Montag, 5. Februar 2018

Itkuiikan ilot +EDIT

Luen horoskooppini ehkä kerran kymmenessä vuodessa ja se kerta oli nyt tänään, kun olin lukenut koko lehden läpi eikä ollut muuta kuin horoskooppi jäljellä.
Siinä sanotaan:

jos joku väittää, että kuulut yhteiskunnan itkuiikkoihin, hänellä on peltohiiren ihmistuntemus. Elät empaattisesti ja siihen kuuluu myös näyttää huolensa.


Mistähän ne tietää, että olen ollut leikkaukseni jälkeen kyllä aikamoinen itkuiikka enkä oikein itsekään ymmärrä miksi. Miksi en vollottanut silloin kun minua koski niin julmasti, miksi olen niin yliherkkä, kun kaikki paha on ohi? Tiedä häntä, psykologiassa on varmaan tällekin ilmiölle nimi.

Ilon aiheita riittää paljon,  kuten esim. tämän kuvan avulla voi arvata. Yöpöydällä on Tyynykirja, Kindlessä on Gastmannin uutuus Toiseksi viimeinen samurai ja hevoskyydillä on tulossa Suomesta Richard McCormickin Tokio. Ja Allumies hemmotteli minua lounaalla japanilaisella tattarinuudelikeitolla.


BINGO! Jos kaikki menee hyvin, Indian summer nähdään tänä vuonna Japanissa♥

Edit: unohdin laittaa itkuiikan kuvan.



Kommentare:

  1. Samat on kirjat itkuiikoilla. Jos olisin elänyt Raamatun aikoihin, olisin takuulla saanut työn itkijänaisena. Mutta minähän en itke silloin kun on tilanne päällä. Vaan minä liikutun kauniista asioista, pienten ihmisten edesottamuksista, toisten surusta, epäoikeudenmukaisuudesta, siitä, kun joku tekee toiselle hyvin jne. jne.

    AntwortenLöschen
  2. Ihania nämä tilannekuvat. Tekisi mieli näyttää kuva meidän tytöistä, kun ne riiteli, ei pallosta, vaan kiikusta. Nuorempi on ihan kuin sinä tuossa.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Tuohon aikaan otettiin yleensä vain nauravista lapsista kuvia, mutta tykkään itse paljon just noista muunlaisista.

      Löschen
    2. Allu, meidän Meri oli aina naurussa suin, vaikka oli ne kaikki allergiast, mitä maalma voi vastaan tuoda. Yhden itkusarjan olen hänestä kuitenkin saanut, mutta sekin oli siitä hauska, että lopulta hän nauroi.

      Löschen
  3. Ihana itkuiikka♥

    Minä sanoin pienenä, että 'en ole mikään porukolli enkä itkuiikka'. Silloin oli vahva tahto ja hirveä sisu...Nyt en olisi niinkään varma.

    Alat kuulostaa hyvin toipuvalta!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Porukolli, enpäs muistanutkaan sellaista sanaa. :-)

      Löschen
  4. Itkuvirsien perinnettä on taas alettu vaalia Itä-Suomessa.
    Maikki

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Miten olis kesällä itkuvirsikurssi, Allumies voisi liittyä runonlaulajien joukkoon!

      Löschen
    2. No sepä oliskin hieno idea! :D

      Löschen
  5. Tunnistan itsessäni tuota samaa, että tiukoissa tilanteissa sitä vain painaa menemään (sisulla tai muuten), mutta sitten kun saa hiljentää, saattaa herkistyäkin. Ehkä se on vain sitä, että tiukassa tilanteessa pyrkii keskittämään voimansa selviytymiseen, eikä itkulle ole silloin yksinkertaisesti sijaa.

    Söötti itkuiikka. :-)

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Niin kai sitä vaan puree hampaat yhteen eikä itkut mahdu mukaan.

      Löschen
  6. Hyvä kuva niin surullisesta lapsesta. Tulee mieleen tyttäreni, joka meni peilin eteen katsomaan kuinka surullisen näköinen hän oli itkiessään.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Minä olin kuulemma kerran, kun äiti ei noteerannut itkuani, sanonut, että "minä itken". Jor kerran olivat niin tyhmiä, että eivät tajunneet. :-)

      Löschen