Freitag, 16. August 2013

Erityisruokavalio




Synttäribrunsseja suunnitellessa pitää kaiken muun stressin lisäksi miettiä ihmisten erityisruokavalioita. Naapurimme M. on tällä hetkellä hairahtanut kannattamaan vuonna 2007 kuolleen saksalaisen Wandmaker-nimisen miehen ravitsemusteoriaa, joka tarkoittaa sitä, että ihminen saa syödä aamuin ja illoin ainoastaan hedelmiä ja päivällä vihanneksia, joita ei saa missään tapauksessa kypsentää eli ne syödään raakana. Mitään eläintuotteita ei saa syödä, ei maitoa, ei juustoa, ei hunajaa eikä minkäänlaisia hiilihydraatteja. M on avioeronsa jälkeen ollut hyvin avoin kaikille (humpuuki)jutuille ja mm. juonut aikanaan lehmän lannalle maistuvaa Pu'erh-teetä ja vajaa kaksi vuotta sitten hän innostui poistamaan maksakiviä. Systeemin on kehittänyt Hulda Clark. Lääketiede ei tunne maksakiviä, mutta mitäs siitä, niitä poistui M:ltä kuulemma silti reilusti, vihertäviä pieniä kökäleitä. Että hän juomalla sitä taikajuomaa itse tuotti ne, sitä hän ei halunnut kuulla.  Nyt maksakivet eivät ole enää muodissa, nyt syödään Wandmakerin ohjeiden mukaan. Minulla ei ole mitään ongelmia kasvissyöjien kanssa, olin sellainen pikkulapsena melkein itsekin. Melkein sanon sen takia, että söin kalaa eli olin siis ei-lihansyöjä. Maallikkona ihmettelen kyllä tuota ruokalistaa. Mistä ihminen saa B12-vitamiinia ja mistä hän saa riittävästi kalkkia? B12-vitamiinia saa kasviksista hyvin vähän ja Wandmaker suositteleekin syömään pesemättömiä villiyrttejä, niistä saa siihen vitamiiniin tarvittavia bakteereja. Porkkanatkin olisi parasta jättää pesemättä ja kuorimatta. Kriitikkojen mukaan Wandmakerin hampaat katkeilivat, koska hän sai ilmeisesti hedelmistä liikaa happoa eikä tarpeeksi kalkkia. Hän itse kuoli loppujen lopuksi puutostauteihin ja munuaisten vajaatoimintaan, mutta asiaa yritetään ilmeisesti pitää vähän salassa, kun halutaan ihmisten edelleen ostavan hänen kirjojaan. M:llä on nyt jo paha B12 vitamiinin puutos ja hän on jopa joutunut saamaan vitamiinipistoksia. Jaloissa ei ole tuntoa ja meidän mielestä muistikin vähän pettää, Alzheimer-potilailla on kuulemma usein juuri tuota  B12 puutosta. Jännityksellä odotamme, miten kauan tämä kausi jatkuu ja mikä korvikeuskonto sitten taas rouvalle löytyy seuraavaksi. Minä tässä sillä välin suunnittelen brunssiamme ja totean, että yksikään meidän sapuskoista ei käy. Täytyisköhän lähteä poimimaan voikukan lehtiä, mahdollisimman likaisia, ehkä koiran pissakin tekisi hyvää ja varmistaisi B12-vitamiinin saannin.


24 Kommentare:

  1. Ihmiset, joilla on joku allergia, ymmärrän, mutta joilla on joku ehdoton dieetti menossa, on vaikeita. Meillä on tuttava, jolla on joku vaikea maitoallergia (ei laktoosi-intoleranssi) ja hän tuo kutsuille omat leivät sun muut mukanaan ja nauttii lihasta ja kalasta, joita on tarjolla.

    Maikki

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Ilman muuta allergikot huomioidaan, mutta jos jollain on vaan päässä vikaa, ei oikeastaan huvittaisi kaiken muun hässäkän lisäksi alkaa tehdä hänelle omia tarjottavia.

      Löschen
  2. jos noin ihmeellisä toivomuksia niin laittaisin kattilan pottuja pöytään. Tai pyytäisin ystäviäni pitämään päivän paussin ihme mieliteoissaan. Tai nyyttikestit!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Gluteeni- ja laktoosi vieraista selviän helposti, koska syömme aika yksinkertaista ruokaa.

