Mittwoch, 13. Mai 2015

Puistoja, teatteria ja ravintolalaskuja Berliinissä

Tänä vuonna veturinkuljettajat tekivät meille tempun kun lakkoilivat ja jouduimme Berliinissäkin muuttamaan reittejämme siirtymällä metroon ja busseihin kätevän S-Bahnin asemasta. Mutta vielä pahemman tempun teki Reuven Rivlin, Israelin pressa, jonka nimeä en häpeäkseni ollut ikinä ennen kuullut. Hän nimittäin tuli vierailulle Berliiniin ja kun asuimme Tiergartenin kaupunginosassa aivan lähetystöjen lähellä, varmuustoimenpiteet olivat hyvin korkealuokkaisia. Yhtenäkin iltana, kun yritimme palata bussilla hotelliin, ei edes bussikuski osannut sanoa, mitä reittiä hän saa ajaa. Onneksi tajusimme (tai täytyy myöntää, että tuo mies tajusi), että oli parempi hypätä ulos bussista ja kävellä loppumatka. Samassa hotellissa asuvat ruotsalaiset eivät nimittäin ymmärtäneet tilannetta ja joutuivat jonnekin ihan muualle. En muista koskaan nähneeni niin paljon poliiseja kuin nyt siellä hotellimme lähistöllä.
Edellisen postauksen tulppaanipuiston lisäksi kuljimme myös muissa kauniissa puistoissa. Vain muutaman sadan metrin päässä hotellista oli Tiergarten ja  siellä mm. tämä pieni järvi ihanan värikkäine koppeineen. Puistossa näkyi tai paremminkin kuului pyöräilevän aika paljon suomalaisia turisteja.


Mikähän lintu tämä on? Se oli aamupesulla järven rannalla.



Paljon rauhallisempi paikka oli Weissenseen juutalainen hautausmaa. Se on Euroopan suurin juutalainen hautausmaa ja sitä on ehdotettu otettavan Unescon maailmanperintölistalle.



Vuosien mittaan puut ovat valloittaneet hautoja, vähän niinkuin Angkor Thomin temppelialueella Kamputseassa.


Teatterissakin kävimme ja näimme Brechtin perustaman Berliner Ensemblen esityksen Die Macht der Gewohnheit. Teatterirakennus oli kiva nähdä, se kappale ei ollut aivan meidän makuun ja istumapaikat oli niin ahtaat, että 188cm ei oikein mukavasti istunut vieressäni.



Ennen teatteria söimme herkullisen aterian Spreen rannalla Ganymedissä. Ilta oli niin leuto, että oikeastaan olisimme mieluummin jääneet istumaan sinne ulos ja jättäneet teatteriesityksen näkemättä.
Tuolla ison vaalean talon oikeassa päässä se ravintolamme on. Aika erikoista muuten, että ruoka oli mielestämme Berliinin ravintoloissa halvempaa kuin täällä ja yllätyimme aina positiivisesti laskun loppusummasta. Ne laskut tuli aina meidän maksettavaksi, sillä berliiniläiset ilmeisesti lähtevät siitä, että me maksamme AINA. Ainoa, joka tarjosi maksua, oli se ihminen, jolla on vähiten rahaa eli käly.


16 Kommentare:

  1. Näyttää olevan mandariinisorsa. On alunperin tarhattu Euroopassa ja karkulaisista on muodostunut kanta luonnossa. Muistan nähneeni tuommosen Skotlannissa, mutta on niitä Suomessakin nähty.

    Maikki

    AntwortenLöschen
  2. Minäkin tulin sanomaan, että mandariinisorsa se on. Viime kuuhun asti olin vain toivonut näkeväni niitä joskus jossain ja sitten löysin muutaman tuosta Zürichin kotirannasta.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Katos vaan, toinen ekspertti! Minä en ole ikinä kuullutkaan tuollaisesta linnusta.

      Löschen
  3. Täytyy kai lähteä syömään Berliiniin, jos siellä ei tartte maksaa!

    Tuohon teatteriin en olis mennyt, vaan kuluttaisin siellä aikaa mm. Museosaarella ja tietty niissä ravintiloissa.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Hauskin juttu oli ne kaverit, joiden ruoka me maksettiin viime vuonna siitä syystä, että olivat unohtaneet lompsan kotiin. Sitä sitten tuossa muisteltiin eli ei he voineet olla tietämättä, että me maksettiin viime vuonna. Ei se mies ollut moksiskaan, kun lasku tuli ja kaiken huippu, että ei sitten edes kiittänyt ruoasta. Se on kitupiikki kymmenennessä potenssissa ja varmaan pelkäs, että jos alkaa kiitteleen, me huomataan, että hän ei maksanut mitään. Pitihän tuo teatteri nähdä, luithan sen Hesarin artikkelin, että kulttuuri on terveellisempää kuin laihdutus.

      Löschen
  4. Mandariinisorsaksi tunnistin minäkin. Voi ihana Berliini, sen puistot, kahvilat ja ilmapiiri. Olen kokenut myös rautatielakon Berliinissä, päärautatieasemalla lakkovahdit neuvoivat meidät turistit aivan väärään junaan. Juna puksutteli ulos kaupungista ja me hätäännyimme. Ystävättäreni uskoi, että pian olemme Tsekeissä. Noustiin keskellä metsää olevalla pysäkillä, missä pikkuruinen infokoppi, tietoa saatiin ja palattiin takaisin sukkuloimaan asemien välillä ja päästiin Ostkreutziin perille kirppikselle. Berliini on kyllä minun lempparikaupunkini kaikesta huolimatta ja olen lähtövalmiina heti kun sinne löytyy hyvä matka...

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Löytyyhän niitä matkoja helposti. Berliini oli kyllä niin täynnä turisteja että ja varsinkin skandinaaveja. Minä annoin meidän viikkolipun, jossa oli vielä kaksi päivää jäljellä, kahdelle kanadalaiselle tytölle. Kyttäsin lentokentän automaatin edessä sopivia uhreja.

      Löschen
  5. Onpas upeat värit tuolla mandariinisorsalla,vau! Voihan harmi että Rivlinin vierailu aiheutti tuollaisia ongelmia;D Kyllä on todella vihreää kuvissasi:)

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. On se komea lintu ja pääsin ihmeen lähelle kuvaamaan.

      Löschen
  6. Onpa upean rehevä hautausmaa, ehdoton vierailukohde. Viime kesänä tutustuin mandariinisorsaan jossain blogissa, on nämä blogit vaan sivistäviä - ja nyt tuli vierailtua Berliinissäkin ilman matkustamisen vaivaa :)

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Eikä edes se israelilainen häirinnyt matkaasi. :-)

      Löschen
  7. Enpäs tällaisia hienoa paikkoja ole löytänyt Berliinissä käydessäni. Pitää pistää mieleen. Kiitos hyvistä vinkeistä!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Berliini on iso kaupunki, sieltä löytyy vaikka mitä yllätyksiä.

      Löschen
  8. Berliini on täynnä hienoja paikkoja - minullekin, joka jo vuosia asun täällä. Mekin jouduimme ruuhkaan ja tekemään melko suuren lenkin tämän Israelin vieraan vuoksi hakiessamme tytärta onnibussiasemalta. Mutta perille päästään aina. Tuon mandariinisorsan näin minäkin Britzin lammella pari viikkoa sitten. En kuitenkaan ehtinyt kuvaamaan sitä.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Kyllä se meidän paljasjalkainen berliiniläinen ystäväkin vielä löytää uusia kolkkia.

      Löschen