Samstag, 8. Juni 2013

Miten voin kyllin kiittää?

Tuli mieleen Arjan Saijonmaan Laulu elämälle, kun aloin kirjoittaa tätä postausta. Aiheena varmaan jo ennenkin vastaantullut teema: miten kiitetään. Suomessa kiitetään yleensä aina ruokapöydässä, kun taas Saksassa ei ole sitä tapaa. Täällä kyllä tietenkin kiitetään, jos joku tarjoaa ruokaa ravintolassa tai jos ollaan kylässä, kiitetään lähtiessä, mutta ei yleensä jo pöydästä noustessa kuten kohteliaat suomalaiset tekevät. Muuten kyllä saksalaiset ovat mielestäni kohteliaita ja esimerkiksi bitte-sanaa käytetään ihan kotioloissakin. Kann ich bitte das Salz haben eli Voitko olla hyvä ja ojentaa minulle suolan, sanotaan yleisesti oman perheen keskuudessakin. Suomalaiset usein kurkottelevat itse suola-astian perään ja jopa nousevat ylös ja lähtevät hakemaan sitä pöydän toisesta päästä, mikä taas Saksassa on epäkohteliasta.
Minulla oli toissapäivänä kiivas keskustelu suomalaisen naisen kanssa, miten lasten pitäisi kiittää. Me teimme Berliinissä laivaristeilyn ja mukana oli kummipoika ja hänen veljensä tytär (14v). Me maksoimme heidänkin risteilynsä ja kummipoika kiitteli kovasti ja halasi, mutta 14v ei saanut suutaan auki eli niitä tuppisuita on kyllä täällä Saksassakin. Yli 20v (suomalainen) kummityttö lähettää saadessaan reilun summan rahaa synttäriksi kiitokseksi tekstiviestin, jossa on tasa yksi sana = kiitos. Siis on siinä vielä se piste kiitoksen perässä.  Minä kehtasin olla sitä mieltä, että lahjasta kiitettäessä voisi sanoa pari sanaa enemmänkin. Lahjoittaja olisi mielissään, jospa vaikka saisi tietää, mihin rahareikään niitä euroja käytetään. Toinen saksalainen kummipoika lähettää pitkän kirjeen ja kertoo, että suunnittelee matkaa Italian Alpeille ja raha tuli hyvään tarpeeseen kiipeilyvälineisiin. Suomalaisnainen oli sitä mieltä, että tuollainen on turhaa tyhmää lässyttelyä ja mairittelua, kiittämiseen riittää aivan yhtä hyvin sanoa se yksi sana eli kiitos. Ja sitäpaitsi minun pitäisi ymmärtää, että tuleehan se raha nuorille aina tarpeeseen, ei sitä tarvetta tarvitse alkaa enemmän analysoimaan. Ja täytyy kuulemma ottaa kulttuurierot huomioon, saksalaiset liioittelevat.
Huhtikuussa Suomesta palatessani lentokoneessa istui kiva nuori ensi vuoden abiturienttityttö, jonka kanssa juttelin koko lennon ajan. Kävi ilmi, että hän oli ollut vaihto-oppilaana meidän lähellä olevassa koulussa ja oli matkalla kyläilemään isäntäperheensä luokse. Hänen oli tarkoitus tulla Düsseldorfista junalla Kölniin ja tarjouduin tietenkin ottamaan hänet mukaan autolla, kun meille ei siitä isoa kiertotietä tullut.
Eilen eli päivää tuon puhelinkeskustelun jälkeen posti toi tämän


Kirjekuoressa oli kiitoskortti suomalaistytöltä, joka kyllä kiitti todella kovasti meitä kyydin saatuaan, mutta halusi vielä kirjallisestikin kiittää. Onkohan tyttö antanut tartuttaa itsensä vaihto-oppilasvuoden aikana näihin saksalaisiin lässytystapoihin vai onko hän fiksun suomalaiskodin kasvatti? Lentokoneessa sain ainakin käsityksen hyvästä kasvatuksesta suomalaiskodissa. Olenkohan minä aivan hassu, kun iloitsin kovasti tuosta kirjeestä, joka tuli aivan vieraalta ihmiseltä, jota en todennäköisesti tule enää koskaan tapaamaan??

Kommentare:

  1. Lyhyt tekstiviesti on enemmän kuin monet muut muistavat... Esimerkiksi jos on pitänyt juhlat tai tarjonnut ruokaa, ei siitä nykyään kukaan enää kiitä.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Ehkä täällä keski-Euroopassa ollaan vielä vähän vanhanaikaisempia, meillä monet vieraat soittaa seuraavana päivänä ja kiittää ja päivänsankari soittelee ja kiittelee vielä puhelimitse saamastaan lahjasta, vaikka varmasti on sanonut danke, kun lahja on ojennettu.

