Ratikalla pääsi Adelaiden beach-kaupunginosaan Glenelgiin.
Glenelgin Town Hall
ja rantaa
ja uutta asuinaluetta, jossa näkyi olevan luksuskämppiä, rauhallisella alueella ratikkamatkan päässä keskikaupungilta
Eipä ollut auringonlaskussakaan valittamista.
Matkaopaskirjamme suositteli käyntiä vanhalla hautausmaalla ja se kannattikin, vaikka oli vähän turhan kuuma päivä. Siellä näki miten monista maista Australian väestö koostuu. Me satuimme paikalle italialaisiin hautajaisiin, mutta en kehdannut räpsiä kuvia.
Kreikkalaisten haudat oli kamalan kruusattuja, todella mauttomia näin normaalieurooppalaisen makuun, niin kamalia, että en viitsi laittaa tänne kuvaa.
Tässä sukulaiset näkyvät pitävän daddystä hyvää huolta ja ovat vieneet hänelle whiskypullon.
Hahndorf on yksi saksalaisten asuttamista kylistä Adelaiden kukkuloilla. Se oli täynnä turisteja ja matkamuistokauppoja emmekä viihtyneet siellä pitkään, vaikka toisaalta täytyy sanoa, että australialaiset viinikylät eivät ole niin lainkaan niin pittoreskejä kuin esim. Saksassa Moselin viinikylät tai Ranskassa elsassilaiset ja Hahndorf poikkesi niistä, oli siis enemmän eurooppalainen.
On siellä hienot rannat! Jos sen verran perun puheitani, niin jos teleporttailu olisi mahdollista, saattaisin käydä tuolla aina välillä lämmittämässä varpaitani:).
AntwortenLöschenMeillä sataa nyt vettä ja lähtisin mielelläni tonne Adelaideen.
LöschenMiten tuota räntäsadetta ikkunasta katsoessani ja tätä lukiessani tuli jotenkin ikävä lämpöä..
AntwortenLöschenTuli noista pitsitaloista mieleen asia jota olen joskus miettinyt Australialaisia remppaohjelmia tai muita ohjelmiakin katsoessa: talot eivät vaikuta kovin uusilta ja esim. Amerikkaan verrattuna ovat kovin pieniä ja vaatimattomia ja jopa huonokuntoisia. Onko tämä vain mielikuva joka itselleni on syntynyt vai mitä sanoisit itse? Kaveri kun muutti Australiaan ja näytti kuvia asuntoalueestaan rannan lähettyvillä, ei sekään vaikuttanut mitenkään kovin hohdokkaalta vaikka luulisi että ranta-asunnot olisivat hulppeampia?
Ei ne saksalaista laatutasoa vastaa. Meidän ystävien talossa on huterat yksinkertaiset ikkunat eikä lämmitystä paitsi ilmastointi, joka jonkun verran puhaltaa katosta lämmintä ilmaa. Minä jouduin Sydneyssä laittamaan villatakin päälle ja villasukat jalkaan.
LöschenNo tämä kuva minullakin tosiaan on ollut. Jotenkin hämmentävää kun Australiaa tulee kuitenkin pidettyä sillälailla melko hyvinvoivana.
LöschenMaaseudulla on tietenkin edullisempi asua, mutta meidän ystävät asuu Sydneyssä, heidän talonsa maksaa paljon yli miljoona euroa, sillä saisi täällä paremman talon. Heidän lapsensa asuvat avopuolisoiden kanssa, toinen yksiössä, toinen appivanhempien luona, kun heillä ei ole tällä hetkellä varaa kunnon asuntoon. Rikkaat kiinalaiset ostaa Sydneystä paljon ja pitävät asuntoja tyhjillään mikä lisää asuntojen puutetta. Lontoohan on myös aivan hirveä hintatasoltaan, just kertoivat radiossa, että kaksion vuokra on 3500 euroa. Tuttavan tuttava on korkeassa asemassa Lontoossa, mutta tulee takaisin Saksaan, kun ei pysty maksamaan asuntoa neljän hengen perheelle.
