Ovi kiinni!!! huusi Allumies, kun avasin tänään terassin oven. On ollut taas niin kuuma päivä ettei olla voitu istua ulkona terassilla.
Sunnuntaina ajeltiin pyörällä Reinille ja juotiin siellä terassilla kahvit ja jopa muutama uimari oli vedessä. Pyöräillessä käy vähän pieni tuulenhenkäys ja ilma tuntuu mukavammalta.
Ja tänään tein aamulla aikaisin 20km lenkin metsän siimeksessä varjossa, kun Allumies oli taas kerran lautamiehenä oikeudessa.
Loppuviikoksi on ehkä luvassa sadetta, jota kovasti kaipaisimme, sillä meilläkin on pihassa yksi vanha kaunis kuusi kuollut janoon ja ns. nurmikko on ihan harmaa ja pölyinen.
Täälläkin kesä jatkuu, vaikka viikonloppuna aloimme jo Hollannin kesäpaikkojamme hyvästellä. Pohjanmerikin tuntui ihan lämpöiseltä :-)
AntwortenLöschenTeidän pitääkin alkaa hyvästelemään paikkoja ennen muuttoa.
LöschenMeille rysähti syksy noin 10 päivää sinne, sitä ei voi enää peruuttaa. :) Mennään ensi viikolla katsomaan miten syksy edistyy Ruotsissa ja Norjassa.
AntwortenLöschenMeidän Indian Summer tulee olemaan Japanissa.
LöschenTäällä Etelä-Saksassa helteet myöskin jatkuvat. On ollut vähän liikaa tätä hyvää: keväällä ja kesällä Suomessa kuuma, täällä Münchenissä kuuma, viime viikolla Gardalla kuuma...Hauskinta oli, kun ajattelin että pesen ikkunat, mutta ne olivat niiiin kuumat, että pesuvesi kuivui ruutuihin heti (huom. aurinko ei paistanut ruutuihin). Yritetään kestää. Odotan syyssateita.
AntwortenLöschenMullakin on ollut ongelmia ikkunanpesun kanssa. Joku päivä sitten nousin oikein aikaisin ja sain pestyä monta, nyt kun vielä jaksaisi olohuoneen isot ikkunat, ne on sisältäkin kamalat, kun tänä vuonna on ollut paljon kärpäsiä.
LöschenTe ette pääse näköjään kesästä millään eroon! Tännekin on taas luvattu muutama lämpimämpi päivä, muttei 30 asteen lämpötiloja sentään (onneksi).
AntwortenLöschenMinä ostin viikonloppuna pyörän, ja nyt odotan kuumeisesti, että saisin sen, jotta pääsisin koeajolle ja nauttimaan kesän rippeistä.
Pyöräily on kivaa, meidän paras loma on aina se pyöräviikko, jolloin ajetaan yli 300km.
LöschenMeillä oli jopa astetta vähemmän kuin teillä;D
AntwortenLöschenOho
LöschenRanskassa oli maanantaina 30 astetta ja me vain nautittiin :)
AntwortenLöschenTänään on meilläkin taas yli +30C. Keväällä kun ilmat lämpenee, on aina pakko mennä ulos terassille, mutta nyt tuohon on niin tottunut, että tänäänkin putsasin hellan uunia eikä ollut kiire ulos.
Löschen