Samstag, 2. Mai 2015

Tunnustan olevani vanhanaikainen

ja olin hirveän iloinen, kun sain Singaporen nuorelta pariskunnalta netin kautta saatujen viestien lisäksi myös etanapostilla lähetetyn postimerkillä varustetun kuoren ja käsin kirjoitetun kortin. (Se toinen äärimmäisyyshän on se suomalainen aikuinen, jonka äiti sanoo, että eihän tyttären ole pakko mulle vastata). Feministin on vaikea myöntää, mutta täytyy sanoa, että meillä kummipojat eroavat positiivisesti kummilasten porukasta ja ovat erittäin hyvin kasvatettuja ja kohteliaita.




Kommentare:

  1. Heilläpä on niin söpö pieni Sohnemann♡. Mietin vain jälkipolvia, kun ei ole mitään dokumentteja näytettäväksi vaikkapa nyt lapsuudesta, kaikki häipyy nettiavaruuteen, kuvat, e-postit ym.
    Tulimme juuri 6vuotissyntymäpäiviltä ja päivänsankari tuli ovelle vielä hyvästelemään ja kiittämään, ei vain lahjasta, vaan myös siitä, että tulimme viettämään hänen päiväänsä. Kotoahan kaikki tuollainen lähtee. Erikoinen tuo tuntemasi äiti.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Niin, ei ole kellään enää niitä valokuvalaatikoita, joita meidän huusholli on edelleen täynnä. Diat on onneksi nyt digifirmassa. On se äiti ainutlaatuinen, en tunne toisia, jotka noin kehtais sanoa.

      Löschen
  2. Kuten Clarissa, minä suren kun ei jää enää jälkeen tuhansia kirjeitä, ei valokuvia, ei mitään. Katsoimme dokumenttia kuningatar Victoriasta ja vaikka hän ei olekaan oma suosikkihenkilöni, koska oli lapsilleen niin julma, niin tuotakaan emme häenstä tietäisi ilman 8 000 kirjettä, jotka hän oli lähettänyt yhdelle tyttärelleen Saksaan. Yksi lapsista poltti kaikki kirjeet, mutta kai niitä sitten jäi paljon yli tuon 8 000. Itse olen säästänyt kaikki elämässäni saamat oikeat kirjeet, mutta nyt ne eivät enää lisäänny...

    Juu, varmaan kotoa kiinni, mutta myös koulusta ja muiden lasten kavuympristöstä: Lapset imevät niin paljon siitäkin, miten muut käyttäytyvät. Olen kai sitten huono, sillä mun pitää joka joulu muistuttaa aikuista, yliopistossa opiskelevaa tytärtäni, että 'muista mummoa!' Äitienpäivän kohdalla olen jo antanut periksi eli riittää kun minä muistan äitiäni. Toisaalta sitten taas se on kiva, että kun olemme yhdessä, tytär käyttäytyy tosi hyvin mummoaan kohtaan. Paremmin kuin minua;)

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Kyllä ne kirjeet on ihania ja on kauniita postimerkkejä. Mulla on tallella kaikki kirjeet ajalta ennen s-postia ja olen joitakin alkanut lukemaan. Äidiltäkin olen saanut kirjeitä, kun lähdin ylioppilaaksi päästyäni ulkomaille, on kiva lukea hänen käsialaansa. Äitienpäivä on mielestäni äitienpäivä ja mua inhottaa, kun jotkut naiset ostaa miehilleen isänpäivälahjan.

      Löschen
    2. Mut hei Allu, mitäs inhottavaa siinä on? Me olemme miehen kanssa aina muistaneet toisiamme äitienpäivänä ja isänpäivänä. Onhan sitä kuitenkin äiti ja isä juuri sen kumppanin ansiosta. Tämä ei tarkoita sitä etteivätkö lapset muistaisi ja etteikö myös heidän pidä muistaa.
      Meillä molemmilla äidit kuolivat varhain ja miehellä isäkin, niin että sinne suuntaan ei ole tarvinnut eikä voinut osoittaa huomiota. Lisäksi minun kotonani ei vietetty edes syntymäpäiviä, joten minulla on varmaan juhlavajaus ja siksikin haluan juhlia ja antaa lahjoja myös aikuisten kesken aina kun mahdollista. ;) Minulle perhe on nin mahdottoman tärkeä asia lapsuuden turvattomuuden vuoksi, että - älä nyt naura, tai saat nauraa - me juhlimme ensimmäistä äitienpäivää kahdestaan, kun minä vasta odotin esikoista. :)

