Sain joku aika sitten 2573 vanhaa diaa takaisin digimuodossa ja niitä on ollut hauska katsella.
Sieltä löytyy kuvia lapsuudesta ja olen postannut niitä osittain kotikaupungin Ollutta ja mennyttä FB-sivullekin. Tässä kuva vanhasta kivisillasta
ja tässä vanha siunauskappeli. Kuvissa on väriläiskänä mukana pikku-Allu.
Kotikaupungista löytyy myös kamala määrä vanhoja kuvia kaduista ja taloista ja ne ovatkin olleet erittäin suosittuja FB-ryhmässä ja siellä ovat alkaneet muistelemaan vanhoja hyviä aikoja. Eihän normaali-ihminen ottanut 1950/60-luvulla kuvia kaduista ja rakennuksista vaan melkein aina vain ihmisistä, mutta isä kuvasi ihan kaikkea. En olisi tajunnut, että joku voisi olla kiinnostunut niistä, mutta sitten sain kutsun FB-ryhmään ja huomasin, että siellä etsitään juuri tällaisia muistoja.
Tämä kuva on esimerkiksi ollut kovin suosittu ja on ihmetelty, miten paljon kaupungissa oli silloin kauppoja. On ollut mattokauppaa ja sähköliikettä ja lihakauppaa ja konditoriaa ja nyt on kaikki tyhjänä ja pari markettia ja Alko. Olen aivan otettu, miten siellä ryhmässä ylistetään isääni mukavaksi herrasmieheksi.
Pikku-Allusta löytyy tietenkin myös kuvia. Tästä voisi päästä väärään käsitykseen, minä EN pidä siivoamisesta.
Mieluummin lähtisin nukkeni kanssa ison kiven päälle katselemaan maisemia, tietenkin aina rusetti päässä niinkuin fiinin neidin pitää.
Tästä muutamaa vuotta myöhemmin tutustuin tummatukkaiseen sakemanniin ja mietin nyt, että minne ne tummat hiukset on mahtaneet hävitä, ovat harventuneet ja vaalentuneet jos en sanoisi harmaantuneet.
Ensimmäisestä yhteisestä asunnostakin löytyi muutama kehno kuva. Marimekon lokkiverhot ikkunassa ja LP-levyjä hyllyssä.
Ja kun muutimme nykyiseen taloomme, saimme samalla ottolapsen, naapurin B:n, joka sulki meidät heti sydämeensä ja siellä pysymme edelleen. Ensi vuonna pääsemme Valenciaan häihin, kun hän menee naimisiin sellistinsä kanssa.
Ihanat kuvat ja söpö pikku-Allu.Kuvat näyttävät niin hyvätasoisilta ettei uskoisi että ne on kuvattu ennen digiaikaa.ON varmaan ollut tosi mukavaa ja muistoja herättävää käydä läpi vanhoja valokuvia.
AntwortenLöschenIhmettelen itsekin, miten ne vanhat Kodakin diat paperikehyksissä on usein parempilaatuisia kuin myöhemmät diat.
LöschenKivoja kuvia! Minullakin oli sakemanni, jolla oli tummat kutrit ja parta. Kun viimeksi näin hänet, eivät kutrit olleet enää tummat, eivätkä harmaatkaan vaan valkeat. Lokkiverhot oli meilläkin. En silloin vielä tiennyt, että joutuisin myöhemmin lähemmin tekemisiin lokkien kanssa ;)
AntwortenLöschenMaikki
Aika sattuma se lokkijuttu, siksi teillä heti synkkasi♥
LöschenOi, miten ihana kuvasetti. Hyvin ovat värit säilyneet dioissa. Minulla on läjä 70-luvun täysin puna-keltaisiksi muuttuneita paperisia lapsuuskuvia, joita ei paljon kannata digitoida.
AntwortenLöschenOlen aina ihmetellyt, mitä ihmettä silloin 70-luvulla tapahtui, että kuvat muutti väriään, tosi harmillista, olis mieluummin ottanut sitten mustavalkoisia.
LöschenMiten hienoa, että entisessä kotikaupungissa on yleisöä, joka tajuaa noiden isäsi ottamien kuvien arvon. Ehkä siellä joku tekee historiikkia tai kyläkirjaa?
AntwortenLöschenTuttuja miehiä ja nainenkin kuvissa. On se hienoa, että B. löysi tämän sellistin ja nyt vielä menevät naimisiin. Hän on kyllä symppis-jätkä. Mutta eikö noita ajan hampaan pilaamia värejä voi nyt korjata digitaalisesti? En tosin itse ole sitä tehnyt, mutta eikö näin voisi?
On siellä kotiseutuseuroja sun muita ja sinne on tietääkseni mennyt suuri osa isän paperikuvia. On se B vaan niin ihana ja uskollinen kaveri. En osaa yhtään sanoa, mitä mahdollisuuksia on saada ne värit kuntoon, pitäis ehkä kokeilla.