      Löschen
    2. Ei hän saa syödä perunoita, kun ne pitäisi keittää eikä ne kai muutenkaan kuulu tuohon ruokavalioon.

      Löschen
  3. Allu, koska minulla on ollut vaikeasti ruoka-aineallerginen tytär, edellytän nykyään lääkräintodistusta kaikista dieeteistä. On järkyttävää jos yksi ei syö viljaa, toinen ei syö sokeria, kolmas ei syö lihaa ja neljsä on täysvegaani ja viides on tätä kaikkea eikä syö edes perunaa. Serkkuni ja minä päätimme, että se on loppu nyt, sillä me emme enää jaksa. Jopa tehdessäni yhtä kuuluisan ravintolan kirjaa blgiini, keittiömestari sanoi, että rasittavinta on, että enää ei saa kokoon pöytäseuruetta, jossa jokaisella ei olisi joku ihmeruokajuttu menossa. Minä olen totaalisen kyllästynyt ja jos minulla on joku ystävä, joka ei syö normaalia ruokaa eikä ole mitään sairautta, voimme tavata ravintolassa, jossa jokainen voi tilata mitä haluaa.

    Jos haluaa tuollaista pitää, sitä voi joustaa ollessaan kylässä. Tuollainen nipottaminen vie muilta voimat ja ilon kestitä ystäviä.

    Kerrankin täysin samaa mieltä Hannelen kanssa;)

    ****

    Meille tulee huomenna vieraita ja tarjolla on R:n graavaamaa merisiikaa, grillattua lohta, kalamestarin lohta, kosteikkovahveromuhennosta, keitettyjä perunoita, kantarelli-pinaattifrittataa, homejuustoja ja hedelmiä, dolce on vaniljajäätelöä mansikoilla ja...

    Mukavaa viikonloppua!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Oi oi, onpa teillä taas herkkuja tarjolla. Viljaakaan M ei syö, ei siis edes leipää eikä tietenkään juustoja.

      Löschen
  4. Eihän sinun pidä mennä mukaan tuon naapurin hullutuksiin. Anna M:n istua ja katsella teidän muiden herkuttelua. Tai jos haluat olla hyvä emäntä, on hän varmaan tyytyväinen,jos saa eteensä lautasellisen raakoja porkkananpaloja – anteeksi hedelmiähän niiden piti olla tuohon aikaan. Tai nyt menikin vaikeaksi, milloin alkaa Wandmakerin mukaan vihannesten syöntiaika:-O

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Varmaan se on sitten jo porkkana-aika, kun me sen verran myöhään aloitetaan. Pitää vissiin laittaa pesemätöntä luomuporkkanaa pöytään. Hauska on muuten, että hän koko ajan vertaa ihmisiä eläimiin eli mitä eläimet tekee, se sopii myös ihmiselle. Sanoin, että gorillat syö omaa ulostettaan ja saavat siitä B12. Ilkeä Allumies sanoi, että mehän voitais tarjota M:lle meidän ulostetta, hyi sitä. Ja ilkeä olin minäkin, kun menin sanomaan, että simpanssit ei käytä hammastahnaa, miksi M sitten käyttäisi. Kyllä me ollaan tuhmia!

      Löschen
  5. Ihan saaliksi kay ihmisia jotka hurahtavat yhtakkia tommosiin outouksiin. Kuulostaa ihan vaaralliselta terveydelle pidemman paalle.
    Jopa allergioiden maara Suomessa ihmetyttaa. Taalla Israelissa en ole tormannyt muistaakseni ikina perheen ja tuttujen ruokapoydissa sellaisiin. Korkeintaan joillain on laktoosiongelmia ja ottavat entsyymikapselin jos haluavat nauttia jatskista ilman ongelmia.
    Olimme juuri perheen parissa illallisilla, ja osa kasvissyojistakin nakyi nauttivan lihapullista ja sanoivat etta kotona syovat ja kokkaavat erilailla mutta silloin talloin voi syoda muutakin.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Laktoosiongelmia taitaa olla suomalaisilla enemmän kuin saksalaisilla, kun Suomessa juo aikuisetkin maitoa, täällä ei kukaan juo maitoa paitsi kahvissa.