      Löschen
    3. Ei meilläkään kotona kovasti synttäreitä juhlittu, täällä Saksassa syntymäpäivä on taas kamalan tärkeä, puhelin on aina soimassa, kun melkein jokainen tuttu soittaa ja onnittelee. Tuosta äitien/isänpäivästä vielä pahempi versio on mielestäni, jos vanhemmat nimittää toisiaan keskenään isäksi ja äidiksi, vaikka ei ole lapsia paikalla.

      Löschen
    4. Juu, ei missään nimessä aviopuolisot saa koskaan käyttää toisistaan isä ja äiti -nimiä. Se kuulostaa ihan siltä, että on tultu lapset saatua sukupuolettomiksi ;) ja kyllä jotkut lähes tulevatkin.

      Noista isän- ja äitienpäivälahjoista vielä sen verran, että ei mitään hölmöjä vihjailevia vitsilahjoja tyyliin "meidän äitille/emännälle seksipöksyt", vaan kivoja arvostavia lahjoja, kirjoja ja musiikkia omalle rakkaalle niin kuin muillekin ihmisille!

      Löschen
  3. Meilläpä on ensi viikolla yliopistolla joku tervehtimispäivä. Kuulemma samalla laitoksella tai talossa olevat eivät tervehdi. Mutta kyllähän se kotoa lähtee ainakin aluksi. Toisista tulee vaan niin huonosti käyttäytyviä, mutta ehkä nuo Allun sukulaiset ovat aika ennätys!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Tässä sopii mainostaa Åbo Akademin opiskelijoita. Vierailen melko usein talossa, jonka asukkaat ovat suurimmaksi osaksi tuossa yliopistossa opiskelevia ja jotka poikkeuksitta huikkaavat "hei", vaikka nähtäisiin vain vilaukselta. Toivottavasti sama pätee myös henkilökuntaan.

      Löschen
    2. Tervehtimispäivä onkin hyvä asia, voi opetella sanomaan päivää. Meillä on intialaiset naapurit ja kun heidän tyttö oli ihan pieni, äiti tuli hänen kanssaan luokseni ja selitti tyttärelle, että tässä on Frau Allu ja nyt ojennat hänelle kätesi ja sanot "Guten Tag Frau Allu". Siitä tytöstä tuli sitten naapuriston ystävällisin lapsi, joka aina kohteliaasti tervehti.

      Löschen
  4. Ihana vauveli ja kortti. Mukavaa viikonloppua.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. On se vaan niin cute ja kilttikin.

      Löschen
  5. Minusta näyttää, että monilla nuorilla on sellainen epäkohteliaampi kausi siinä vaiheessa, kun oma elämä on muotoutumassa ja on paljon hämmennystä. Sitten kun nuorella on oma perhe, niin kyllä taas sukulaisuussuhteet, perinteet ja hyvät tavat nousevat arvoonsa. Lapsenlapset askartelevat eri juhlapäiviin kortteja ja jouluksi tehdään perhepotreteista joulukortteja.

    Voi mikä suloinen vauva. Tunnen vauvan tuoksun...

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Ymmärtäisin hyvin, jos joku murkku ei välttämättä haluaisi soittaa, mutta mielestäni sähköpostitse voi aika helposti kirjoittaa ja kiittää, siinä ei ole tarvetta ujostella. Vauva on todella suloinen, ehkä kesällä näemme hänet Saksassa.

      Löschen
    2. Totta, s-posti ja tekstarit ovat niin äärmmäisen helppoja, että niidenkin "unohtaminen" on jo loukkaus.

