Kirjakaupan oven vierestä löytyi tällaisia muistilappuja, jotka saivat hymyilemään
ja kun jatkoin pyörämatkaa, näin, että stadionin metsään oli ilmestynyt ihmeellisiä juttuja, joista vasta toisen nähtyäni tajusin, että kyseessä on urinaali. Ensimmäisessä ei nimittäin ollut tuota miehen kuvaa. Tänään on jalkapallo-ottelu, ilmeisesti sitä varten paikalle on tuotu mobiileja urinaaleja.
Ihana toi hymy! Sai minutkin hymyilemään välittömästi.
AntwortenLöschenNoita pisuaareja on täällä Amsterdamissa ainakin Vondelparkissa aina koko kesän. Toisaalta hyvä juttu, jos se estää ukkeleita pissailemasta pitkin pientareita, mutta olen kyllä kuullut myöskin tyytymätöntä mutinaa naisten suusta. Kokevat asian epätasa-arvoiseksi. Itse en oikein tiedä, mitä mieltä olisin. Vähän rumia nuo ovat, jos ovat esillä puoli vuotta, mutta yleisötapahtumien aikaan ne kyllä ymmärrän. Kantaa pitää selvästi vielä miettiä ;-)
Ihan samaa ajattelin itsekin, ei kovin kaunis ja tosiaan vain miehille, mutta sinne futikseen tuleen nimenomaan miehiä. Onhan niitä kyllä kauniitakin pisuaareja kuten tämä Berliinissä KLIK
LöschenTäällä on lehdissä kirjoitettu paljon Pariisiin sijoitetuista pisuaareista ja niiden vastustamisesta. On se kyllä epätasa-arvoista samoin kuin teattereissa ja konserteissa on aina kauhea jono naisten vessaan.
AntwortenLöschenme ollaan joskus menty tyttöjen kanssa miesten vessaan, kun on ollut liian pitkä jono
LöschenHauska hymyjuttu. Hmm, pisuaari luonnossa...siis onko puistossa tai metsässä kulkevien pakko nähdä kun joku pissaa noihin. Ja onko sitten naisille laitettu samalle alueelle omat vessat?
AntwortenLöschenNoi ole varmaan futismatsin takia laitettu
Löschen