Viikonlopun sivistysaukot

Lauantaina käväisimme Valtion taidehallissa Bonnissa, kun halusimme katsastaa rakennuksen katolle tehdyn Goethen puutarhan. Oli pilvinen päivä ja vain vähän ihmisiä paikalla.


Goethe rakasti sitruunoita ja yksi hänen tunnetuista runoistaan on Kennst du Land. wo die Zitronen blühn.

Tunnetko sen maan, jossa sitruunat kukkivat,
appelsiinit hehkuvat kullanvärisinä tummassa lehvistössä.
siniseltä taivaalta puhaltaa lempeä tuuli,
hiljainen myrtti ja korkea laakeripuu kasvavat?
Tunnethan sen maan?
Sinne! Sinne
haluaisin lähteä kanssasi, rakkaani.

Taidehallissa oli Michael Jackson-näyttely, jossa teemana Michael Jacksonin vaikutus taiteilijoihin. Sitä emme nyt välttämättä halunneet nähdä, mutta kun museokortillamme pääsemme ilmaiseksi sisään, kurkistimme sinnekin. Parasta näyttelystä oli mielestäni nämä kengät ja ilmapallot.

Loput olikin sitten aika erikoista, Andy Warholin teokset vielä suhtkoht normaalia, mutta esim. tämä David LaChapellen tekemä photohoppikuva oli aika karmea.
Sen teksti oli:
I'll never let you part
for you are always in my heart.

Sunnuntaina olikin sitten ohjelmassa todellista suomalaista kulttuuria, kun kirjallisuuskerhossa pidettiin seminaari Elisabeth Järnefeltistä, josta en tiennyt muuta kuin että hän on Armaksen, Eeron, Arvidin ja Ainon äiti, muut hänen lapsistaan olivat täysin tuntemattomia.

kuva Wikipediasta

Elisabeth oli todellinen kulttuurivaikuttaja.  Olen aina luullut häntä suomenruotsalaiseksi, mutta opin nyt, että hän isän puolelta baltiansaksalainen ja äidin puolelta ranskalainen, mutta vanhemmat olivat kyllä  täysin venäläistyneet ja pietarilaistuneet. Elisabeth meni hyvin nuorena naimisiin upseeri Aleksander Järnefeltin kanssa ja muutti sitten Suomeen. Järnefeltit olivat ruotsinkielistä yläluokkaa, mutta fennomaaneja ja Elisabethista tuli niin suomalainen, että hän ei puhunut enää venäjää eikä halunnut oppia ruotsia, vaikka hän asemansa takia joutui paljonkin seurustelemaan "svenska talande bättre folkin" kanssa. Järnefeltit eivät ole suomentaneet nimeänsä kuten monet muut vuosisadan vaihteessa tekivät, myös minun isovanhempani, jotka olivat kyllä ihan rahvasta.  Arvid Järnefelt on kirjoittanut Vanhempieni romaanin, jonka ensimmäisessä osassa Elisabeth itse kertoo lapsuudestaan ja muutosta Suomeen ja siinä on tosi hauskoja anekdootteja kulttuurieroista. Kun hän esim. tuli ensimmäistä kertaa Suomeen sukulaisten kartanoon, hän luuli vastaanoton olevan sellainen kuin Venäjällä eli kun hevoskärryt ilmestyvät näköpiiriin, kaikki ihmiset, koirat ja kissat syöksyvät heti ulos ottamaan vastaan vieraat ja halaamaan, mutta Suomessa ei ollut yhtään ihmistä näkyvissä, sitten vähän ajan päästä ilmestyi ikkunan taa jonkun kasvot ja jonkun ajan päästä tultiin avaamaan ovi. Voin niin hyvin kuvitella nuo molemmat muodostelmat. :-)
Minna Canth kirjoitti Elisabethista:
Saammeko nyt kerran nähdä naisen, joka uskaltaa vapaasti ajatella ja joka uskalta ajatuksensa lausua. Saammeko nähdä naisen, joka on vapaa kaikista ennakkoluuloista, vapaa tavoista ja tottumuksista, vapaa ihmisten ja mielipiteiden orjuudesta ja joka uskaltaa olla todellinen! Olkoon hän tervetullut ja olkoon hänen vaikutuksensa siunattu paikkakunnallamme.
Myöhemmin Minnan ja Elisabethin suhde oli huonontunut, syynä mm. mustasukkaisuus Juhani Ahosta. Juorut kertovat, että Juhanilla ja Elisabethillä olisi ollut jotain vispilänkauppaa, vaikka Juhani kirjeissään tituleeraa Elisabethiä tädiksi. Elisabethin avioliitto Aleksanderin kanssa ei ollut kovin onnellinen ja hän oli vasta 36v, kun hän muutti Aleksanderin huoneesta toiseen huoneeseen.

Meillä oli seitsemän tunnin seminaari teemasta, mutta ei kyllä kertaakaan väsyttänyt tai tuntunut tylsältä ja opimme paljon Suomen historiasta ja keskustelun aihetta ritti. Oli melkein niin kiinnostavaa, että ajattelin jo, että miksi en opiskellut historiaa.

Tässä pari kuvaa suomalaisen seurakuntamme tiloista.