      Löschen
    3. Samaa mieltä Marjatan kanssa, vaikka kaikki viestitys on nyt helpompaa. Mutta nuorilla on nykyään ihan eri paineet kuin meillä aikanaan. Me valmistuimme tai emme, aina oli valittavana eri työpaikoista. Nyt vaikka valmistuisi yhteen amamttiin, voi olla, että siltikään ei saa oman pitkän koulutuksen jälkeen koulutusta vastaavaa työtä: Se ottaa voimille. En kyllä siis kannata mitään epäkohteliaisuutta, ihan päinvastoin, mutta ymmärrän joskus myös miksi nuoret eivät vain jaksa.

      Löschen
  6. Kortteja tulee harvoin ja tulee vielä harvemmin lähettettyä. Ennen oli toisin. Olemme kuluneen vuoden ajan lämmittäneet minun lapsuus- ja nuoruusaikaisella kirjeenvaihdolla mm. kotia. Eli takassa on poltettu kaikki aikanaan kirjoitetut sanat. En vain nähnyt enää tarpeelliseksi säilyttää. Minulle se kortin juttu taitaa olla se hetki, kun sen saa ja lukee?

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Tunnustan, että en itsekään enää lähettele kortteja ulkomailta muuta kuin jollekin vanhalle sukulaiselle ja sellaiselle ystävälle, joka pyytää korttia. Teillähän roihuukin sitten oikein rakkaus takassa♥

      Löschen
  7. Kyllä on kiva katsoa postilaatikkoon kun sieltä löytää kirjeen tai kortin. Se valitettavasti on käynyt yhä harvemmaksi. Minulla on äitini isälleni aikoinaan lähettämiä kirjeitä tallella, valitettavasti ilman kuoria. Nehän kertovat paljon siitä ajasta kun he olivat nuoria. On mielenkiintoista jo sen vuoksi lukea niitä.
    Tervehtiminen on kaunis tapa. Kun appeni oli ensimmäistä kertaa Suomessa ja hän kävi postilaatikolla hakemassa postia ja tervehti samalla jotain kyläläistä, tämä aivan ihmeissään kertoi, että "se sano päivää minulle". Kyläläisillä ei ollut tapana tervehtiä tuntemattomia ihmisiä.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Ja täällä Pohjanmaallako ollaan jäykkiä! Ei taida tuokaan ennakkoluulo pitää paikkaansa, hyvänä esimerkkinä täkäläinen vanha pappismies, joka tervehti näkökyvyn heikennyttyä jopa postilaatikoita ja liikennemerkkejä ja tietenkin jokaista vastaantulijaa iloisesti kättä heiluttaen. Siinä ei ollut mitään ihmettelemistä, jos emme nyt postilaatikoita tervehdi, niin vastaantulijoita ainakin:-))

      Löschen
    2. No enhän minä pohjanmaalaisia jäykiksi sanonut. Meinasin vain tuota pientä kyläyhteisöä, jossa jotkut ihmiset katsovat vierastakin kuin lehmä uutta konttia. Kestää aina vähän aikaa ennenkuin he lämpiävät vieraille, mutta kyllä sitten voivat olla hyvinkin avoimia ja ystävällisä, kunhan lähemmin tutustuu.

      Löschen
    3. Minä en kyllä ole Suomessa kokenut, että joku vieras olisi tervehtinyt ja ihmettelen ja ihailen täällä Eifelin kylissä, kun pikkupojat tulee meitä aivan vieraita ihmisiä vastaan ja sanovat kohteliaasti päivää, vaikka paikalla ei ole edes "kontrolloivia" vanhempia. Muistan, kun meille tuli Suomesta vieraita ja kun he lähtivät ulos, joku naapuri tuli tuossa tiellä vastaan ja sanoi heille päivää, siinä oli ihmettelemistä ja yritin selittää, että täällä sanotaan naapureille päivää, vaikka ei heitä sen paremmin tunnettaisikaan.

      Löschen
    4. Minä olen kokenut saman Englannissa. Asuimme kerran kolme viikkoa pikkukylässä englantilaisen ystävän talossa hänen itsensä ollessa muualla. Oli niin viehättävää, kun heti ensimmäisellä kauppareissulla vanhat herrat nostivat hattua ja tervehtivät, samoin punaposkiset oppilaat bussipysäkillä koulupuvuissaan tervehtivät todella kohteliaasti. Aina kun tämän kokee ulkomailla, sitä yrittää alkaa toteuttaa Suomessakin.

