Me käväisimme illalla kanssa katsomassa kirkkoa ja oli siellä muutama muukin tullut.
Freitag, 28. September 2018
Dona nobis pacem
Yksi eellä alkava tyyppi on tulossa tänne vihkimään maanmiestensä moskeijaa ja kaupunki taitaa olla täynnä poliiseja ja monet kadut on kokonaan suljettu. Toivottavasti pääsemme jotenkin pujahtamaan illalla tuttavapariskunnan kultahäihin. Ostimme heille lahjaksi muutaman vuohen, sopiva lahja senkin vuoksi, että heillä on Etiopiasta adoptoitu lapsenlapsi, jonka synnyinsijoille vuohet lähtevät.
Kaupunki on muutenkin aivan täynnä ihmisiä, kun on Photokina-messut, jolloin kaikki hotellit on aina buukattu ja hinnat astronomisia. Tuomiokirkon hieno valaistus muistuttaa ensimmäisen maailmansodan lopusta ja muistuttaa myös miten tärkeä olisi rauha nykyaikanakin. Ja herra Eetä voitaisi muistuttaa samalla vähän ihmisoikeuksistakin.
Me käväisimme illalla kanssa katsomassa kirkkoa ja oli siellä muutama muukin tullut.
Me käväisimme illalla kanssa katsomassa kirkkoa ja oli siellä muutama muukin tullut.
Abonnieren
Kommentare zum Post (Atom)
Harmi että herra E on tulossa sinne vierailulle, ja häiritsemään viikonloppua, kivempiakin vieraita olisi...Hauska tuo vuohilahja:) Olispa rauhaa kaikkialla..
AntwortenLöschenMeillä on illalla teatteri toisella puolella kaupunkia eikä vielä oikein tiedetä miten me sinne päästään, kun kaikkialla on kaaos. Saksanturkkilaiset on kovia E:n kannattajia (vapaana elävät kanat kaipaa häkkiä) ja järjestäjät odottavat 25000 fania moskeijaan tai siis sen ympäristöön, eihän ne kaikki sisälle pääs
AntwortenLöschenOhoh, onpa upeaa valotaidetta! Vuohia mekin olemme antaneet lahjoiksi, hyvä idea, kun kaikilla on muutenkin tavaraa yllin kyllin.
AntwortenLöschenVähän pöllistyneitä oli vuohien saajat, mutta on ne sitä joskus ilman vuohiakin. :-)
LöschenKuttuja nuo elukat meilläpäin ovat. Olkoot muualla vaikka vuohia. Kotipitäjäni lempinimi on kuttukappeli.
AntwortenLöschenOlihan tuo aika jäätävä E:n valtiovierailu,mutta hankalienkin ihmisten kanssa pitää yrittää tulla jotenkuten toimeen-ja muistuttaa vierasta epämiellyttävistäkin asioista. Aika taitavasti kölniläiset viranomaiset saivat suuren shownkin lopahtamaan pieneksi kutsuvieraitten juhlaksi. Kukaan ei menettänyt kasvojaan. Rahan tarve edistää tunnetusti hyvin ystävyyttä.
Ihmeen hyvin selvisivät, me vaan oltiin liikennekaaoksessa ja ehdittiin just ja just teatteriin toispualjokkee.
LöschenNäkyihän tuo E. Suomenkin uutisissa näkyvän; toki huonosti olen seurannut uutisia kun olin matkoilla perjantaiaamusta lähtien. Nyt sitten luen tukun viikonlopun lehtiä. Helppohan sitä on E:tä ulkomailla kannattaa ja nauttia ihmisoikeuksista ja muista kun ei ole Turkissa. :(
AntwortenLöschenUpeasti valaistu kirkko!
Olin vähän ihmeissäni, kun juttelin parin suomalaisen kanssa ja he eivät meinanneet edes tietää kenestä on kysymys. Ilmeisesti Suomen lehdissä tuo asia ei ole niin paljon esillä. Täällä kun on Euroopan toiseksi suurin turkkilainen kaupunki (=Berliini), niin asia koskee enemmän saksalaisia. Ja kyllä täälläkin eilen heiluttelivat Turkin lippua, olimme tosin Reinin väärällä puolella, jossa asuu paljon migraatiotaustaisia.
LöschenOn se kyllä ollut esillä, myös Merkelin sanomiset, eli nämä sun kaverit eivät seuraa mediaa.
LöschenUsein minustakin tuntuu, että täällä ei kovin noteerata uutisia Keski-Euroopasta, vaikka niistä uutisoidaankin.
LöschenMaikki
Sitä mäkin ajattelin, Turkki on sen verran kaukana ja vieras suomalaisille.
Löschen