Puistoja, teatteria ja ravintolalaskuja Berliinissä

Tänä vuonna veturinkuljettajat tekivät meille tempun kun lakkoilivat ja jouduimme Berliinissäkin muuttamaan reittejämme siirtymällä metroon ja busseihin kätevän S-Bahnin asemasta. Mutta vielä pahemman tempun teki Reuven Rivlin, Israelin pressa, jonka nimeä en häpeäkseni ollut ikinä ennen kuullut. Hän nimittäin tuli vierailulle Berliiniin ja kun asuimme Tiergartenin kaupunginosassa aivan lähetystöjen lähellä, varmuustoimenpiteet olivat hyvin korkealuokkaisia. Yhtenäkin iltana, kun yritimme palata bussilla hotelliin, ei edes bussikuski osannut sanoa, mitä reittiä hän saa ajaa. Onneksi tajusimme (tai täytyy myöntää, että tuo mies tajusi), että oli parempi hypätä ulos bussista ja kävellä loppumatka. Samassa hotellissa asuvat ruotsalaiset eivät nimittäin ymmärtäneet tilannetta ja joutuivat jonnekin ihan muualle. En muista koskaan nähneeni niin paljon poliiseja kuin nyt siellä hotellimme lähistöllä.
Edellisen postauksen tulppaanipuiston lisäksi kuljimme myös muissa kauniissa puistoissa. Vain muutaman sadan metrin päässä hotellista oli Tiergarten ja  siellä mm. tämä pieni järvi ihanan värikkäine koppeineen. Puistossa näkyi tai paremminkin kuului pyöräilevän aika paljon suomalaisia turisteja.

Mikähän lintu tämä on? Se oli aamupesulla järven rannalla.

Paljon rauhallisempi paikka oli Weissenseen juutalainen hautausmaa. Se on Euroopan suurin juutalainen hautausmaa ja sitä on ehdotettu otettavan Unescon maailmanperintölistalle.

Vuosien mittaan puut ovat valloittaneet hautoja, vähän niinkuin Angkor Thomin temppelialueella Kamputseassa.

Teatterissakin kävimme ja näimme Brechtin perustaman Berliner Ensemblen esityksen Die Macht der Gewohnheit. Teatterirakennus oli kiva nähdä, se kappale ei ollut aivan meidän makuun ja istumapaikat oli niin ahtaat, että 188cm ei oikein mukavasti istunut vieressäni.

Ennen teatteria söimme herkullisen aterian Spreen rannalla Ganymedissä. Ilta oli niin leuto, että oikeastaan olisimme mieluummin jääneet istumaan sinne ulos ja jättäneet teatteriesityksen näkemättä.
Tuolla ison vaalean talon oikeassa päässä se ravintolamme on. Aika erikoista muuten, että ruoka oli mielestämme Berliinin ravintoloissa halvempaa kuin täällä ja yllätyimme aina positiivisesti laskun loppusummasta. Ne laskut tuli aina meidän maksettavaksi, sillä berliiniläiset ilmeisesti lähtevät siitä, että me maksamme AINA. Ainoa, joka tarjosi maksua, oli se ihminen, jolla on vähiten rahaa eli käly.