Samstag, 17. August 2013

Minua huijattiin

Sain eilen Lumiaani tekstiviestin, jossa ilmoitettiin, että tilauksestani on kertynyt nyt 22 euron summa. Viestin lähettäjä oli b-i-l-l-i-n-f-o, josta en ole koskaan kuullutkaan. Melkein jo deletoin sen viestin, mutta rupesin kuitenkin kuuklaamaan asiaa, mutta en siitäkään sen hurskaammaksi tullut ja päätin soittaa kuluttajaneuvontaan. Pääsinkin sinne ensimmäisellä yrityksellä läpi ja sain tietää, että ilmeisesti olen jossain vaiheessa osunut mainosbanneriin ja siitä syntyy sitten tuon firman mukaan sopimus, josta he laskuttavat kännykkälaskuni kautta. Mikä onni, että otin yhteyttä neuvontaan. Käskivät soittaa heti puhelinfirmaani ja pyytää heitä poistamaan mahdollisuuden laskuttaa jotain ulkopuolista kännykkälaskuni kautta. Kaverini oli saanut saman viestin ja deletoinut sen, onneksi tuli eilen puheeksi. Teoriassa voisin yrittää saada rahan takaisin, kun en ole mitään sopimusta tehnyt, mutta siitä tulisi varmaan hankala juttu enkä kerta kaikkiaan jaksa eli menköön huolimattomuuteni/tietämättömyyteni piikkiin.
Meidän uusi naapuri on aikamoinen voyeur, kehtaa aina tulla terassillemme ja kurkkia olohuoneeseen.


Isäntäväki on lomalla ja Majalle käy ilmeisesti aika pitkäksi ja hän tulee hakemaan seuraa. Eilen se saamarin katti oli tappanut rastaan ja vienyt sen kotiinsa olohuoneen matolle ja kun kukaan ei ollut hänen saavutustaan ihailemassa, oli turhautuneena kakkinut lattialle. Onneksi minä en löytänyt saalista vaan naapuriperheen isoäiti. Päätimme, että Maja saa nyt kellon kaulaansa.
Löysin tänään uuden juoman: Rhabarberschorle, ei liian hapan, mutta ei yhtään makea, koostuu pääasiassa vedestä ja raparperimehusta ja siitä on tullut vähän muotijuttu vastikkeeksi perinteiselle Apfelschorlelle, joka on puoliksi kivennäisvettä, puoliksi omenamehua.

10 Kommentare:

  1. Onneksi huomasit.Minulla oli pari vuotta sitten vähän samantapainen ongelma,sain tekstiviestejä joita en ollut tilannut ja minua veloitettiin niistä.Kunnes huomasin sen laskussani ja jouduin soittamaan muutamaan paikkaan ennenkuin se peruuntui,mutta rahoja en saanut takaisin:(
    Voi tuota kattia,kakki lattialle,tuhma! ja tuo juoma kuulostaa namilta!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Oli kyllä joku vaisto, että en pelkästään deletoinut viestiä.

      Löschen
  2. Oliko selvä huijausfirma vai oikea firma, en kyllä ymmärrä miten oikeat firmat saisivat tuommoisilla huijaussopimuksilla edes rahastaa, törkeää!
    Söpö tirkistelijä teillä, onneksi ei tuo saavutuksiaan teidän olkkariin :)

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Se on ilmeisesti sellainen "oikea huijausfirma", joka elää tuollaisilla jutuilla.

      Löschen
  3. Tarkkana saa kyllä nykyään olla noiden huijaus- ja muidenkin firmojen kanssa. Joskus sitä miettii, olisiko paras sanoa irtisanoa itsensä kaikista kännykkä- sähköposti-, nettiyhteys- y.m. tileistä. Saisi olla ainakin rauhassa. Mutta kun niiden hyöty on kuitenkin suurempi kuin haitta, niin antaa olla.
    Kun meillä on nyt nuo naapuriperheen neljä kissaa riesanamme, en osaa katsoa kissoja sillä silmällä, että olisivat söpöjä.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Sen ymmärrän, että neljä vierasta kissaa on aika riesa ja harmittaa kyllä tuo lintujuttu, kun tykkään niin linnuista. Muuten Maja on kyllä ihan kiltti ja mua jotenkin säälittää se, kun se tuntee itsensä niin yksinäiseksi.
      On se aika ongelma noitten kaikkien vempeleiden kanssa. Mun mielestä operaattorin pitäisi puhelinsopimusta tehdessä kysyä, saako ns. Drittanbieterit laskuttaa puhelimen kautta. Mietin tässä juuri, että mitenkäs on ratikkalipun lunastaminen kännykällä, ehkä sekään ei nyt sitten käy, mutta en sitä tarvitsekaan. Suomessa taitavat enemmän maksaa kännykällä kuin täällä.

      Löschen
  4. Noi on tosi tylsiä. Mulla tyhjeni prepay samantien samankaltaisen jutun mukaan ja siihen riitti että lähetin STOP sanan tekstiviestinä tiettyyn numeroon, jonka puhelinfirmasta sain. Rahoja ei takaisin saanut kun oli ihan huijausta.
    Mitä mukavinta sunnuntaita Allulaan, toivottavasti Maja ei enää lintuja pyydystele

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. En tiedä, olenko jättänyt lukematta jotain pykälää puhelinsopimuksesta, mutta mielestäni puhelinfirmat voisivat huomauttaa asiasta myydessään liittymää.
      Maija pyydysteli eilen kärpäsiä, niitä se saakin. Lintuja ei ole onneksi nyt näkynyt. Kivaa sunnuntaita Irkkulaankin!

      Löschen
  5. No onneksi selvitit asiaa ja sait sitten oikeita neuvoja!
    Ja voi rastasparkaa Majan kynsissä ... mutta kyllä on söpö ja piki kissa!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Yritin tänään puhua Majalle, että jospa pyydystäisi vain hiiriä, mutta en tiedä, menikö perille. :D

      Löschen