Sonntag, 30. November 2014

1. adventti

Tänään syttyi lähes kaikissa saksalaisperheissä adventtikranssin ensimmäinen kynttilä, meillä se syttyi taas possun selässä.


Suomalaisella seurakunnalla on tänä viikonloppuna joulumyyjäiset ja minäkin ehdin kerrankin käymään ja löytyihän sieltä vaikka mitä. Ostamani karjalanpiirakat on jo syöty eivätkä päässeet kuvaan, minähän ne kaikki söin, ei tuo parempi puolisko osaa niitä arvostaa. Dumlet annan naapureille joululahjaa, kun tykkäävät niistä niin kovasti.




Olen kuunnellut joulumusiikkia, jouluradiohan on taas toiminnassa. Etsiessäni joulumusiikkia Spotifysta löysin tunnetun saksalaisen poikakuoron esityksen suomalaisesta joululaulusta. Alussa laulavat niin liikuttavasti  "juulupuu on raakenettu" ja sitten vaihtavat saksalaiseen tekstiin, jota en ole ennen kuullutkaan. Tästä kuulee osan, koko esitys on ainakin Spotifyssa ja tietenkin heidän CD:llään.

Kaunista ensimmäistä adventtisunnuntaita kaikille!





20 Kommentare:

  1. Kiitos samoin myös teille tunnelmallista adventtia. Täällä oli suomalaisten joulumarkkinat jo viime viikon vaihteessa, joissa en käynyt. Hinnat ovat siellä niin korkeita, että ihan hirvittää. 1/2 kg:n Oltermannijuustosta haluavat jo 10 euroa. Lienevätkö Kölnin suomalaisilla noin korkeat hinnat?
    Menen tänään käymään ruotsalaisten joulumarkkinoilla.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Aika kallista, mutta ihailen ihmisiä, jotka jaksaa organisoida ja tehdä mielettömän paljon töitä myyjäisten hyväksi ja tuottohan menee yhteisön hyväksi.

      Löschen
  2. Saksalaisillakin näyttää olevan vaikeuksia kaksoiskonsonanttien lausumisessa :)
    Kelpaisi Fazerit minullekin, njam.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Joo, saksan kielessä kaksoiskonsonantin tarkoitus on vain ilmoittaa, että edellä oleva vokaali lausutaan lyhyeksi. Suomalaiset on olleet fiksumpia ja laittavat kaksi vokaalia, jos on pitkä ja asia on sillä selvä.

      Löschen
  3. Tuo piparkakkusuklaa on niin ihanaa!

    Hyvää alkanutta adventtiaikaa. Siellä Saksassa on joulun aikaan niin ihanaa, mieli tekisi joulumarkkinoille.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Juu, se suklaa on herkkua, varmuuden vuoksi ostin vain yhden levyn.

      Löschen
  4. Lämpimät adventtiterveiset Kölniin! Tölzer Knabenchor lauloi kauniisti, hauskasti ääntäen.
    Kun silloin koulutyttönä aloitin saksanopiskelut, opetettiin meille vielä, että poika on der Knabe, des Knaben, die Knaben:-)

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Kyllähän minäkin se Knaben aikanaan opin ja vitsimielessä Allumies sitä joskus käyttää. Etelä-Saksassa sanovat nykyään Bube tai Bub, sekin kuulostaa meistä hassulta, täällä sanotaan Junge.

      Löschen
  5. Kävin taas tänään joulumarkkinoilla, mutta siellä oli jo niin pimeää etten ostanut mitään. Eilen ostin saksalaisen koulun myyjäisistä kakun. Halpa ja hyvä.

    Mietinkin, että miltä saksalaiselta saksaksi suomalaisten laulamat joululaulut kuulostavat? O Tannenbaum ja kaikki muut?

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Kyllähän niissä vähän aksenttia kuulee. Huvitti tässä yksi päivä, kun yksi suomalainen kehui ääntämistään ja minä olisin heti huomannut, että hän on suomalainen.

      Löschen
  6. Niin tuttuja herkkuja teillä siellä joulumarkkinoilla:) Ja hauska tuo possu missä kynttilät ovat:)

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Possu on tanskalaisen Mailegin, niillä on maailman ihanimpia joulujuttuja.

      Löschen
  7. Ihania herkkuja, viettäkää mukavia herkutteluhetkiä. Tämä pakkaa huomenna tai ylihuomenna sairaalakassinsa. Tämä menee niin kuin leikkaukseen ja ei tiedä, viettääkö itsenäisyyspäivän sairaalassa vai kotona. Ei onneksi mitään vakavaa. Jouluvalmisteluja meillä ei tänä vuonna tehdä. HK

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. No voi harmi, ei kiva, toivottavasti olet joulun sentään kotona.

      Löschen
  8. Ei kannata karjalanpiirakoita mennä jakelemaan. Minä ainakin olen niiden suhteen itsekäs isolla iillä. Muitakin herkkuja olet ostanut. Tykkään muuten kovasti tuosta adventtipossusta.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Oli ihan kiva saada jotain suomalaista, kun ei mennä lähiaikoina Suomeen.

      Löschen
  9. Nami, karjalanpiirakoita! hanikaan ei niistä välitä, joten ne harvat kerrat kun niitä meillä on, niin ovat kaikki mulle! :)

    Mä sain kivasti kaikkea suomiherkkua nyt talteen, kun käytiin reilu viikko sitten piipahtamassa Suomessa. Sitä ennen sain tarpeita Ikeasta :)

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Wow, kävitte Suomessa, multa puuttuu tänä vuonna se adventtiaikaan vierailu, mutta jotenkin on ollut niin paljon ohjelmaa, että en kerta kaikkiaan jaksanut lähteä.

      Löschen