Juomaksi oli hankittu tynnyri paikallista olutta ja yksi naapuri oli puristanut ison kanisterin ihanaa tuoretta omenamehua vanhempiensa maalaistalon omenoista. Sen lisäksi oli tarjolla Hugoa, viiniä ja kivennäisvettä.
Jokainen toi mukanaan jotain ruokaa. Minä tein pellillisen tonnikalapiirakkaa ja brownies. Grillissä paistettiin bratwursteja ja lisukkeena oli monenlaisia salaatteja,oli mm. linssisalaattia ja couscoussalaattia ja perunasalaattia. Espanjalainen naapuri oli tehnyt herkullisia tulisia perunoita ja intialainen Garam masalalla maustettua salaattia, jossa oli paljon inkivääriä ja granaattiomenan siemeniä.
Lapset olivat ensimmäisenä kokeilemassa herkkuja.
Ruoan jälkeen pienemmät tytöt esittivät tanssileikin tähän musiikkiin, lauloivat, poimivat kastanjoita puun alta ja keksivät itse kaikenlaisia kivoja leikkejä. Vain kaksi teinityttöä istui murjottaen nurkassa ja kävi puolen tunnen välein kinuamassa vanhempiaan kotiin, "kun pitäisi tehdä läksyt" ja niitä ei ilmeisesti tehdä ilman vanhempia niinkuin ainakin Suomessa oli ennen tapana. Minähän en ole lapsettomana oikeutettu arvostelemaan lastenkasvatusta, mutta joskus kyllä ihmetyttää, miten vanhemmat antavat lastensa kiristää itseään.
Katujuhlissa oli niin kiva tunnelma, että päätettiin jatkaa samaan tyyliin ja seuraavat pippalot pidetään vappuna.
Oi mitä herkkuja! Hauskaa toimintaa. Meillä on aina pihatalkoiden jälkeen tarjolla grillattua makkaraa ja kaljaa/siideriä/linsaa. Tasan yksi pullo tai tölkki/osanottaja.
AntwortenLöschenMuistankin miten ihmiset käyttivät kesäkuussa Hampurissa Uggseja. Itse olen juuri lopettanut sandaalien käytön, tänään oli -2 C ulkona. :)
Suomalaisille ei saakaan antaa enempää "alohoolia".
LöschenKivat juhlat , iloisia ihmisiä, herkullista tarjottavaa, ohjelmaakin, mitä muuta voisi enää toivoa. Punaisella pöydällä oli mun mieleinen salaattikulho. Onko joku naapureista keramiikan harrastaja?
AntwortenLöschenNytkin on melkein 10 astetta ja aurinkoa, joten uggsit olisivat liikaa, viikonloppuna juoksin pihalla vielä paljain jaloin. Räntä/vesisadetta on kyllä jo tulossa:(
Meillä oli eilen +12C eikä uggsit olleet yhtään liikaa.
LöschenEnpä usko, että kukaan harrastaa keramiikkaa tai toisaalta en edes tiedä, kenen tekemä tuo salaatti on.
Voi kun kivaa!
AntwortenLöschenTosi kivaa oli
LöschenSiis kesäkauden päättäjäiset. Kivat juhlat ja kaikilla hauskaa.
AntwortenLöschenUsein tollaiset aika spontaanit jutut on parempia kuin pitkältä suunnitellut
LöschenAIka kivasti teillä on yhteisiä juttuja naapureiden kanssa:) Ja kivat tarjottavat.Olispa meilläkin tuollainen naapurisopu...
AntwortenLöschenTässä on kyllä kivat naapurit, voisin pyytää seitsemän eri perhettä esim. kastelemaan kukkia tai tyhjentämään postilaatikkoa, jos olisi tarve. Tunnen joitain, joilla ei ole yhtään naapuria, jolle haluaisi antaa avaimensa. Meillä on ollut onnea naapureiden kanssa ja kolmella on aina meidän avain ja meillä niiden.
LöschenOlipas kivat pihajuhlat. Olen melkein kateellinen: ei täällä Suomessa vaan. Vai pitäisköhän katsoa peiliin? :-D
AntwortenLöschenJonkun pitää vaan tehdä aloite, siitähän se sitten lähtee rullaamaan.
LöschenTuollaiset juhlat ovat tosi mukavia. Tuossa on hyvää ideaa tännekin. Teinit nyt ovat aina murjottamassa jossain. He eivät voi jäädä kotiin, koska silloin vanhemmilla olisi kivaa ja heillä ei ja teinin elämä perusta on se, että kenelläkään ei saa olla kivaa ellei itsellä ole eikä ainakaan vanhemmilla.
AntwortenLöschenSellaisia ne teinit taitaa olla, ainakin nuo naapurin likat. Jännä tarkkailla, miten nuo nuoremmat naapuriston lapset kehittyvät, kun he ovat tällä hetkellä niin ihmeen fiksuja ja kohteliaita.
LöschenKivan kuuloiset juhlat :)
AntwortenLöschenoletteko naapureiden kanssa muutenkin ystäviä?
Meidän taloyhtiössä on vuosittain sellainen yhteinen illallinen, mutta ei olla vielä 'uskallettu' mukaan - suurin osa naapureista on paljon vanhempia kuin me, ja kielimuurin takia jutun aiheita ei varmaan ihan hirveästi keksisi ... mutta ehkä joku kerta mennään! :)
Kolmen perheen kanssa ollaa ystäviä, muiden kanssa jutellaan ja sillai, mutta ei kutsuta kylään.
AntwortenLöschen