Sonntag, 18. März 2018

German seasons ja moritat

Nyt on kyllä käynyt niin, että Saksa on adoptoinut Suomen vuodenajat, sillä täälläkin tuli takatalvi.


foto: facebook

Kun olin suunnitellut istuttaa viikonloppuna joitakin uusia kasveja, oli aamulla tällaista:




Nyt paistaa tosin jo aurinko, mutta kylmää on edelleen.

Eilen olimme kummipojan ja -miniän kanssa syömässä ja samalla suunnittelimme hyvän ystävämme pyöreitä synttäreitä huhtikuussa, sillä haluamme yllättää hänet pienellä musiikkiesityksellä. Juhlat pidetään espanjalaisessa lokaalissa ja mikäs sopis paremmin kuin espanjalaisen kummiminiän selloesitys. Ja sitten keksittiin, että kummipoikakin voisi vaikka laulaa, kun tuntee jo pikkupojasta alkaen syntymäpäiväsankarin ja ilmeisesti lauluksi tulee  "Moritat". Moritat (sana saattaa johtua sanasta Mordtat eli murhateko) on jonkinlainen kauhuballaadi, joka kertoo jostain julmasta tapahtumasta, Katsoin mitä suomenkielisestä netistä löytyisi, mutta en ollut kovin onnekas, lähinnä siellä mainitaan Brecht/Weillin Puukko-Mackie, josta löysin muuten aika erikoisen version, sen esittää tässä nimittäin Sting. Laulu, jonka valitsimme synttärijuhliin, on itävaltalaissyntyisen Georg Kreislerin "Tauben vergiften im Park" eli pulujen tappaminen puistossa. Suomessa on ainakin yhden Kreislerin laulun esittänyt joskus KOM-teatteri, muuten hän on aika tuntematon.



Viime viikolla ostamana tulppaanit muuttuivat muuten tällaisiksi.



22 Kommentare:

  1. Joko takatalvi on ohi? Meidän kollega-vieras lähti aamulla takaisin Frankfurtin kautta ja lento sinne piti myöhästyä kauan, kun Frankussa oli "kauhea lumimyrsky" tms. Täällä on tosiliukasta, mutta Aurajoella ei ole yhtään lunta ja ihmiset luistelevat siellä. Mulle riitti ihan kävely joen rantaan tehdyllä reitillä.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Ihan kiva ilma, aurinko paistoi kun käytiin kävelyllä, mutta kylmää on, vain ehkä +4C.

      Löschen
  2. Voi takatalvea. Toivotaan, että tietää lämmintä (muttei liian kuumaa) kesää! Täällä Etelä-Suomessa on edelleen paljon lunta, mutta päivät ovat olleet aurinkoisia. Kuin lapsuuden kevättalvi.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Olen kateellisena katsellut tämän vuoden talvikuvia Suomesta.

      Löschen
  3. Aiai, tämä oli kyllä päivän paras! :-D Etsin ja etsin kuvasta, että missä se kesä on, kunnes tajusin, että sitähän ei olekaan. :-D Kiitos nauruista!

    Keväisempi ilmoja sinne!

    AntwortenLöschen
  4. Minäkin haluan takatalven, mutta se on kyllä wishful thinking.. Ihan kuin olisin kuullut joskus tuon laulun sävelmän, ainakin alku kuulosti tutulta.

    AntwortenLöschen
  5. Aika synkät ennusteet. Tänä vuonna on oltava kesä takatalven ja takatalven välissä.

    AntwortenLöschen
  6. Lunta, siis kunnolla lunta eikä mitään härmää, on Reininkin rantamaisemissa. Eletään näköjään tämän "talven" viidettä marraskuuta. Jos joku ei Suomessa tykkää marraskuusta ei kannata havitella viettävänsä talvikuukausua Keski-Euroopassa. Ja Schafskältet on vielä edessä.
    Toisaalta lumiset puut oli kyllä aika pitsimäisen kauniita iltakävelyllä.
    paskeriville

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Missä on niin paljon lunta?

      Löschen
    2. Bad Bellingenissä. Huomena pitää mennä lämpimään veteen jotta tarkenee. pv

      Löschen
    3. Reuma vai burnout? :D. *wegduck*

      Löschen
    4. Silkkaa velttoilua ja kaikkien mahdollisten inhottavuuksien ennaltaehkäisyä. Edelleen vain lumihiutaleita taivaalta tiputteli koko päivän.

      Löschen
  7. Kummipoika voisi ehkä inspiroitua tästä klik Kreislerin esityksen iloisesta versiosta:)

    AntwortenLöschen
  8. Meinasinkin ensin laittaa tuon version, mutta sitten päädyin tuohon vanhaan plakaattiin. Kokemusta Kreislerista on jo ennestäänkin
    https://m.youtube.com/watch?v=Av0hF2he3bY

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Olipa hauskaa, pakkohan tässä oli nauraa mukana:)

      Löschen
  9. Aikamoiset kinokset teijän pihalla. Meillä vain yli 60 cm ja Ilomansissa ememmän kuin Lapissa. Mutta keväistä on kovasti.
    Maikki

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Kinokset, hihi, en edes muistanut, että sellainenkin sana on olemassa.

      Löschen
  10. Kyllä on tämän sään kanssa sita sun tätä...eilen paistoi aurinko siniseltä taivaalta yhden asteen lämmössä, tänään sataa lunta, vettä yhden asteen lämmössä. Ei näytä oikein kevät pääsevän valloilleen täälläkään.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Sanos muuta, meilläkin oli yöllä taas satanut sentti lunta, en muista näin kylmää talvea Saksassa koskaan kokeneeni.

      Löschen