Sonntag, 10. April 2016

Jeparit ja taivaallinen raparperikakku

Ei ollut puutetta poliiseista tänään kaupungilla. Dramaattisen uudenvuodenyön jälkeen täällä näkee nyt todella reilusti poliiseja. Tänään heitä oli ilmeisesti kahden turkkilaisten mielenosoituksenkin takia, siellä oli Erdon vastustajia ja kannattajia, niitäkin löytyy täkäläistenkin osmaanien joukosta.




Käväisimme vain nopeasti kaupungilla, kun kaupat oli poikkeuksellisesti auki ja kun emme olleet syöneet mitään lounasta, poikkesimme kahvilaan kakkukahveille, tässä minun karviasmarenkikakkuni.


Kakku oli ihan o.k., mutta ei siitä voi puhua samana päivänäkään ystäväni Christianen raparperimarenkikakun kanssa, joka tehdään näin.

Murotaikinapohja tehdään näistä aineksista:
125 g voita
70g sokeria
1 muna
250g vehnäjauhoja
(taikinaan EI tule leivinjauhetta)

Taikina levitetään pyöreään kakkuvuokaan (n. 26cm läpimitta).

750g raparperia pilkotaan taikinan päälle.

4 valkuaista vaahdotetaan ja joukkoon lisätään 200g hienosokeria.
Valkuaisvaahto levitetään raparperin päälle.

Kakku laitetaan 130C uuniin (ei kiertoilma!) ja sitä paistetaan KAKSI TUNTIA.

Niinkuin liha usein tykkää pitkästä paistoajasta matalassa lämmössä, niin myös raparperi tykkää siitä.En ole itse tätä vielä kokeillut paistaa, mutta olen monta kertaa syönyt ja se on taivaallista.

Tänään oli mahtava kesäpäivä, istuimme useammankin kerran naapureiden kanssa terassilla. Kun ilmat lämpenevät, näkee naapureitakin paljon enemmän. Valitettavasti yksi sympaattinen naapurimme kuoli ja lauantaina menemme kaikki hänen hautajaisiinsa. Tulee olemaan vähän erilaiset hautajaiset, sillä perhe on intialainen ja miehen perhe on jainalainen. Kutsussa luki, että pyydetään pukeutumaan vaaleisiin vaatteisiin.

Lähellä olevan kerrostaloalueen lammen kilpikonnat paistattelivat päivää tuossa "lautalla", Tämä sää saa puolestani jatkua.



Kommentare:

  1. Eilinen ARD:n Anne Will keskustelu presidentti Erduanin persoonasta, Turkin demokratiasta tai sen puutteesta, ihmisoikeuksien ja journalistien sananvapauden puutteesta oli hyvin kiinnostava.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Luin lähetyksestä Spiegel onlinesta.

      Löschen
  2. Onpa ihanaa kun puhutaan jo raparpereistä :)

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Niin on. Opin kyllä äskettäin, että on olemassa myös ns. Kellerrhabarber.
      Raparperi kaivetaan syksyllä maasta, viedään laatikkoon kellariin. Tammikuussa aletaan lämmittämään sitä kellarihuonetta ja raparperi luulee, että on kevät ja alkaa kasvaa ja niin saadaan helmikuussa raparperia.

      Löschen
  3. Ihanan keväisiä kuvia. Teillä eilen aurinkoa, meillä aika lailla tihkusadetta.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Huomasin säätiedotuksesta, että teillä oli aika viileää. Meillä on tänään vielä pilvetön taivas ja lämmin päivä tulossa.

      Löschen
  4. PItäisköhän mennä torille ostamaan raparperia. Teillä on just sellaiset asteet mistä pidän,täällä oli liian lämmintä,mutta nyt taas normaalit asteet.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Tänään oli täydellinen päivä, +25C, sen kuumempaa ei tarttiskaan olla.

      Löschen
  5. Harmittaa kun en säilönyt pakastimeen raparperia, pitää nyt sitten vaan odotella kesän alkamista ja uutta satoa.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Viime vuonna pakastin eka kertaa, sehän käy ihan helposti, mulla on vaan aika pieni pakastin.

      Löschen
  6. Meillä on tontin lämpimimmässä paikassa raparperi. Yleensä äitienpäivänä saamme ensimmäisen raparperipiirakan. HK

    AntwortenLöschen
  7. Raparperit tuolla jo osoittaa elon merkkejä, joten täytyypä pistää tämä ohje mieleen.

    AntwortenLöschen