Eilinen ankka sai kaverikseen herkullista punakaalisalaattia, johon tarvitaan
300 g punakaalia
puolikkaan granaattiomenan siemenet
2 rkl granaattiomenasiirappia
2 rkl seesamöljyä
5 rkl oliiviöljyä
50 g paahdettuja pinjansiemeniä
suolaa ja mustapippuria myllystä
Kaali raastetaan tai leikataan ohuiksi viipaleiksi.
Kastike sekaan ja päälle siemenet.
Anna vetäytyä kylmässä.
Mehukkaan ja herkullisen näköistä!
AntwortenLöschenPunakaali onkin minulta jotenkin unohtunut kokonaan. Hyvä kun muistutit.
Granaattiomenen siemeniä saa onneksi nykyisin irrallisina. Meillä on joskus valkoinen keittiö ollut kuin ...sanonko minkä jäljiltä... kun olen kiireessä irrotellut siemeniä hedelmästä. Lattialistan yläpuolelle jäi ikävän näköinen violetiksi muuttunut jälki yhdestä roiskeesta. Siihen siementen siistiin irrotteluun oli vissistikin olemassa jokin niksi, mutta en nyt muista millainen. Onkohan sinulla kätevä vinkki tuohon toimenpiteeseen?
No kokeilepa vaikka tätä. :D
LöschenHahahaha :-DDD. Ihana!
AntwortenLöschenJos lainaan K:n frakkia ja valkoista paitaa, käärin ehkä kuitenkin hihat ainakin ensimmäisellä kerralla.
Mutta hei, Ihan mahtava vinkki. Arvasin, että sinulta löytyy neuvo tähän ;-)
:-)
LöschenKylläpä kuulostaakin hyvältä! En olisi ikinä keksinyt yhdistää punakaalia ja granaattiomenaa, mutta on varmasti hyvä yhdistelmä.
AntwortenLöschenSopii todella hyvin.
Löschen