Allumies kävi eilen pankkiautomaatilla nostamassa rahaa ja otti sen jälkeen automaatista tiliotteen ja voi kauhistus, mitä se näytti: kello 12.37 tililtä oli otettu kaksi kertaa 500 euroa.
Ei siinä auttanut muu kuin mennä pankkiin sisälle pitkästä jonosta huolimatta ja valittaa tapauksesta. Lupasivat tutkia asian ja soittaa. Mies tuli sitten kotiin odottamaan soittoa ja kertoi tästä ihmeellisestä asiasta, johon minulta löytyi kyllä selitys: minä olin nimittäin just precis samalla minuutilla nostanut toisesta pankkiautomaatista saman summan. Kyllä tässä on naurettu sitä yhteensattumaa. Normaalisti nostan rahaa omalta tililtäni, mutta kun oman pankkini automaattia, josta voin maksutta nostaa, ei ollut lähellä, käytin miehen tilin pankkikorttia.
Jahah...vai sillä lailla sitä ollaan toisen tilillä! - Hyvä, että asia kuitenkin selvisi!
AntwortenLöschenJoo, me kuulutaan sellaiseen outoon lajiin, että meillä on valtuudet molempien tilille. Tunnen paljon pariskuntia, joilla se ei tulisi kysymykseen. Oli vaan hauska juttu senkin takia, että oli ihan sama summakin kellonajan lisäksi.
LöschenNo olipa yhteensattuma;D Onneksi noin eikä pankin moka.
AntwortenLöschenSitä mä aina pelkään, että pankissa tekeevät mokan ja ei pystyis todistamaan. Meidän naapuri oli ottanut automaatista rahaa tai oli siis unohtanut siihen ne setelit ja ottanut vaan pankkikorttinsa, mutta hieno juttu, automaatti oli vetänyt ne setelit takas sisään. Onneksi ei ollut kukaan muu ehtinyt automaatille.
LöschenVanhat pariskunnat kuulema vuosien jälkeen alkavat muistuttaa toinentoisiaan. Taidatte olla hyvä esimerkki siitä :)
AntwortenLöschenMaikki
Niin kai se on, eikös ne koiratkin ole ajan mittaan isäntänsä nköisiä vai isäntäkö se on koiransa näköinen.
LöschenHyvä, että puhuitte asiasta samantien :)
AntwortenLöschenOli se pankki sitten kyllä myöhemmin huomannut, että oli otettu eri automaateista.
LöschenOlipa yhteensattuma!
AntwortenLöschenOli tosiaan, kun ihan sama minuutti.
LöschenMeillä on vain yhteinen tili. Tai tilit. Mutta ei olla satuttu koskaan samaan aikaan eri automaateille:).
AntwortenLöschenEipä olla mekään satuttu, yleensä puhutaan, kuka hakee käteistä ja jaetaan kristillisesti tarpeen mukaan.
LöschenHihihih, kiva selitellà myòhemmin pientà kommunikointikatkosta :D
AntwortenLöschen:D
LöschenNo johan sattui! :D :D Uskomatonta, että ihan samalla minuutillakin! :D
AntwortenLöschenToivottavasti pankki ei luule, että yrititte niitä huijata ;)