      Minusta tervehtiminen on kyllä vähäsen lisääntynyt meillä, esim. lenkkipolulla patikoidessa aina tervehditään ja kommentoidaan säätä tms. Toinen hyvä piirre, mikä on Suomessa myös otettu kansainvälistymisen ansiosta jo jonkin verran käytäntöön on keskustelukumppanin nimen käyttö 'huomenta Allu', 'hei Marjatta'. Tämä on tarttumassa juuri nuoriin varmaan amerikkalaisista sarjoista. Englannin opena olen käyttänyt nimeä ihan harkitusti, en sano koskaan vain 'hei'.

      Kyllä se tästä!

      Löschen
    5. Täällä on tosiaan epäkohteliasta olla sanomatta toisen nimeä tervehdittäessä. Se on todella kiusallinen tilanne, jos tuntee ihmisen, mutta ei yhtäkkiä muistakaan nimeä. Työpaikan tilaisuuksissa on aina valitettu, että nimilapussa lukee kamalan isoilla kirjaimilla firman nimi (jonka jokainen tietää), mutta se tärkeämpi nimi eli sen ihmisen nimi on niin pienillä kirjaimilla, että siitä ei saa oikein luntattua.

      Löschen
    6. Hauska sanonta on täällä "Tag zusammen", jota käytetään, jos tervehtii isompaa porukkaa eikä ole tarvetta tervehtiä jokaista erikseen.

      Löschen
    7. Tämä teema on ollut jo useampaan kertaan esillä täällä sinunkin blogissasi. Kerron nyt kuitenkin jälleen, kuinka jo 70-luvulla ventovieraat koululapset tiellä vastaan tullessaan nousivat seisomaan pyörän päällä ja niiasivat tai nyökkäsivät kohteliaasti meitä paikkakunnalle muuttaneitakin tervehtiessään. Tämä tapahtui Turun seudulla, joten tuota kohteliaisuutta ei ilmene vain täällä Pohjanmaan rannikolla. Nimistä sen verran, että juuri eilisillä syntymäpäiväjuhlilla kiersivät vasta saapuneet nuoretkin tervehtimässä kädestä pitäen paikalla olijoita ja nimiä "vaihdettiin". Tuntuu hiukan typerältä kertoa tällaisista itsestäänselvyyksistä, mutta on pakko kun luen, miten ikäviä kokemuksia sinulla on ollut. Mitä mieltä itse olet saksalaisten muodollisesta puhuttelusta, sillähän ei ole paljoakaan tekemistä ystävällisyyden kanssa. No Englannissahan mennään vielä pitemmälle, kun joka lauseen jälkeen kuulee litanian "kohteliaisuusfraaseja" ainakin palvelualoilla. Niitä lausutaan sitten naama peruslukemilla.

      Löschen
    8. Sveitsissä opimme monilla reissuilla tervehtimään kaikkia oman saaren vastaan tulijoita, ovatpa tuttuja tai eivät. Eiväthän ne sveitsiläisetkään voineet meidän nimiä tietää, mutta aina tuli 'Grüss Gott'. Nyt kun tällä saarella asuu myös saksalaisia tämän luonnonkauneuden takia kai, täällä vain tervehtimen lisääntyy. Mutta kyllä Satakunnassa minut kauppiaan tyttärenä opetettiin tervehtimään kaikkia ja samoin tekivät vanhempani.

      Allu, muistat ehkä, kun kerroin, että edesmennyt kirjailija Anne Fried asui saarellamme. Muutti tänne ainoan poikansa likelle ja nyt pojanpoika Friedin katto näkyy, kun ei ole vielä lehti puussa, meidän yläkerran terassillemme. Itärannalla on myös saksalaisasutusta, joista emme tunne kuin kasvoista muutamia. Lenkkipoluilla yleensä tavataan.

      Löschen
    9. Minä en ihan ymmärrä Clarissan kommentteja tässä keskusteluketjussa. Kotiseuturakkaus on hyvä asia, mutta kyllähän nämä erot heti huomaa, jos on vähänkin pitempään, muutaman viikon ulkomailla.

