Donnerstag, 15. März 2018

Kevättä ilmassa, mutta kuinka kauan vielä

Tiistaisen sadepäivän jälkeen on ollut todella keväinen ilma. Eilen odottelin fysioterapiasta tullessani ratikkaa ja pysäkillä tai siis ratikkaratojen välissä kukki narsissit.


Kotona laitoin melkein kuihtuneen kukkakimpun vielä vähäksi aikaa terassille ja ykskaks meillä oli mehiläisparvi imemässä nektaaria. En huomannut alussa ottaa kuvaa parvesta ja piknikkiläiset ehtivät jo häipyä paitsi yksi näkyy vielä tuossa tulppaanissa. Terassillamme oli eilen varjossa jopa +18C, mutta nyt uhkaavat taas lauantaiksi melkein hallaa.


Poikkesin kotiin tullessa torille ja ostin uusia tulppaaneja,  ja ne odottavat nyt olohuoneessa aukeamistaan.


Tulppaaniaddiktiostani olen kertonut tässä postauksessa.

Kommentare:

  1. Samat on tunnelmat täällä. Kevät keikkuen tulevi.
    Ihana tulppaanikimppu sinulla. Niin raikkaan ja rapsakan näköinen.
    Kivaa loppuviikkoa naapuriin!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. No sieltähän saakin vaikka minkälaisia tulppaaneja, ihan kateeksi käy.

      Löschen
  2. Ihania tulppaaneja. Terveisin BB

    AntwortenLöschen
  3. Minullakin tulppaaneja olohuoneen pöydällä ilahduttamassa...ehkä minkäkin olen vähän tulppaaniaddikti..

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Mietin tässä jo, että alkaisko jo pitämään jopa neilikoista.

      Löschen
  4. Meillä puistossa pilkistävät vasta krookukset ja lumikellot, muut taitavat vielä vähän odotella lämpimiä päiviä. Vaikka mittari onkin paripaivaa näyttänyt reilusti plussa, nyt se kuitenkin on taas laskunpuolella....

    AntwortenLöschen
  5. Hienot kukkakuvat:) Eilen ihailin kaupungin istuttamia uusia värikkäitä kukkia, mutta samalla luonnon kukat lopahtavat sillä 2 viikkoon ei satanut ,eikä sadetta tulossa, ja päivät helteisiä.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Meillä viilenee huomenna, lähetä mulle lämpöä, mä lähetän sadetta, jooko?

      Löschen
    2. Juu lähetä mutta katsoin tulevaisuuteen eikä sadetta näy...

      Löschen
  6. Kevään kukkia ei täällä vielä näy, mutta aurinko paistaa siniseltä taivaalta ja hanget hohtavat. Terveisiä siis sinne, tällä hetkellä niin sateiseen ja harmaaseen Kölniin:-)) Huomenna voi olla taas jo toisin.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Iltapäivällä todella harmaata ja sateista ja lämpö laskenut kymmeneen asteeseen. Meidän ystävät on Hollannissa meren rannalla ja siellä on ollut koko viikko kurja sää.

      Löschen
  7. Tulppaani, lempikukkani. Ei niitä pysty kaupassa ohittamaan. Onneksi eivät ole hinnalla pilattuja.

    AntwortenLöschen
  8. Kohta lähden katsomaan miten pajunkissoja löytyisi.

    AntwortenLöschen
  9. Heippa! Täällä pitkästä aikaa lukemassa postauksia :)

    Onpa teillä ollut lämmin!!! Täälläkin oli upea auringonpaiste ja kevättä tuntuu ilmassa, mutta hädintuskin 10° vasta. Tänään tuli räntää ja seuraavat päivät tulee olemaan kylmiä - su-ma yölle jopa -8° luvattu! ...nooh, toivottavasti se on nyt joku viimeinen kylmä sysäys ja sitten alkaa kevät! :)

    haliterkut <3

    AntwortenLöschen