Sonntag, 9. August 2015

Oodi äidille

Naapuri juhli eilen puolipyöreitä synttäreitä, jotka alkoivat kakkukahveilla. Minä leivoin mokkapaloja ja toscapiirakan, kun en itse aina välitä kerma- ja kreemikakuista. Jännä, että mokkapalat kävi hyvin kaupaksi myös lapsille, itse en nimittäin lapsena pitänyt kahvin/mokan mausta. Mukana juhlissa oli myös päivänsankarin nunnasisko Tansaniasta asti, hänestä olen varmaan aikaisemminkin kertonut. Hän johti ennen zululasten sisäoppilaitosta Etelä-Afrikassa ja kävimme häntä katsomassa siellä.
Vieraat toivat tullessaan kakkuja, tässä vaiheessa eivät kaikki vielä olleet paikalla, lopussa pöytä notkui kakuista.



Myöhemmin illalla oli tarjolla 99% vegetaarinen seisova pöytä ja sieltäpä löytyi vaikka mitä herkullista syötävää. Ruokaa oli niin paljon, että saimme ison doggybagin mukaan täksikin päiväksi.



Kanatikut oli ainoa ei-kasvisruoka.


Ruokailun välillä oli hienoa musiikkiohjelmaa tietenkin livenä, sellaisesta pidän erityisesti. Meillä oli kotona aina paljon musiikkia, kun isä soitti eri kokoonpanoissa ja pidän enemmän sellaisista kutsuista kuin jostain Hully Gully-bileistä.

Päivänsankari soitti kvartetin kanssa Mozartia ja kuopuksen (ja meidän kummipoikavaralapsen) söpö kihlattu soitti selloa



ja illan kohokohta oli kummipojan enemmän tai vähemmän spontaani esitys, hauska oodi äidille. Hän ei osannut kunnolla laulun alkuperäistä tekstiä ja oli vielä sitä vähän muuttanut, kun ripittäytyi siinä äidille synneistään (tupakanpolttoa, graffittia jne)  ja piti luntata tekstiä kännykästä.  Kiva, että antoivat luvan laittaa videon tänne.






14 Kommentare:

  1. tosi hieno juhlapöytä! ja tosi paljon ruokaa, montako teitä kaikkiaan oli syömässä?

    Rotterdamin Riitta

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. 70 oli kutsuttu, ei ihan kaikki tulleet. Iso perhe, kun päivänsankarin siskolla on 7 lasta, niiden aviopuolisot ja joka lapsella 3-4 lasta. Sitten vielä omat lapset ja lapsenlapset ja ystävät.

      Löschen
  2. Hei, noissa juhlissa varmasti nautti olostaan. Hienoa ohjelmaa ja mikä tarjoilu! HK

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Oli kivaa ja hyvää. Sähän tunnetkin päivänsankarin.

      Löschen
  3. Antworten
    1. On se vaan niin hyvä tyyppi. Meillä on tosi päteviä kummipoikia.

      Löschen
  4. Hyvä idea, että tulee vieraat ruoat mukanaan:).

    AntwortenLöschen
  5. Ihanaa kun ihmiset pistää itsensä likoon. Live-esitykset on parasta!

    AntwortenLöschen
  6. Antworten
    1. niin on, aina jännä nähdä, mitä kukakin tuo mukanaan.

      Löschen
  7. Vierailla näytti olevan hauskaa, todella kivat videot!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Oli hauskaa, koska teksti sopi hyvin ja pojan tekemät muutokset oli aivan loistavia. Ja pienet siskonpojat tykkäsvät mun videosta niin, että haluavat katsoa sitä viisi kertaa päivässä, vaikka eivät taida ymmärtää tekstistä mitään.

      Löschen