      Löschen
    2. Suomalaisethan on tekstiviestin keksineetkin, siellä ollaan kehityksessä "edellä".

      Löschen
    3. (niin, minä olin töissä kymmenen vuotta Göteborg Ericsson AB ja meidän osastolla Mobitex lähetettiin tekstiviestejä luultavasti jo ennen 1984, ennen sitä Matin keksintöä. Eikä silloinkaan se suurelle yleisölle ollut mahdollista. Mutta mielenkiintoista kaikki tämä)

      Löschen
    4. (ja Mobitexin jutuissa oli se Redundanz hirmu hyvä, ei mikään häirinnyt teksiviestien perilletuloa)

      Löschen
    5. Voi voi ne ruotsalaiset, taas ehtivät ekana. :-))
      Myyväthän ne täälläkin aitoja ruotsalaisia saunoja. :D

      Löschen
  2. Minulla on tähän kommenttia vähän puolesta ja vastaan.

    Kiittäminen on hyvä ja tarpeellinen asia, ja kun asuu sellaisessa maassa, jossa kiittämistä ei harrasteta, kiittämättä jättäminen tuntuu joskus todella oudolta. Voisihan sitä tietysti kiittää, vaikka sellainen tapa ei maassa olisikaan, mutta esimerkiksi täällä Intiassa kiittämistä pidetään kovin muodollisena tapana. Tästä jos pitäisi rivien välistä lukea, niin kiittämättä jättäminen on täällä sitten kai osoitus läheisyydestä?

    Sitten taas toisaalta minulla on isän puolelta muutama sukulainen, jotka tekevät kiittämisestä aina hirveän suuren numeron ja kiittelevät jokaisesta pienimmästäkin asiasta. Minusta se on aika ärsyttävää! Jos joku unohtaa kiittää näitä henkilöitä jostakin, muut saavat kyllä kuulla siitä, kuinka kiittämätön tuo henkilö olikaan.

    Olen huomannut Suomessakin eroja perheiden kesken; toisilla on tapa kiitellä herkemmin, ja toiset taas eivät kiittele juuri koskaan. Sitten kun nämä kaksi äärilaitaa kohtaavat, niin ongelmia tulee, t.nimim. nähty on. :-D

    P.S. Jos joku olisi kysellyt minulta nuorena, mihin minä meinaan hänen antamansa rahat käyttää, olisin varmaan lähettänyt rahat hänelle takaisin. :-D

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Hihi, vai olisit lähettänyt rahan takaisin. :D
      En minä mitään raporttia rahojen käytöstä vaatisi, mutta tarkoitin, että jos ei muuten tiedä yhtään mitä sanoisi, voisi siitä small talk-mielessä ottaa idean. Mutta taidan tosiaan olla vanhanaikainen.

      Löschen
    2. En tarkoittanut, että olet vanhanaikainen. :-) Kyllä minustakin kiitoksen lisänä voisi olla jotain muuta, vaikka ihan vain mukavat kesän toivotukset, jos ei muuta. Pelkästä kiitoksesta tulee sellainen pakon edessä kiittämisen maku.

      Löschen
    3. Kyllä mä ymmärsin, että et halunnut mua moittia vanhanaikaiseksi, ajat on vaan muuttuneet ja kiittämättä jättäminen ei ilmeisesti ole enää niin paha asia. :-)

      Löschen
  3. Mä oon aina kuvitellut etta kiittaminen on kotoaopittua....mulle on normaalia kiittaa ja kertoa myos mita vaikka rahalla meinaan tehda...ja opetan sitä tapaa lapsillenikin...sen sijaan siskoni, joka on saanut saman kasvatuksen kanssani sanoo vain tekstarilla lyhyesti kiitos, jos sitäkään. Joten vaikka oletankin kiitoksen antamisen olevan kotoaopittua niin on siina kylla luonteellakin tekemista etta miten kiittää. Kiva postaus :-)

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Tosi kiva mielestäni, jos lapset osaa kiittää. Esim. juuri äsken vilkasliikenteisellä kadulla päästettiin pikkutyttö pyörän kanssa ylittämään tie ja hän heilutti kättään kiitokseksi, meistä se oli kiva ele.