LöschenMikä ihmeen kuva minulla on ollut Australiasta? Ei ainakaan tällainen, joka on välittynyt näistä postauksistasi. Siellähän on niin paljon muutakin kuin Sydney ja Melbourne ja luonto on aivan uskomaton. Muistan kouluajoilta, kun eräs luokkatoveri perheineen muutti Australiaan ja me muut melkein säälimme häntä:-) Koko luokka lähetti hänelle sitten "lohduttavia" kirjeitä.
AntwortenLöschenSe ei ole vain maa vaan maanosa ja sieltä löytyy vaikka mitä.
AntwortenLöschenMuistan joskus nähneeni Australiassa kortin jossa oli laitettu Eurooppa ja Australia päällekkäin kuvaan ja melko lailla ovat samankokoisia. On siis aika huikean suuri ja monipuolinen pläntti tuo Australia. Vaikka matkustin siellä monta kuukautta niin näin vain pienen palan koko valtavasta saaresta. Väimatkat ja paikkojen erot ovat valtavat.
LöschenAllu, tokihan nyt sen tiedän, että Australia on maanosa:-))Tai mitä tarkoitit? Viimeksi eilen juteltiin 10veen kanssa kaikenlaista maista ja muista, Australiasta kerroin juuri tuon asian!
LöschenTotta kai sä sen tiedät, en sitä epäillyt. Itse vaan tiedän ensimmäisestä matkasta, että en ollut tajunnut, miten suuri maa se on, kun oltiin istuttu lentokoneessa jo neljä tuntia ja silti oltiin vielä Australiassa.
LöschenMielenkiintoinen hautuumaa ja eri kansalaisuuksilla vielä erilaiset haudat! Kyllä tuolla mantereella olisi hyvin aika kulunut.
AntwortenLöschenOlis siellä sulle paljon teemoja.
LöschenMulle taisi ensimmäiset käsitykset Australiasta muodostua aboriginalien elämästä kerrottaessa, varsinkin aikaisemmin ja sitten vähän myöhemmin länsi-ihmisen vaikutuksen seurauksena.
AntwortenLöschenKölnistähän kuuluu ihan kummia ihan tänne länsinaapuriin asti.
paskeriville
Oppihan siellä aboistakin paljon uutta, mm. että niitä kuoli aivan mielettömästi, kun eurooppalaiset tulivat ja toivat uusia tauteja.
LöschenJoo, karmeita uutisia ja tässä alkaa meikäläisenkin toleranssiraja laskea. Onneksi meillä oli superfiksuja kosovolaisia laatoittamassa lattiaa, se teki hyvää taas kerran todeta, että kaikki ei ole samanlaisia. Toisaalta saan tuntemaltani tunisialaisnaiselta tietoja hänen vävyehdokkaistaan ja on uskomatonta, miten tyhmiä ihmisiä voi olla olemassa. Mutta onhan niitä saksalaisissakin.
Mielenkiintoista! Ihanat hiekkarannat, auringonlasku...ja tuo hautausmaa. Kyllä sinulla on ollut todella kiinnostava matka.
AntwortenLöschenKyllä kannattaa käydä, se on vaan niin kamalan kaukana.
LöschenAi että kaunis paikka taas.Kyllä teillä oli ihana matka!
AntwortenLöschenOli täydellinen matka
LöschenKävinpä lähettämässä sulle blogisi tarina -haasteen, koska olisi kiva kuulla tämän blogin historiaa! Oonkin lukenut juttujasi jotakuinkin niin kauan kuin täällä on tullut asuttua.
AntwortenLöschenhttp://ajatuksiasaksasta.blogspot.de/2016/01/blogisitarina.html
Kiitos haasteesta, pitääpä värkätä vastaus.
Löschen