Tänään alkaa Münchenin Oktoberfest, nimestä huolimatta aina syyskuussa. Taisin olla kymmenen vanha, kun isä kävi siellä ja lähetti minulle tämän kortin. Samoja kortteja olen nähnyt edelleen myynnissä Baijerissa.
Alle, hienoa, että olet säilyttänyt kortin! Minulla on sellainen ongelma, että en ole pystynyt heittämään pois mitään kortteja, enkä kirjeitä ja niiden laatikot vievät jo varastossa aika ison tilan. Oma lukunsa on, että siellä isäni aikanaan saamia kortteja, sekä hänen äitinsä Amandan saamia myös, joten ikää alkaa olla. Pitäisi pystya perkaamaan, heittämään osa pois ja osa vain jäisi säilytykseen.
Olen kerran ollut Oktoberfestissä siellä niityllä parin sikäläisen etnologin seurassa. Oli hauskaa, mutta ei jääty sinne illaksi. Oi niitä litran olulttuoppeja ja kokonaiseja grillattavia härkiä! T-paita jäi muistoksi, mitään korttia en ostanut tai lähettänyt.

AntwortenLöschenLuulin jo sen hukkuneen, mutta löytyikin laatikon pohjalta.
LöschenLiebe macht blind! Ei siinä auta tämäkään varoitus [klik]
AntwortenLöschenLiebe macht blind, aber nach der Hochzeit gehen einem die Augen auf.
LöschenRakkaus tekee sokeaksi, mutta häitten jälkeen silmät aukeavat.
Olen kerran ollut Oktoberfestissä siellä niityllä parin sikäläisen etnologin seurassa. Oli hauskaa, mutta ei jääty sinne illaksi. Oi niitä litran olulttuoppeja ja kokonaiseja grillattavia härkiä! T-paita jäi muistoksi, mitään korttia en ostanut tai lähettänyt.
AntwortenLöschenMinä olen ollut kerran, se taitaa riittää, pelkäisin, että tulis pisut housuun, jos joutuisin jonottamaan KLIK
Löschen