Sääeroja Saksassa

Teimme baijerilaisystäviemme kanssa treffit puoleen väliin eli paikkaan, jonne kumpikin osapuoli joutuu ajamaan noin 300km. Siellä on meidän kaikkien lempparipaikka, kiva hotelli Pfalzin maakunnassa. Kivat huoneet, hyvä palvelu ja aivan mahtavan hyvä ruoka. Matkalla lähettelimme toisillemme whatsappeja, mm. tällaisia:

Meidän kuvamme on otettu yli 120 kmh ajavasta autosta, ihmettelin, että siitä tuli noinkin hyvä. Luonto vihreä, taivas sininen, ihana kevätpäivä.

Meanwhile in Bavaria: ystäväni E. lähetti kuvan lähtiessään kotipihastaan. Voisi hyvin olla Suomesta, melkein samanlainen tuli nimittäin sukulaistytöltä Espoosta. Näin suuria eroja on säässä Saksan sisälläkin.

Pfalzissa oli onneksi lähes yhtä hyvä sää kuin Kölnissä ja lähdimme heti patikoimaan metsään kauniiseen luontoon.

Tähän vuoden aikaan on parempi pysyä pois tuolta seudulta, jos ei satu pitämään valkosipulin hajusta, sillä metsä oli täynnä karhunlaukkaa.

Toisena päivänä veri veti taas Ranskan puolelle Strasbourgiin, sillä tykkäämme käydä ostoksilla ranskalaisissa supermarketeissa. Nyt matkaan lähti paljon mausteita, Ranskassa on paljon valinnanvaraa ja mausteet halvempia kuin Saksassa. Ja Elsass on aina muutenkin matkan arvoinen ja perinteistä kun tykkäämme, niin siellä syön lähes aina salade au chèvre chaud ja juon lasillisen Rieslingiä.

Kotimatkalla poikkesimme ihanaan viinietikkatehtaaseen ja ostimme erilaisia etikoita, joita voi antaa vaikkapa ensi tiistain synttärisankarille.  Myynnissä oli vaikka minkälaisia oikein kalliitakin etikoita ja niitä sai myös maistella. Jotkut etikat olivat myyjän mukaan sopivia esim. jäätelön kanssa tarjottavaksi.  "Tohtorienhoviin" mennään varmaan seuraavallakin Pfalzin matkalla.

Cusco ja Machu Picchu

On jonkinlainen kriisi enkä jaksaisi lajitella matkakuvia eikä kiinnosta blogata, kun tuntuu, että kukaan ei kurkkaa blogiin ja hyvin harva kommentoi. Ensimmäistä kertaa tuli mieleen sulkea koko blogi, mutta se päätös taitaa vielä jonkin aikaa kestää. Laitan nyt ainakin vähän itselleni muistiin inkojen maailmaa.
Cusco on inkojen pääkaupunki, 3416 m korkeudella eli ohut on ilma. Me emme onneksi lentäneet Limasta Cuscoon vaan koukkasimme Arequipan kautta ja totuimme asteittain korkeuteen. Cuscon hotellin aulassa nimittäin istui Limasta tulleita turisteja happilaitteen kanssa. Hotellimme Cuscossa oli Novotel, todella kiva ja kaunis, colonial style, ja hyvällä paikalla keskustassa, voin suositella.

Ihmeen hyvän kuvan sain lentsikasta,  kun laskeuduimme Cuscoon.

Lentokentältä emme menneet suoraan kaupungille ja vaan kävimme ensin katsomassa inkojen linnoituksen raunioita. Inkojen rakennustyyli on uskomatonta, hienosti ovat asetelleet kivet. Paikan nimi on oikeastaan Sacsayhuaman ja siitä on tullut kansan suussa sexy woman.

Uskomatonta, miten isoja ja painavia kiviä on voitu kuljettaa.

Jatkoimme täältä matkaa jalkaisin alas Cuscoon

Pidin kovasti Cuscosta, sanoisin, että se on Perun kivoin näkemäni kaupunki Arequipan jälkeen, Lima jää kolmoseksi.

