Donnerstag, 14. Januar 2016

Grampians

Grampiansin luonnonpuisto oli Australian matkamme viimeinen kohokohta.  Asuimme kivassa lomamökissä Halls Gap'in pienessä kylässä. Yöllä mökki oli viilentynyt niin kylmäksi, että olimme iloisia kaasulämmittimestä.


Naapurit olivat suurimmaksi osaksi kenguruita, jotka tulivat rohkeasti ihan mökin viereen. Ensimmäiset näin lähellä olevan lammen rannalla, siinä nuo kaksi istuvaa ihmettelivät maailman menoa ja päätin ottaa niistä kuvan ja juuri kun painoin näppäintä, vasemmalta hyppäsi kolmas mukaan kuvaan.


Myöhemmin niitä tuli syömään ihan mökin viereenkin,


Oli luvassa kuuma päivä ja päätimme lähteä jo aikaisin aamulla kiipeämään Pinnaclen näköalapaikalle ja mikä onni, että lähdimme ajoissa, sillä kaunis ilma ja viikonloppu oli houkutellut vaikka kuinka paljon ihmisiä vuorille ja ehdimme sinne ennen ihmismassoja.





Kiipeämistä riitti ja välillä oli todella ahtaita pimeitä polkuja, lihava suomalainen juuri ja juuri mahtui ahtaista paikoista läpi, lihava amerikkalainen ei olisi mahtunut.


Maisemat oli komeat, oli jotenkin rauhoittavaa istuskella siellä ylhäällä ja katsella alas.



Onneksi tämän "Balconyn" kielelle ei saanut mennä, meidän perheessä on nimittäin yksi, joka heti halusi ängetä sinne, mutta ähäkutti, ei sinne saanutkaan mennä.


Vesiputouksia riitti täälläkin, toinen toistaan komeampia.


Grampians tarjoaa näkemistä paljon enemmänkin kuin vain kahdeksi päiväksi, mutta meidän piti jatkaa matkaa lentokentälle Melbourniin. Vuoristossa on paljon pitkiäkin patikkareittejä.
Halls Gap oli meille sopiva paikka, vaikka ei siinä kylässä itsessään mitään ihmeellistä nähtävää ollut., mutta todella hyvää ruokaa löytyi Kookaburrasta, jota voimme lämpimästi suositella.

Matkalla Grampiansiin, in the middle of nowhere, oli parkkipaikka, jossa oli vessa. Siinä ei ollut sähköä eikä vettä eli vähän niinkuin puucee ja jos sinne osuu pimeän aikaan, valaistus saadaan auton valojen ja peilien avulla.


14 Kommentare:

  1. Mahtavia kuvia upeista maisemista!

    AntwortenLöschen
  2. Upean matkan upeita kuvia! Tuosta riittää muisteltavaa pitkäksi aikaa.
    Suloiset kengurut, vastaan tuleva koala ja monet muut eläimet, mahtavaa!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Eläimet oli todella elämys, nimenomaan kun tavattiin ne ihan luonnossa eikä missään eläinpuistossa.

      Löschen
  3. Näitte siis ihan oikean Kengun ja pienen Ruun[klik] ♡ ja monta muutakin kaveria, olivatpa kesyjä. Tuolta tuliaisina tuodut pehmokengurut ovat näiden meidän pienten suosikkeja.

    AntwortenLöschen
  4. Kenguru takapihalla. Ihanaa. Ja maisematkin oli ihan WOW-luokkaa.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Meillä näkyy täällä nyt vain naapurin kissa.

      Löschen
  5. Eikä! Kenguruita! Olen aina halunnut nähdä niitä. Oliko ne livenä yhtä söpöjä kuin olen kuvitellut?

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. On ne söpöjä. Oikeastaan hienoin näky oli, kun iso ja pieni hyppivät rinnakkain tien yli meidän auton edestä. Kaikki meni niin nopeasti, ettei ehtinyt edes miettiä kolarin vaaraa.

      Löschen
  6. Kenguroita...Olettepa nähneet useita eläimiä ihan luonnossa, mitä täällä Euroopassa katsellaan vain eläintarhoissa.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Ei voi verrata lainkaan eläintarhojen eläimiin.

      Löschen
  7. Maisemat ovat kyllä todella upeita. Ei kai noi kengurut ehtineet viedä teiltä mitään?

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Eivät vieneet, mutta yksi varis vei muffinin paperin ulkoilmakahvilassa. Allumies piti siitä kiinni eikä tajunnut, että variksella voi olla niin kovat voimat, että sai sen irti hänen kädestään.

      Löschen