Tapasin eilen lounasaikaan yhden tyttöystäväni keskustassa ja kun astuin ratikasta ulos, huomasin, että joulutorit on jo avattu, jotenkin olin luullut, että avaavat vasta viikonloppuna. Niitä joulutorejan on täällä meillä vaikka kuinka monta, usein eri teemojen mukaan, jotkut on enkelien, toiset tonttujen ja kolmas homojen jne. Jouduin kävelemään torin läpi päästäkseni toiselle kadulle ja näpsin matkalla muutaman kännykuvan.
Aika hiljaista siellä vielä oli ja kuten aina, suurin osa ihmisistä söi jotain ja tarjolla oli mm. loimulohta kaikkien muiden ruokien lisäksi.
Lähistöllä on kiva kukkakauppa, aina erikoisia kukkia, ja nyt oli esillä myös kivoja linnunpönttöjä, harmi, että meillä ei ole juuri puita pihalla.
Kivasta joulukoristekaupastakin otin kuvan, mutta siitä tuli ihan epätarkka, kun siellä oli jo aika tungos, paljon kuuli hollannin kieltä, juustonsyöjät (saksalaiset nimittävät hollantilaisia nimellä Käsefresser) tekevät tänne bussimatkoja joulutoreille. Jatkoin matkaa Habitatin kauppaan ja mitä sieltä löytyikään, röyhkeästi matkittu meille kaikille tuttua maljakkoa. Taidan vähän aikaa boikotoida sitä kauppaa, kun kehtaavat tuollaista myydä.
Kylttyytiä on tiedossa : täksi illaksi sain ilmaisen lipun sinfoniaorkesterin konserttiin, kapellimestarina Jukka-Pekka Saraste♥ Ja wow, 17. joulukuuta meillä on liput tänne:
Muistan vielä hyvin, miten Mullova aikanaan loikkasi Suomen kautta länteen. Ja Susanna Mälkki kapellimestarina kiinnostaa ja ylipäänsä naiset.
Kiitos tunnelmakuvista <3
AntwortenLöschenSä varmaan tunnistat paikat.
LöschenItseasiassa pelkistä kojukuvista en tunnista ;)
LöschenMun lemppari oli keskiaikaset markkinat. Sen "läskitikut", nam!
En sitä tarkoittanutkaan, että tunnistaisit kojut, mutta tunnet muuten tunnelman. Tämä oli Neumarktilla, itse tykkään eniten Domin joulutorista.
LöschenTunnelman tunnen ja oli mukava kattella. Vähän ajattelin että on Neumarkt, Dom on tiiviimpi. Siinä laivassa en ole koskaan käynyt. Oliko niitä vielä muita...
LöschenViimeksi olen käynyt joulumarkkinoilla Bremenissä. Pittäisköhän käydä tänä vuonna täällä...
Onko sielläkin niin, että työpäivän jälkeen porukka kokoontuu joulutorille nauttimaan "virvokkeita" ja nauramaan:-))
AntwortenLöschenKivoja linnunpönttöjä! Et kai sä vaan mua boikotoi, kun olen matkinut tuota samaa vaasia keramiikkaversiona?
“Kyltyyri! Kyltyyri! Kyltyyri!” Mut mikä se on se kyltyyri? Se on yhdelle ooppera-kyyri,
taas toiselle Tukholma-tyyri ja Allun porukalle tänään Jukka-Pekka Saraste, jyyri!
Joo, se on ihan yleistä mennä porukalla joulutorille.
LöschenNiinkauan kut et lasista puhalla vaasia, saat olla rauhassa.
Tais tulla yks t liikaa mun kyltyyriin.
Ihana joulutori ja kivoja kuvia! Linnunpöntöt!
AntwortenLöschenMuistan hyvin, kun Victoria Mullova loikkasi länteen. Olimme olleet Temppeliaukion kirkossa hänen konsertissaan ja ihmettelimme pianistin soittoa. Muutamia päiviä myöhemmin luimme Kosilla loikkauksesta ja siitä, että "pianisti" olikin kapellimestari ja Mullovan silloinen miesystävä. Aikaa on kulunut, silloin oli kesä 1983.
Antoisaa konsertti-iltaa sekä tänään että joulukuussa!
Jännä, sä olet vähän niinkuin silmännäkijä, wow.
LöschenOnpas todella hienoja linnunpönttöjä! Me tehtiin juuri yhteistyönä linnunpönttö, mutta ei tullut ihan tuollaista :)
AntwortenLöschenHyvät on konsertit niin tänään kuin joulukuussakin. Antoisaa iltaa!
On hyvät konsertit ja sitten vielä Vivaldia 20.12., ihanaa.
LöschenJoulutorit, niin aina ne näyttävät aika lailla samanlaisilta. Suomalainen joulutori myy joka vuosi hyttyspönttöjä (siis hyttysille, ei linnuille) Berliinin asunnottomien hyväksi. Meilläkin niitä on kaksittain. Nautinnollista kyltyyri-iltaa teille!
AntwortenLöschenNe linnunpöntöt on aivan ihania, meilläkin on sellainen, olen tuonut Berliinistä, muistaakseni sieltä Suomi-keskuksesta ostin, kun olin siellä kerran naisten seminaarissa.
LöschenSiis tarkoitin ne HYTTYSpöntöt on ihania.