Cuscon tuomiokirkossa ei saa ottaa valokuvia. Näin miten vieressäni seisova nainen yritti salaa valokuvata alttaritaulua, jossa on pöydällä marsupaistia, mutta tarkkasilmäinen vartija näki ja pakotti naisen deletoimaan kuvan ja uhkasi deletoida kameran kaikki kuvat, jos nainen vielä kerran yrittäisi kuvata sillä.

Cuscossa on hauskoja kadunnimiä kuten tämä

Matka jatkui Cuscosta inkojen Pyhään Laaksoon.

Liikemiehiä ja -naisia oli aina matkan varrella, dollarilla sai ottaa valokuvan.

Hotellimme oli vähän yksinkertaisempi, mutta maisemat ikkunastamme olivat sitäkin komeammat.

Sitten junalla kohti Machu Picchua. Junamatka kesti 1,5 tuntia.

Kuten kuvasta näkee, emme olleet aivan yksin portilla.

Alhaalla "kaupungissa" on yhdensuuntaiset kadut, muuten syntyisi turistikaaos. Parasta MP:ssä on mielestäni se näkymä sinne alas eikä kävely rauniossa.

Kappas vaan, minäkin olen päässyt kuvaan.

Junamatkan jälkeen pitää vielä mennä serpentiinitietä ylös vuorelle, kuvasta näkee ne serpentiinit mustalla. Sen vieressä on vihreällä merkitty hiking trail ja me neljä tulimme  tosiaan alas jalkaisin tuota trailia, siihen meni 1,5 tuntia.

Haaveiden listalla tuli nyt sitten kruksi Machu Picchun kohdalle♥

Junalla Rotterdamiin

Vaikeaa aikaa elävä ystävä Rotterdamista oli pyytänyt minua pariksi päiväksi tuekseen ja päätin lähteä matkaan junalla, sillä automatka yksin ei oikein viehättänyt ja junassa voi istua rentona ja lukea. Matkalla oli yksi vaihto Utrechtissa, mutta se ei ollut mikään ongelma ja päinvastoin otin paluumatkalla reilusti vaihtoaikaa ja sain kävellä vähän kaupungillakin. Junassa tapahtui kaikenlaista eli en edes koko kolmea tuntia lukenut vaan tarkkailin ihmisiä ja tapahtumia. Edessä istuva mies oli ottanut vahingossa lipun seuraavalle päivälle eli hänen ostamansa lippu ei ollut voimassa. Konnari oli oikein mukava mies ja tarjoutui heti antamaan hänelle samaan hintaan lipun, jonka mies joutui maksamaan ja hänelle sanottiin, että hän voi puoleen yöhön mennessä peruuttaa sen väärän lipun ja saa rahan takaisin. Mies oli tosin vähän uuno, kun luuli, että riittää, jos hän repii sen paperilipun, mutta kyllä hän sitten vihdoin tajusi, että se ei riitä. Toisella puolella istuva nainen pomppasi heti pystyyn, kun näki konnarin tulevan ja katosi, ilmeisesti vessaan eli hänellä ei aivan selvästi ollut lippua lainkaan. Takanani istui ilmeisesti pohjoisafrikkalainen nainen sylivauvan kanssa ja mies, joka oli tämän sukulainen, jolla oli Saksan passi. Hollannin puolella tuli nykyään ajankohtaisista syistä henkilöllisyyskontrolli, ei kaikille, mutta näille, joita voitiin epäillä pakolaiseksi. Kävikin ilmi, että naisella oli oleskelulupa ainoastaan Saksaan eli hän ei saanut matkustaa Hollantiin. Siinäpä sitten ongelma viranomaisille, mutta ilmeisesti he antoivat hänen vauvan takia jatkaa matkaa, kun hän vannoi palaavansa seuraavana päivänä ja ilmeisesti näytti, että paluulippu oli ostettu. Paluumatkalla junassa istui sitten taas ulkomaalainen nainen, jolla ei ollut voimassa olevaa lippua siihen junaan, vaan hän oli ostanut liput hitaanpaan junaan ja saanut sen halvemmalla. Konnari käski häntä jäämään junasta seuraavalla asemalla, mutta eihän se jäänyt. Huono tuuri, sillä sama konnari tuli myöhemmin uudelleen kierrokselle ja tunnisti naisen ja sanoi, että tämän oli heti ostettava uusi lippu. Kovasti ne ihmiset yrittävät fuskata.
Hollannissa pääsi asemalta vain silloin pois, jos oli junalippua ja samoin asemahalliin pääseen ainoastaan lipun kanssa. Oikeastaan ihan hyvä keino pitää kaiken maailman lorvijat ja rikolliset pois asemalta.

