Freitag, 23. August 2013

Rättiväsynyt

Työt ei lopu, vaikka eilen tein pyöreän päivän ja kävin vielä vähän ennen yhdeksää nopeasti Ikeassa ostamassa pieniä laseja, joissa voin tarjota itse keksimääni jälkiruokaa. johon tulee alimmaksi mangokastiketta ja jotain marjoja, sitten kreikkalaista jugurttia ja päälle murskattuja cantuccineja.
Täytekakkupohja on nyt uunissa ja vieraskylppärin sain jynssättyä tänään suhtkoht siistiksi, yövieraat saapuvat tänään.



Pesin vielä vierashuoneen ikkunan, kaadoin vanhingossa vesiämpärin lattialle, matto likimärkä ja parketti samoin, hermostuin ja päätin lähteä Blogistaniaan, täällä on paljon kivempaa.

image from here

13 Kommentare:

  1. Puhtaalta ja raikkaalta näyttää, mutta mene nyt takaisin hommiin, se kakkukin kohta palaa!!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Mistäs arvasit? Ei se onneksi palanut, mutta oli siellä hälytyskello varmaan jo jonkun aikaa soinut. Nyt on seuraava pohja uunissa, laitoin joka kerrokseen hälytyksen päälle.

      Löschen
  2. Meister Proper putzt so sauber, dass man sich drin "spiegeln" kann. ;)(YouTubessa)
    Ei niin, että olisin kaivannut TV:stä noita siivous- ja pesuainemainoksia, mutta huvitti kovasti, kun löysin niitä YouTubesta. Niitten avulla ymmärtää hiukan paremmin noita omituisesti käyttäytyviä tätejä, anoppeja ynnä muita "Putzteufeleita".
    Saksalaisesta avioliittolaista poistettiin 1977 se pykälä, että nainen ansaitsee elantonsa huushollihoidolla eli "Hausfrauenehe"! Ajat ovat muuttuneet ja tavat myös.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Ja Baijerissa naisopettajien piti elää selibaatissa, uskomatonta. Suomessa "pakotettiin" naiset jo 1940-luvulla avaamaan oman pankkitilin, kun lapsilisä maksettiin vain äidille, Saksassa naiset tarvitsi vuoteen 1962 miehen luvan pankkitilin avaamiseen.

      Löschen
  3. Hahhah! Ainakin täällä blogistaniassa näyttää useimmilla kulissit pysyvän helposti pystyssä:).

    AntwortenLöschen
  4. Mikä siinä on, että se ämpäri kaatuu aina just silloin, kun on ihan hirveä kiire. :-D T. nimim. kokemusta on.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Sanos muuta, kaikki menee pieleen juuri nyt ja kamalasti tulee lisätöitä.

      Löschen
  5. Olitpas ahkera! ja herkulliselta kuulostaa tuo jälkkärisi.Mukavaa ja rauhallista ,levon täyttämää viikonloppua!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Siivoukset on hoidettu ja huomenna on kokkailupäivä ja sunnuntaina brunssi. Huono tuuri, sillä sunnuntai näyttää olevan tässä parin viikon aikana ainoa sateinen päivä ja viileämpi, tänään on vielä +28C. Ilmeisesti joudumme istumaan sisällä, kääks, not amused.

      Löschen
    2. Joas ruokailutilastanne on ovi puutarhaan, pidä se auki ja ripustele jo etukäteen lyhtyjä ja tuikkuja sinne tänne. Sytytät niitä sitten kun hämärä putoo. Me käytämme tätä kikkaa, kun haluamme kattaa terassille, mutta keli on kolea, tai sataa liikaa tai on liikaa väkeä meidän terassin pöytään. Kaikista tuntuu että istutaan ulkona vaikka ollaankin olkkarissa: Kuuluu sade, tuuli, linnut, kaikki.

      Laatat löytyivät eli täytyy alkaa vahvistaa itseään henkisesti remonttia varten;)

      Mukavaa emännöintiä!

      Löschen
  6. Oli sitten sisällä tai ulkona, nythän kaikkialla on niin siistiä, kun itse olet siivonnut. Ja ruuatkin teet itse. Bist doch eine deutsche Superhausfrau, anoppisi kääntyy haudassaan. Muista sitten laittaa kuvia brunssipöydästä!

    Maikki

    AntwortenLöschen
  7. Oli sitten sisällä tai ulkona, nythän kaikkialla on niin siistiä, kun itse olet siivonnut. Ja ruuatkin teet itse. Bist doch eine deutsche Superhausfrau, anoppisi kääntyy haudassaan. Muista sitten laittaa kuvia brunssipöydästä!

    Maikki

    AntwortenLöschen