LöschenEmpä sitten taida mennä Habitatiin Hesassa, se on just avattu. No en olis muutenkaan.
AntwortenLöschenLinnunpöntöt ovat hienoja ka noita viimeksi myi yks koriseutuliike.. Pitäiskö ostaa kun joudun pohjoseen junalla matkaamaan. Onnea konserteista, hyviin olette saaneet liput. Mullowa esiintyy aina joskus myös Levillä... Nautinnolisia konsertteja!
Ethän sä kai mitään linnunpönttöjä ala junassa raahaamaan. Sarasteen konsertti oli uskomaton, standing ovations vaikka kuinka kauan, hän on täällä kovassa kurssissa. Me saatiin liput yhdeltä orkesterilaiselta, joka ylisti S:n ammattitaitoa, on vähänpuheinen (suomalainen), mutta pätevä.
LöschenSiellä panostetaan torikojuihin vähän enemmän kuin Suomessa, tosi kaunista, vaikka tietty en ole Suomessa kovin monilla joulutoreilla käynytkään.
AntwortenLöschenNauratti kyllä ed. postauksessa ystäväsi 'joulumuutto', missä on edes tilaa säilyttää tuollaista määrää yksinomaan joulutavaraa.
Isossa talossa niillä on tilaa säilytellä vaikka mitä, kolme autotalliakin on käytössä.
LöschenKyllä ne noita joulutoreja aina vaan kaunistaa, nyt oli esim. todella fiksuja pöytiä ruokapaikoissa ja kaikki samanlaisia, näytti oikein hienolta.
Tosi hienoja nuo linnunpöntöt, en vain ole varma kelpaiksiko ne näille meijän maalaislinnuille. Joulumarkkinoilta kaipaan Glühweinia ja gebrannte Mandeln, mutta kivointa olivat aina pikkukaupunkien joulutorit, vaikka Kölnissäkin tuli jokunen kerta käytyä..
AntwortenLöschenMaikki
Gebrannte Mandeln voit tehdä itse, resepti löytyy tämän postauksen kommenteista
Löschenhttp://allualasko.blogspot.de/2009/12/torstain-joulutouhut.html
Kauniita nuo Keski-Euroopan joulutorit! Harmi vaan tama vuodenaika, kun ei huvittaisi sinne kylmaan lahtea lomailemaan juuri nyt.
AntwortenLöschenLämpimät vaatteet vaan päälle niin kyllä se siitä (ainakin niin kauan kuin ei sada). Ei tämä nykyinen sää kyllä ihan normaalia ole, kun on aina vaan kuivaa ja kaunista.
LöschenMaikin kanssa samoilla linjoilla, että pikkupaikkojen joulumarkkinat on kivoja, paljon itse askarreltua ja myydään jonkin toiminnan hyväksi. Tosin onhan isommatkin markkinat mielenkiintoisia. Stg:ssakin on ihan näkemisen arvoinen ja houkuttelee paljon turisteja. Ulmissa on jo kylämäisempi tunnelma. Tübingenissäkin on erikoinen kun on niin mäkinen vanha keskusta. Näitähän riittää. Lyonissakin on aika kiva. Glühwein tosin myydään pahvimukeissa-en tykkää.
AntwortenLöschenterv. viileästä Genevestä paskeriville
Mä en ole mikään joulutorien asiantuntija, pitäisi ehkä lähteä katsomaan suklaamuseon vierellä olevaa, siellä saattaa olla enemmän itsetehtyä tavaraa. Samaa mieltä pahvimukeista, Suomessa inhoan niitä muovimukeja, joissa tarjotaan olutta. Tietääkseni täkäläisillä joulutoreilla on oikeita mukeja, joista pitää maksaa pantti.
LöschenIhanat on kojut. Miksi ei meilläkin voisi olla joulutoreja. Siinäpä on ollut kysymykseni siitä lähtien kun sain sen yhden kerran päästä sinne Saksan joulutoreille hehkuviiniä hörppimään:).
AntwortenLöschenPimeällä ne kojut on kyllä erittäin kauniita.
LöschenSuomessakin on nyt parina vuonna ollut joulutoreja, lähinnä suurimmissa kaupungeissa.
LöschenMulla on aina ollut sellainen haave, että pääsisin joskus sinne Saksaan joulumarkkinoille. Kojut ovat niin kovin jouluisen näköisiä.
AntwortenLöschenNo sitten ensi vuonna, meillä on B&B.
LöschenKuule, voit tullakkin.
Löschensenkun vaan, tervetuloa
LöschenIhania joulutoreja!
AntwortenLöschenTykkään tuollaisista kunnon toreista, jotka on pystyssä pidemmän aikaa. Täällä meillä on vain päivän-parin pitusia toreja, jotka ei ole läheskään niin hienoja. Tosin ei pidä pitkälle lähteä, kun kunnon joulutoreja jo löytyy: esim Bernistä. Parin viikon päästä pidetään Suomityttöjen kanssa jo perinteinen Baselin Joulutorimiitinki - se on upea! :)
En ole varmaan koskaan käynyt Sveitsissä adventtiaikaan.
LöschenAllu, Kölnin joulutoreille sitten kun ei enää jakseta ajella siellä Göttingenin likellä olevissa metsissä;)
AntwortenLöschen<3
Herzlich willkommen!
Löschen