Rotterdamissa oli oikein kaunis ilma ja tykkään kaupungista kovasti. Kahtena päivänä kävimme sairaalassa katsomassa vakavasti sairasta potilasta, joka ei sieltä koskaan enää kotiin palaa. Raskasta on sekä potilaalle että vaimolle ja ei ole  helppo lohduttaa.

Yhdessä välissä ehdin kuitenkin käymään Boijmans-museossa olevassa surrealistien näyttelyssä.
Museon naulakko oli mielestäni hyvin mielenkiintoinen eli siinä sai itse nostaa narulla vaatteensa ylös ja lukita narun niin, ettei kukaan muu pääse vaatteisiin käsiksi. Siellä oli myös yksi Marimekon unikkotakki säilössä.

Näytteillä oli tuttuja surrealisteja kuten Dalia, Magrittea, Max Ernstiä jne.

Tykkäsin esim. tästä Delvaux'n maalauksesta Les phases de la lune.

Viimeisenä aamuna kävimme kivassa paikassa hyvällä aamiaisella. Rotterdamista löytyy todella kivoja kahviloita ja bistroja.

Yhdessä biokahvilassa oli hyllyllä tosi jänniä kasveja:

Siinä oli maljakossa perunaa ja bataattia ja inkivääriä ja vaikka mitä.

Paluumatkalla Saksaan olin sitten parisen tuntia Utrechtissa ja kävelin keskustan läpi kulkevan Oudegracht-kanavan vartta. Valitettavasti aika ei riittänyt veneristeilyyn eikä ollut nälkä, sillä sieltä olisi löytynyt auringosta vaikka kuinka kivaa ruokapaikkaa, kaikki istuskelivat siellä ulkona.

Olisin mieluiten ostanut nämä kaikki tulppaanit mukaan.

Hollanti on aina yhtä kiva paikka käydä, tosin matkan syy olisi saanut olla joku muu kuin niin sympaattisen ihmisen vakava sairaus. Lähetän kipujenlievityksiä roppakaupalla sinne sairaalaan♥

Arequipa

Ecuadorista lensimme Peruun ja siellä tarkoituksella ennen Cuscoa (3400m)  Arequipaan (2300m) , jotta voimme asteittain totuttautua korkeuteen. Reitti oli todella hyvin suunniteltu eikä kukaan meistä kärsinyt vuoristotaudin oireista. Myöskään tulvat ja mutavyöryt eivät onneksi haitanneet matkaamme. Sain jatkuvasti viestejä Euroopasta, kun kaverit olivat huolissaan, mutta ainoa mitä me koimme tulvista, oli nähdä perulaisten solidarisuus uhreja kohtaan. Joka paikassa kerättiin vaatteita, patjoja, juomavettä jne ja vapaaehtoisia oli paljon töissä. Kuvan keräys oli presidentinpalatsin pihassa.

Arequipa on vulkaanivuorten ympäröimä todella kiva kaupunki ja olimme siellä kaksi yötä Libertador-hotellissa, joka oli kävelymatkan päässä Unescon suojelun alla olevasta historiallisesta keskustasta.
Kaupungista löytyi idyllinen ja rauhallinen katu(kin)

mutta yleisempi kuva taitaa olla tämä taksijono. Jokainen, joka kynnelle kykenee, työskentelee muun työpäivän päätteeksi taksiautoilijana.

