdelle suomalaisnaiselle ystäväni Ginan sairaudesta ja että hän ei halunnut vielä tällä asteella kertoa tilanteesta lapsilleen. Hän ei halua pilata tyttärensä lauantaista syntymäpäivää ja hermostuttaa poikaansa ennen tämän tenttiä. Asian ehtii kertoa vielä ensi viikollakin. Tulee mieleen oma äitini, joka ei myöskään halunnut minun tietävän kaikkea hänen tilastaan ennenkuin oli pakko. Minusta se oli empatiaa ja liikuttavaa, tuon toisen naisen mielestä se on valehtelemista.

19 Kommentare:

  1. Empatian opetukseen on satsattu täälläkin. Opetus aloitetaan päiväkodeissa ja jatkuu sitten ala-asteella. Opettajia kurssitetaan ja siihen kuuluva materiaali on monipuolista, hyvät keskustelut aikaansaavaa. Todella hyvä näinkin, vaikka kotoahan sen _tärkeimmän_ opetuksen pitää tulla.
    Tuo Gordon on tuttu nimi ja muistinkin kirjahyllystämme toisen G:n, eli Thomas G:n kirjan Viisaat vanhemmat. Utelias kun olen löysin sitten netissä tällaiset sivut, jotka näyttävät tosi mielenkiintoisilta. Empatiasta ei puhuta koskaan liikaa tässä kovassa "minä,minä-maailmassa".

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Varmaan ovatkin Suomessa pitemmällä tuollaisissa asioissa. Tarkoitin tuossa enemmänkin, että sellaista koulutusta olisi tarvittu siihen aikaan, tuo mainitsemani myrkkynuoli oli lapsi. Thomas Gordonin nimen tunnen, meidän perheen manageri on lukenut hänen Managerkonferenz-kirjansa. Ja naapurin rouva luki sitten siitä innostuneena kirjan, jonka nimi oli muistaakseni Familienkonferenz, olisko se ehkä vaikka just se sama, joka teillä on.

      Löschen
    2. vaihdan tuon tokan pilkun kun-sanaan, en tiedä, kuka sen kävi vaihtamassa pilkuksi

      Löschen
    3. Hienoa, että äiti jaksaa tuossa tilassa ajatella lastensa parasta! Kyllähän ne vaikeat asiat ehtii jutella ensi viikollakin...Minunkin äitini jätti kertomatta erään leikkauksen yhteydessä, että lääkäri oli hänelle sanonut, että leikkauksen riskinä voi kuolla! Mainitsi siitä sitten vuosia myöhemmin ihan muussa asia yhteydessä. Minä silloin, että aha...

      Löschen
    4. Eiköhän tuo olekin aika normaalia _äideille_. Ja on tuo mun tuttava nimeltä Myrkkynuolikin jättänyt kaikenlaista kertomalla lapsilleen, mutta "se on ihan eri asia".

      Löschen
  2. Kuinka joku voi kutsua tuollaista valehtelemiseksi? Minusta se on malliesimerkki empatiasta! Minunkin äitini on aikoinaan toiminut samalla tavalla. Taisvat nämä "vanhanajan" äidit olla erilaisia kuin monet nykyiset.
    Arvaas mitä, meillä paistaa vieläkin aurinko!

    Maikki

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Meilläkin paistoi aamulla, mutta nyt on taivas helmenharmaa. Huomiseksi on (muka)luvassa kunnon aurinkoa.
      FrauTV:n Facebook-sivulla oli hauska muistilappu, jossa luki: "Der kleine März möchte bitte aus dem Winter abgeholt werden". Ihan niinkuin sellainen kuulutus Ikeassa, että se ja se penska pitää tulla hakemaan Smålandista.

      Löschen
  3. Empatia on hieno opetusaine,sitä pitäisi opetella joka paikassa.Toisen vapaaehtoispaikkani nuoret koulaiset menivät vielä joku aika sitten kerran viikossa leikkimään ihan pikkuisten lasten kanssa (minäkin tykkäsin mennä sinne) mutta sitten 10-11 vuotiaat koululaiset eivät enään oikein halunnutkaan mennä sinne,sillä aina kun tulimme oli kakkavaippojen vaihto ja siitä eivät isommat lapset pitäneet.Joten ei ihan mennyt täysin se empatiaopetus...
    Aika kummallista sanoa valehteluksi tuota että ei kerro lapsilleen vaan haluaa että heidän mieltään ei vaivaa tuollainen asia.Äitini kertoi meille lapsille kun hän sairastui syöpään,mutta ei halunnut että siitä kerrottaisiin muille.

    AntwortenLöschen
  4. Täällä yhdessä koulussa vauvalla on päällään paita, jossa lukee "opettaja". Kertoivat, että tämän opettajan tunnit saattavat hyvinkin myöhästyä, jos opettaja on koulumatkalla sattunut nukahtamaan auton turvaistuimeen eikä häntä raaskita herättää. :D

    AntwortenLöschen
  5. Eiköhän jokainen itse tiedä milloin mitäkin läheisilleen kertoo, siihen ei muiden pidä puuttua. Me suomalaiset taidamme olla aikamoisia töksäyttelijöitä.

    Empatiavauva koulussa kuulostaa loistavalta idealta. Koululaisten lisäksi vauvakin taatusti nautti lasten seurasta.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Niin minustakin äiti tietää sen itse parhaiten.
      Kyllä ainakin se saksalainen opettajavauva näytti viihtyvän hienosti luokkansa keskellä ja kamalan fiksusti ne (ei ihan parhaimmista perheistä tulevat) vitosluokkalaiset osasivat selittää, mitä se vauva milloinkin tuntee.

      Löschen
  6. Näitä besserwissereitä löytyy aina; ja he ovat usein vielä niitä energiasyöppöjä. Kannattaa vain hankkiutua kauas heidän seurasta.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Ei ole valitettavasti tietyistä syistä niin helppoa.

      Löschen
    2. Tietyt syyt lienevät sukulaisuus...elän itse samassa. Ystävät ja perhe paras, suku pahin.

      Allu, ihan oikeasti joskus on pakko irrottautua, ottaa välimatkaa niihin, jotka syövät energiaasi ja/tai tavalla tai toisella loukkaavat sinua kerta kerran jälkeen. Olen jo osin toiminut, mutta en voi tehdä myöskään lopullista ratkaisua, sillä välissä on vasta 8 -vuotias kummilapsemme, joten en vain voi. En muutenkan pidä siitä, että suku tai jotkut siellä katsovat voivansa puuttua toisen privaattiasiohin. Perheen kesken se on eri.

      Löschen
  7. En tiedä onko tässä kyse empatiasta, mutta olen kuitenkin sitä mieltä, että ystäväsi on varmaan ajatellut asiansa valmiiksi ja kertoo sitten, kun ajattelee sen olevan kaikille hyvä. Tässäkin äiti varmaan parhaiten lapsensa tuntee, eikä siihen ole ulkopuolisilla kovin painavaa sanaa sanottavaksi.

    AntwortenLöschen
  8. Kouluissa pitäsi olla sekä empatia- että talous, siis rahatalousoppia.

    AntwortenLöschen