      Huomasin jo 1970-71 USA:ssa asuessani ison eron elämää helpottavien kohteliaisuuksien käytössä, siis että Suomessa niitä ei ollut - eikä ole paljon vieläkään - ja USA:ssa ne olivat kaikilla käytössä: itsensä esittely, tervehtiminen, nimen käyttö, Excuse me (meillä yhä tungetaan usein ohi sanomatta 'anteeksi') ja please-sana, siis esim. ravintolassa 'pasta carbonara, kiitos', useimmat Suomessa töksäyttävät vain 'pasta carbonara", kevyen keskustelun aloittaminen vaikka hissimatkalla ym. Eivät nämä ole turhaa muodollisuutta tai fraasilitaniaa vaan tarpeellisia työkaluja kanssakäymiseen.
      Ystävyys on sitten eri juttu, se syntyy kaikissa kulttuureissa niiden kesken, joilla on tarpeksi yhteistä.
      Muistan, miten amerikkalainen poikakaveri kysyi minulta, miksen käytä hänen nimeään, sanon vain "hi" ja että se on hyvin loukaavaa! Enhän minä ollut ikinä Suomessa sanonut kaverin kohdatessani muuta kuin 'hei'. Tämä iskostui päähäni niin, että sanon aina 'hei Matti' ja 'hei Maija', 'kiitos Jussi' jne.

      Englannissa kaupan kassat saattavat käyttää pieniä suloisuuksia 'Thanks honey/love' ja USA:ssa sanotaan lähtiessä helposti 'take care' ja 'I love you'. Minusta nämä ovat mukavia. Olisi kiva, jos Suomessakin sanottaisiin lähtiessä jotakin, mikä tarkoittaa, että ajattelee toista ja välittää. Eihän näitä honey ja love -juttuja niin kirjaimellisesti minään ystävyyden tai rakkauden osoituksina ajatella!

      Löschen
  8. Clarissa, on totta, että esim. englannin kielen "How are you" on ihan vain moikkausfraasi eikä kukaan halua tietää miten meillä menee eikä siinä mielessä ole kohteliaampi kuin suomen "moi". Muistan vain, että kerran Kaliforniassa tuli vastaan hyvin hengästynyt jogger ja pihisi "how are you". Vaikka tiesimme, että se oli vain "Floskel", oltiin positiivisesti yllättyneitä, että joku hengästyneenä juostessaankin jaksaa tuon vielä sanoa ihan tuntemattomille turisteille. Itse pidän Suomen sinuttelukulttuurista, se on mielestäni helpompaa kuin täkäläinen systeemi, jossa pitää sitten miettiä, että kuka uskaltaa tehdä sinunkaupat, usein edelleen mietitään, kuka on vanhempi tai korkeammassa asemassa ja minun oli ainakin alussa vaikea tietää mitä tehdä. Siitä huolimatta pidän aina vaan jotenkin siitäkin, että joku sanoo mulle Ranskassa kohteliaasti "Bonjour Madame", mutta ehkä menen siinäkin lankaan ja luulen, että se on kohteliasta, mutta todellisuudessa Suomessa sanottu "hei" onkin aikanikin yhtä suuri kohteliaisuus.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. AINAKIN yhtä suuri kohteliaisuus

      Löschen
    2. Tuolla aikaisemmin olin näkevinäni eräänlaista kritiikkiä siitä kun kerroin Helenalle opiskelijoista, jotka poikkeuksetta huikkaavat "hei", vaikka nähtäisiin vain vilaukselta. Edelleen arvostan tuota tapaa enkä aio vastaisuudessakaan juosta perään ja esittäytyä Clarissaksi ja kysyä, mikä sinun nimesi nyt onkaan, että voisin olla korrekti ja huikata "hei Anna", "hej Olle". En muista, että olisin kirjoittanut tervehtimisestä yleensä.
      Teitittelyhän on muuten tullut takaisin, mikä ei ole ollenkaan huono juttu. Muistan aina, kun tulin opiskeluaikana kotiin oltuani kesät Saksassa kuinka vaikea oli sinutella vanhempia tai ventovieraita, se kun oli tapana täällä kotiseudullani siihen aikaan.

