Kävimme eilen lempibistrossamme lounaalla ja viereisessä pöydässä istui itse Commissario Brunetti eli näyttelijä Joachim Król, hyvä näyttelijä, mutta hän ei kyllä mielestäni näytä sellaiselta, miksi olin Donna Leonin kirjojen perusteella Brunettin kuvitellut ja Uwe Kockisch sopii mielestäni rooliin paremmin.
kuva täältä
Söin alkupalana korianteri-creme bruleen raparperi-inkiväärisalaatin kanssa eli aika erikoinen mutta hyvä ruoka, varsinkin se raparperi-inkivääri oli makuuni.
Lounaan jälkeen lähdimme messuhalliin taidemessuille. Meikäläisen rahapussi ei riitä teosten ostamiseen, mutta voihan sitä aina katsella niinkuin museossakin voi.
Ala-aulassa tervehti tulijaa ensin Ai Weiwei ja hänen kukkakorinsa.
Tämä amerikkalaisen performancetaiteilija Paul McCarthyn Alpine man maksaa kuulemma 1,4 miljoonaa euroa. Jostain syystä video ei kamerassa toiminut, joten liikehdintä jää tässä näkemättä.
Marilyn Monroeta näkyi useammassakin muodossa.
Helsinkiläinen Galeria Forsblom oli myös paikalla useammallakin eksponaatilla, tässä Sami Lukkarisen pikselimaalaus:
Gerhard Richteriä olisi saanut viidellä miljoonalla, Picassoa vähän edullisemmin.
Taiteen lisäksi messuilla on mielenkiintoinen yleisö, tässä esimerkiksi erikoinen nainen, joka kiersi ympäriinsä ja puhua pälpätti koko ajan ja joku fallossymboli hänellä kai tuossa edessä oli. "Jede Jeck is anders" eli jokainen saa olla hullu omalla tavallaan, sanotaan Kölnin perustuslaissa tai - kuten Mao sano - Antaa kaikkien kukkien kukkia
Crème brûlée on namia!
AntwortenLöschenEi kait Mao tollast sanonu....?!
ok, lasst hundert Blumen blühen, lasst hundert Schulen miteinander wetteifern
Löschentuo ei vaan ollut se makea vaan suolainen
LöschenKunhan raparperit valmistuvat puutarhassa, voisin tehdä sen perinteisen crème brûléen – sen takia tuo aito kirjoitusasukin:-)) Korianteri tuntuu erikoiselta, mutta jos oli hyvää, niin mikäs siinä sitten.
AntwortenLöschenHih hih, en jaksanut hakea noita circonflexejä jne ja heti saan sapiskaa. Se ruoka olikin listalla nimellä gebrannte Koriandercreme, olis pitänyt jättää se nimi. :-). Ja se ei siis ollut se makea poltettu kreemi eli toki korianteri sopii suolaiseen alkuruokaan.
LöschenMinunkin mielestän Uwe Kockisch sopii paremmin tuohon rooliin. - Minä luulin, että tuo nainenkin oli osa näyttelystä!!!
AntwortenLöschenKyllä kai se halus olla osa
LöschenOi miten herkulisen näköinen brulee,nami! Ja olen kyllä kuullut tuosta sarjasta mutten ole koskaan nähnyt sitä.Hassu tuo nainen viimeisessä kuvassa! Muuten,oletko ajatellut ottaa pois tämän kommentointivarmennuksen,joka on aika ärsyttävä.Googlellahan on aika hyvä roskapostisuodatin ,ja mulla ne ainakin menevät suoraan roskapostilaatikkoon....
AntwortenLöschenOtin sen varmennuksen yhtenä iltana pois ja aamulla oli heti 23 sähköpostiviestiä ja nekin ärsyttää, vaikka viestit muuten meneekin spameihin. Ajattelin, että jos ne unohtais mut, kun pidän jonkun aikaa varmistuksen päällä.
LöschenKorianteri maistuu mielestäni tiskivedelle! En tosin ole tiskivettä maistanut. Luulin myös, että tuo mamma eiku madam on osa näyttelyä, mutta ei ehkä ostettavissa.
AntwortenLöschenTäällä on yksi toinenkin, joka ei pidä korianterista tai opüi ehkä Aasiassa jonkun verran sitä syömään.
Löschen