      Löschen
  4. Minäkin taidan olla vanhanaikainen kiittämisen suhteen. Ei pelkästään kiitos vaan myös ole hyvä on minulle normaalia kielenkäyttöä. Tosin myös Venäjällä ollaan samanlaisia, siellä osataan tosi hienosti ja sydämellisesti kiittää. Englantilaisten ylikohtelias kiittäminen tuntui minusta joskus vähän teennäiseltä. Suomessa näyttää nuorempi sukupolvi suhtautuvan kiittämiseen toisin kuin vanhemmat, mutta niinhän se näyttää heillä olevan muutenkin kommunikoinnissa.

    Maikki

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Minä muistan lapsuudesta Moskovan tätini, joka oli todella sydämellinen ja erottui aina kovasti suomalaisista. Monet sukulaiset olivat vähän ulalla hänen kanssaan, kun hän halasi kaikkia eikä siihen aikaan Suomessa aina niin kovasti halattu.

      Löschen
  5. Viime jouluna 2 sukulaistytolta (siis ihan aikuisia perheellisia naisia) ei tullut MITAAN kiitosta rahajoululahjasta. Kylla loukkaannuin vaikka se kiitoksen saaminen ei ollutkaan lahjan antamisen syy. Vielakin kiukuttaa. Ensi joluna voi olla etta unohdan heille lahettaa.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Minäkin unohdan jonkun kohdalla, jonka äiti sanoi, ettei hänen lapsensa tarvitse mulle vastata. Ajattelin, että ei munkaan sitten tarvi muistaa merkkipäiviä.

      Löschen
  6. Minulle opeteltiin pienenä että pitää aina kiittää ja joskus on sattunut ettei ole tullut vastaan kiitosta vaikka olisi pitänyt ja olen kokenut sen loukkaavana.Myös sellaisesta että vaikka avaa toiselle oven voi kiittää mutta kaikki eivät sitä tee.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Kyllä mä jotenkin automaattisesti sanon kiitos, jos joku pitää ovea auki.

      Löschen
  7. Eiköhän tuo johdu paljon juuri kasvatuksesta ja kotoa tai lähiympäristöstä saadusta mallista. Jos yhtään lohduttaa, niin ei minunkaan kummilapsista 2 ole juuri kiitoksia lähetellyt, mutta eivät tosi ole mitään rahalahjoja saaneetkaan. Kummilasten lahjominen loppuu ylppäreihin, viimeisiin on vielä kolmisen vuotta aikaa.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Niitä mörököllejä taitaa löytyä kaikkialta.

      Löschen
  8. Minä olen kiittämisen kannalla. Ja lapset varmasti oppii, jos kiitosta kotona annetaan ja käytetään? Meidän jälkikasvun kanssa vielä opetellaan. Ilahdun joka kerta, kun kiitos tulee spontaanisti. Aina se ei niin käy..

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Kyllä sitä pitää opetella. Meillä on intialaiset naapurit ja he opettivat pikkutyttärelleen vuorokauden ajan sanomista. Nainen sanoi kolmen neljän vanhalle tyttärelleen, että tämä tässä on rouva Allu ja nyt sinä menet hänen luokseen, annat kättä ja sanot "päivää rouva Allu" ja tyttö oppi sen ja on aina tervehtinyt luonnollisella tavalla ystävällisesti.

      Löschen
  9. Kiitos tuntuu aina mukavalta, sekä kiitoksen saajasta että varmaan myös sen sanojasta, ja olen myös sitä mieltä, että se(kin) tapa juurtuu kotoa.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Kyllä se suureksi osaksi sieltä juurtuu, vaikka tunnen kyllä kaksi sisarusta, joista vanhempii osaa kiittää ja soittaa isovanhemmilleen lahjasta, nuorempi (25!!!!) panee äidin soittamaan, se on just sellainen mörökölli.

      Löschen
  10. Riippuu tietysti vähän mistä kiittää, mutta kyllä mun mielestä juuri esim rahalahjan saatuaan voisi vähän kertoa, mihin aikoo sitä rahaa käyttää. Me annettiin juuri miehen siskonpojalle rippilahjaksi pieni rahasumma, ja poika lähetti kiitoskortin mukana pienen kirjeen, mihin oli ihanalla 15vuotiaan pojan harakanvarpailla kirjoittanut kiitokset, ja että aikoo säästää rahaa ostaakseen joskus vielä Porschen! :D :D - en tiedä kuinka tosissaan oli, mutta silti oli kiva saada kunnon kiitos ... :)

    Joskus toki ihan pelkkä rehti 'Kiitos' riittää, ja joskus sitäkin voi jopa viljellä liikaa ...

    Kyllä mäkin olisin todella otettu ja iloinen tuollaisesta kiitoskortista kuin mitä sait oltuasi super ihana tyttöä kyyditettyäsi! :)

    AntwortenLöschen