Me kävelimme illan suussa keskustaan aukiolle nimeltä Plaza de Armas. Valitettavasti Suomen Armas on paljon kivempi kuin tuo espanjankielinen, joka tarkoittaa aseita. Kiipesimme yläkerran kapakkaan, josta oli kaunis näkymä aukiolle

ja tilasimme Perun kansallisjuomaa eli Pisco sour. Pisco on rypäleistä tislattu vaalea "brandy" ja joka paikassa on tarjolla Pisco sour, johon tulee Piscon lisäksi limettimehua, sokeria ja valkuaista.

Tuomiokirjon vasen torni on korjattu, se oli luhistunut edellisessä maanjäristyksessä. Maa järisee 3-4 kertaa päivässä, siitä eivät asukkaat ole moksiskaan, ilmeisesti kaikkeen tottuu. Hyvin usein näki kylttejä, joihin oli merkitty, mihin paikkaan pitää mennä turvaan, jos tulee pahempi maanjäristys. Esim. jossain ravintolassa oli kaariholven alla kyltti, se oli varmin paikka.

Armaksen aukiolla istui myös tämä mies kirjoituskoneensa kanssa. Hän on ammatiltaan kirjoittaja ja kirjoittaa lukutaidottomille tekstejä. Tällainen ammatti tulee esiin mm. Gabriel Garcia Marquezin kirjassa Sadan vuoden yksinäisyys.

Arequipa oli todella idyllinen kaupunki.

Siellä oli myös hyviä alpakkakauppoja, joihin me naiset poikkesimme mielellämme. Nämä naiset kutovat erikoisilla "kangaspuilla".

Arequipassa on iso kauppahalli, jonka katon on suunnitellut ei sen vähäisempi kuin Gustave Eiffel.

Tarjolla on vaikka mitä hedelmää

ja perunoita perunoita perunoita. Perulaiset syövät paljon perunaa, laatuja on satoja. Aloinkin tässä jo itsekseni miettiä, että johtuuko peruna-sana Peru-nimestä, mutta ei kuulemma johdu.

Myynnissä oli myös perunaa eksoottisempaa, mm. härän kiveksiä. Allumies tajusi heti, mistä oli kysymys. Laitan tuon kuvan vähän pienempänä, ettei tule huono olo.

Taidan laittaa seuraavankin pienempänä, tässä on laaman embryo. Sellaisia ripustetaan oven päälle, tuo onnea ja jälkikasvua taloon.

Yksi Arequipan nähtävyyksistä on Santa Catalinan nunnaluostari keskellä kaupunkia. Siellä asuu vielä 16 nunnaa.

Nykyisten nunnan kämppiä emme nähneet, mutta vanhat olivat aika luksusta ja nunnat olivat rikkaitten perheitten tyttäriä, joista vanhemmat maksoivat kalliin hinnan, jotta naimaton tytär pääsi luostariin. Muistaakseni jokaisella nunnalla oli myös oma kotiapulainen.

Meillä oli luostarissa saksaa puhuva opas, joka päästeli reilun tunnin monotonisen litanian luostarista. Taisin jo mainita, että oma saksalainen oppaamme Jan tiesi aina paljon enemmän kuin kukaan paikallinen opas ja osasi esittää kaiken niin mielenkiintoisesti, että häntä jaksoi kuunnella vaikka kuinka kauan. Ainakin kaksi paikallista opasta sanoi oppivansa aina uutta Janilta. Luostarissa ei oltu yhtään "amused" Janin opastuksesta ja hänellä on ollut pitkään jopa porttikielto sinne. Nyt hän olisi saanut tulla mukaan, mutta koska hän ei kestä huonoa ja osittain väärää opastusta, hän ei uskaltanut tulla mukaan, sillä hän ei voisi olla hiljaa. Siinä taas näimme mikä ero on oppaalla ja oppaalla.

Arequipa on todella kiva kaupunki, se on mielestäni "must" Perussa kävijöille.