      Löschen
  6. No huh,onpa vaikea ruokavalio M:llä,siis helppo tavallaan mutta vaikea elimistölle.Olin itse täysin raakaruoalla puoli vuotta joitakin vuosia sitten,mutta ruokavaliooni sentään kuului pähkinöitä,siemeniä,merilevää,ituja ym.raakojen kasvisten ja hedelmien lisäksi.Ja muistin ottaa B12-pillerini.....Mutta lopulta huomasin että vaikka oloi sillä ruokavaliolla oli tosi hyvä,niin kaipasin juustoa...ja kalaa...

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Mistä sä sait sinä aikana tarpeeksi proteiinia? Eihän silloin voi syödä linssejäkään,jos kerran ei saa mitään keittää. M oli tyttökaverinsa kanssa pari viikkoa lomalla, mutta se kaveri ei ollut oikein tyytyväinen siihen tunnelmaan, kun oli luullut, että he iltaisin yhdessä kokkailee ja syö ja juo lasillisen viiniä, mutta ei se sitten ollutkaan niin "gemütlich", kun M pureskeli vaan omenoita ja viinirypäleitä. Täällähän on sitten vielä se ekologinen puoli, että jos haluaa syödä pääasiassa paikallista ruokaa, se on sitten syötävä talvella melkein pelkästään omenaa.

      Löschen
    2. Linssejä voi syödä jos idättää niitä...Ja proteiinia sain ihan tarpeeksi kasviksista ja pähkinöistä ja siemenistä.

      Löschen
  7. :D. Laita vain nippu porkkanoita pöytään, raakoja perunoita kulhollinen ja pari retiisiä, pestynä. Sitä saa mitä tilaa?

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Rupesin muistelemaan, että perunat on kokonaan kielletty, siis raakana myös. Retiisejä on muutenkin kyllä tarkoitus laittaa, ne on aina niin kivoja väripilkkuja.

      Löschen
  8. Huh-huh! Pesemättömien porkkanoiden linjalle lähtisin minäkin, alkuruoaksi veden kanssa soseeksi kai ne raa'atkin jotenkin soseutuu, pääruoaksi viipaleina ja jälkkäriksi raastettuna. Koristeeksi niitä voikukan lehtiä. Ja jos pitopöytä niin valitkoon itse ja voi-voi jos ei mikään käy.
    Lauantai-iloa!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Tuohan onkin hyvä idea, ihan kuin olisi kolme eri ruokaa!

      Löschen
  9. Tuo viimeisen kuvan valikoimahan olisi kai ihan passeli ja tulee varmasti masu täyteen. Guugeloin raakaravinnon ja sehän sisältää vaikka mitä. Tietysti M:n syömisiä ei voi ollenkaan lämmittää ja vilja ja maitotuotteet jätettävä pois. Joku salaatti voisi käydä. Ehdota että tutustuisi raakaravintojuttuihin, jotta söisi muutakin kuin pesemättömiä porkkanoita ja saisi vitamiineja. Suomessa ainakin Ahvenanmaalla järjestettiin monena vuonna raakaravintokursseja ja Turussa oli, voi olle edelleen, raakaravintoravintola. Serkkulikka tietää vaikka mitä näistä jutuista.
    Kerro sitten millä vieraasi ruokit.
    paskeriville

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Kyllähän nuo intialaiset hedelmät olis ihan passelia ja Intiassa on se hyvä puoli, että epähygienia on taattu ja siksi siellä vegaanit saavat tarpeeksi niitä B12-vitameeneja ja saavat puutosta vain Eurooppaan muuttaessaan.

      Löschen
  10. No jo on ruokavalio! Luulisi että järkikin sanoo, ettei tuollaisella saa kaikkia ravinteita sitten millään! Ja missä on elämän pienet nautinnot, kuten hyvä ruoka! Jää rouva paljosta paitsi kun ei voi syödä Allun upeita herkkuja.... :D Olettaako hän, että tosiaan on pelkkää raakaa kasvista tarjolla, vaikka hän on (varmaankin) ainut moisen ruokavalion seuraaja?

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Tänään pääsin jo vähän siihen käsitykseen, että olisikin valmis syömään jotain muutakin, varmaan on kyllästynyt tai sitten tajunnut, että hänen pitäisi varoa, kun muutenkin on jo paha B12 vitamiinin puute.

      Löschen
  11. Onpas tutunnäköisiä vihanneksia ja hedelmiä. Melkein tuli ikävä. Mutta vain melkein. :-)

    AntwortenLöschen