Freitag, 10. August 2018

Sekopää helteellä

Vihdoinkin täällä saa hengitettyä, vaikka eilen kovasti odotettu ja toivottu rajuilma ohitti meidät emmekä saaneet tippaakaan sadetta ja jouduin taas kastelemaan kavereiden puutarhaa. Lämpötila on kuitenkin laskenut 13C eli tänään on enää +25C. Ilmeisesti helle on sekoittanut pääni täysin, sillä kun äsken istuin terassilla ristisanaa ratkomassa, laitoin huovan polvilleni, kun tuntui niin viileältä.


Eilen jaksoin pitkästä aikaa käydä keskikaupungilla pikkuostoksilla. Ostin mm. hedelmäkärpäsansan. Tuollaiseen vihreään omenaan laitetaan etikkaa ja tiskiainetta ja hedelmäkärpäset menevät pienestä reiästä sisään eivätkä pääse enää ulos.


Ostin myös kehyksen ikivanhaan isän ottamaan talviseen mustavalkovalokuvaan. Siinä on 2000 litran tammitynnyri, jonka isä oli joskus ostanut, muistaakseni Chymoksen tehtaalta, jonne oli tuotu jotain ainetta Saksasta tuollaisissa tynnyreissä. Siihen kerättiin sadevettä ja muistan, että oravat kävivät siinä juomassa, isä oli tehnyt niille pienen laiturin. Oli kiva muistella Suomen talvea näissä karmeissa helteissä. Tuo teksti oikealla on muuten Kölnin murretta, et kütt wie et kütt eli se tulee niinkuin se tulee eli asiat on nyt vain niin eikä sille voi mitään. Se on tyypillinen täkäläinen lunki elämänasenne.


Vielä kaksi kastelupäivää ja sitten pääsen pakoon!

3 Kommentare:

  1. Mä oon niin onnellinen näistä lämpötiloista! Viimeisimmällään raskaana olevana viime viikot oli aivan hirveät. En käytännössä poistunut kotoa lainkaan kolmeen viikkoon, ellei ollut ihan pakko. Nyt voi taas hengittää eikä enää tunnu siltä, että koko kroppa on jatkuvasti ylikuumentunut.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. No sen kyllä uskn, kun en itsekään mielelläni mennyt ulos enkä jaksanut tehdä mitään. Jos ei ennen olis ymmärtänyt siestan tarkoitusta, niin nyt se tuli selväksi. Tsemppiä sulle loppuviikoiksi <3

      Löschen
  2. Onneksi teillä on nyt viileämpää, täällä sen sijaa kuumeni ja tuli enemmän kosteaa. Hyvältä kuulostaa tuo hedelmäkärpänen ansa, ja nättikin vielä:)

    AntwortenLöschen