LöschenMeillakin tummat kiharat ovat vaalentuneet ja harventuneet... ens viikonloppuna tayttaa reppana 60! Kaaks!
AntwortenLöschenOho, teillä on suuret juhlat tulossa. Juhlitteko kotona?
LöschenKas, entinen kotikaupunkisihan onkin ihan tuttu paikka. Kasikymppinen herttainen tätini asuu siellä ja mulla on lapsuusmuistoja kesälomilta. Vanhat kuvat on todella mielenkiintoisia, tutkin ihan vieraittenkin kuvia tarkasti. Sinä olet aina niin sievästi puettuna näissä kuvissa.
AntwortenLöschenEi voi olla totta! Tunnenkohan hänet ja hän voi hyvin tuntea tai tietää minut, minut tunsi enemmän kuin itse tunsin, ihan vaan isän takia. Kysypä tunteeko valokuvausliikkeen tytärtä?
LöschenJoo, minäpä kysyn, kun seuraavan kerran soittelen hänelle!
LöschenIhania muistoja. Minä katselin työpaikalla vanhoja kuvia, joista löysin itseni työkaverien iloksi. Voi hyvänen aika sentään miltä me näytimmekään:). Onneksi on kuvat, jotka säilövät muistot jälkikäteen katsottavaksi.
AntwortenLöschenMinäkin löysin diojen joukosta kuvia työpaikalta ja muistelin vanhoja aikoja.
LöschenSiinähän taitaa olla kotiseutusi keskiaikainen kivisakasti. Kirkkokin on hieno vaikei kuvassa näykään.
AntwortenLöschenNuo keskustojen kauppapalvelujen surkastumiset on surullisia. Sama ilmiö on olemassa tosin muissakin maissa pienillä paikkakunnilla.
Isäsi kuvat ovat hienoja, eikä niitä varmaan olisi olemassa jollei olisi ollut alan ihminen. Hyvä että kuvua on säilynyt.
Terkkuja varhaiskeväisestä Suomesta paskeriville
Voi jestas, mistä ihmeestä sä tunnet kaikki paikat, oli sitten täällä keski-Euroopassa tai Suomessa Pirkanmaalla! Joi,ihan sama ilmiöhän se on täälläkin pikkupaikkakunnilla. Luin äskettäin lehdestä, että jossain Eifelin kylässä oli asukkaat perustaneet pienen "Tante Emma Laden" -kaupan osuuskuntana, asukkaat käyvät vuorotellen siellä myymässä ja hyvin on lähtenyt toimimaan. Tante Emma Ladenhan on vanha nimitys pienille kaupoille, Ne alkoivat kuolemaan, kun kilpailijaksi tuli "Tante Esso" eli huoltoasemat, jotka alkoivat myymään ruokaakin.
LöschenVanhat kuvat kertovat...Ihania muistoja. .Meidänkin pihalla oli ns. isokivi. Siitä katseltiin sitten maailmaa ympärillä ja annettiin mielikuvituksen lentää.
AntwortenLöschenKatos vaan, teilläkin isokivi, jännää.
LöschenIhana kun sinulla on kuvamuistoja, tai muistouvia näin paljon. Kaikki kuvat ovat hienoja, mutta tuossa sinun miehesi kuvassa (hieman takaa sivulta päin otettu) on jotain erityisen upeata. Ihan kuin siinä olisi vangittu aivan erityisen tärkeä hetki tai ajatus. Äh, en osaa selittää mitä tarkoitan...
AntwortenLöschenNoista pienistä kaupoista nautin erityisesti kun muutimme Saksaan. Olin lumoutunut että keskustat eivät olleet tyhjiä, ihmiset kävivät pienissä kaupoissa ja kaupoissa sai palvelua. Kaipaan yhä mummolan kyläkauppaa, sen tuoksua ja tunnelmaa.
Tuli ihan nostalginen olo. Kiitos kun jaat täälläkin kuvia meidän kanssamme.
Tuo kuva on ilmeisesti jostain kesämökiltä, ei me kumpikaan muisteta tarkkaan missä se olis otettu. Väitti nyt itse, että on näyttelijän näköinen siinä. :D
LöschenJos olisit sanonut blogitekstissä että miehesi on näyttelijä, olisi mennyt ihan todesta. Tuo tosiaankin on kuin jostain elokuvasta napattu :D
LöschenGeorge Clooney? :D
Löschen:D Kätevää kun on oma sellanen GC
LöschenSamanlaista smokkipoimutusta(?) oli minunkin mekossani, samoin tuollaiset pussittavat hihat – ettei vain kivikin ole melkein samanlainen:-)
AntwortenLöschenIlmeisesti nuo mekot oli silloin muotia.
LöschenNäitä oli aivan ihana katsoa!
AntwortenLöschenvanhat kuvat on kivoja, varsinkin kun niitä ei ole nähnyt piiiiitkään aikaan, kun ei olla katsottu dioja
Löschen