      Löschen
    3. Eihän sitä nimeä tarvitse alkaa kyselemään, jos ventovieraille moikkaa. Nimeä käytetään, jos se ihminen tunnetaan. Jos meille tulee pakettiposti ja avaan oven, posteljooni saattaa sanoa "Guten Tag Frau Allu" ja siinä tilanteessa en tiedustele hänen nimeään vaan sanon vain päivää. :-)

      Löschen
    4. Tämä koko keskustelu on tyyppiesimerkki siitä, miten kirjoitettu keskustelu menee helposti varsinaisen asian ohi, kun kukin käsittää asiat omalta kantiltaan. Kuten nyt tuo selityksesikin osoittaa :-) Siis en minä tuota tarkoittanut!! Puolustin vain omaa kantaani siihen "kauheaan hei-sanaan", josta tuli kritiikkiä tuolla aikaisemmin (ja joka meni todellakin yli ymmärrykseni enkä tarkoita sinua!)

      Löschen
    5. En minäkään ole sanonut, että "hei" olisi huono. Halusin vain - kun kohteliaisuuksista kerran keskustellaan - kertoa sen havaitsemani eron, miten Suomessa käytetään keskustellessa harvoin toisen nimeä ja joissain muissa kulttuureissa usein, jopa niin, että sen pois jättäminen on tylyä.
      Tuttu Sveitsistä Suomeen muuttanut pariskunta esim. käyttää aina nimeä tyyliin 'Mitä sinä Marjatta ajattelet tästä?'. He ovat monesti ainoita porukassa, jotka tekevät niin.

      En minä siinä hei-tarinassani edes sinun kommenttiasi ajatellut, Clarissa, jos nyt minuun viittaat. Hämmästyttää vain, että sinä et koe eroa, joka minusta on niin näkyvä.
      Ei kai tässä kukaan mitään kritiikkiä ole antamassa vaan keskustelemassa.

      Hyvä keskustelun avaus, Allu! Olen ollut työelämässä mukana monikulttuurisuusprojekteissa. Tämä on minusta erittäin kiinnostava aihepiiri!

      Suomessakin on vielä hankalaa tuon sinuttelun ja teitittelyn kanssa. Juttelin juuri tänä aamuna labrakokeissa itseäni vanhemman naisen kanssa, joka vähän aikaa keskusteltuamme sanoi, että anteeksi, kun hän sinuttelee. Ja minähän olin sinutellut koko ajan. Lapsena teitittelin isovanhempiani, kuten myös isäni, siis omia vanhempiaan. Iso muutos on tapahtunut, mutta ei se ole niin pitkällä kuin Ruotsissa.

      Niin, ja siinä labran odotushuoneessa useimmat olivat mykkiä. Ihmisiä oli parikymmentä. Ei syntynyt yhteistä puheensorinaa, kuten esim. Turkissa olisi varmaan tapahtunut. Enkä siis sano, että jompi kumpi tapa on parempi, totean vain eron.
      Kotiin päästyä luin lehdestä, että suomalaisten matkat Japaniin ovat lisääntyneet ja yksi syy voisi olla se, että tuntevat olonsa kotoisiksi siellä, kun molemmat kansat ovat ujoja.

      Löschen
  9. Halusin tässä lisätä jotain positiivista suomalaisista. He nimittäin kiittävät noustessaan ruokapöydästä, sitä ei täällä Saksassa juuri tehdä ja muistan jopa, että suomalaisen ystäväni mies kielsi vaimoaan kiittämästä anoppilassa, se saattaisi muka kuulostaa ironiselta. Sellaista en ole kyllä muuten missään kuullut.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Poikani oli Kuhmosta kouluretkellä ystävyyskoulussa Barsinghausenissa. Hän oli ehtinyt sanoa jo monesti "Danke schön!" eli aina aterioiden päälle, kun isäntäperheen äiti sanoi hymyillen, että kiitä sitten vasta lähtiessä, se riittää. ;)

      Löschen