Dienstag, 23. Juli 2019

Mitattu on lämmöt ja paineet

Huh hellettä! Hyvä, että olemme kotona, ettei taas tarvitse vaivata naapureita kastelemaan. Hortensiat vaativat kolme kastelua päivässä, samoin tomaatit. Nyt saan kastella sitten naapurissakin, sillä täällä alkoi koulujen kesäloma ja opettaja/lapsiperheet ovat lomilla. Huomenna on tämän kesän huippu, silloin odotetaan meillä lännessä +40C.
Allumies oli ottanut golfkentällä kuvan kauniista niittykukista. En huomannut kysyä kastelevatko ne niitä(kin).


Kakkahanhien niitty taas oli jo kuivan kuiva.





Vähän huippasi kun tulin aamun sauvakävelyltä, verenpainemittari näytti tätä.
Taitaa johtua kuumuudesta, tosin menimme metsätietä varjossa.


Meillä on kaikki räppänät kiinni ja sisällä on suhtkoht siedettävää, hätätilassa voimme kantaa patjat kellariin, yöt on nimittäin aika lämpöisiä, eilen illalla myöhään oli terassilla vielä +26C.


Pitkäaikainen toiveeni toteutui, kun posti toi tänään pitkään haluamania kahvikuppeja. Ne ovat vanhan itävaltalaisen Julius Meinl-nimisen firman kuppeja ja niitä näkyy tietenkin usein itävaltalaisissa kahviloissa, mutta aina silloin tällöin myös Saksassa, mm. pyöräretkellä tulivat vastaan ja herättivät taas toiveeni ja tilasin, tulivat kahdessa päivässä Wienistä.


Taidan keittää kahvit, jospa verenpaine vähän nousisi.

5 Kommentare:

  1. Onneksi pääsette kellariin kuumuutta pakoon. Täällä on tänään heti siedettävämpää, kun aurinko jäi pilvien taakse. Sai tehtyä jopa puutarhatöitä, eli keräsin tillit kuivuriin ennen kuin kuivuisivat kasvimaalle.
    Noista kupeista pidän minäkin. Minulla on päivittäin käytössä Julius Meinlin Klimt-kahvipurkki[KLIK], josta näköjään kerroin joskus blogiuran alkumetreillä:)

    AntwortenLöschen
  2. Miten ihmeessä suomalaiset osaa kasvattaa tilliä! Mulla siitä tulee aina ihan hentoista ja se kuolee. Onkohan täällä eri siemenet?

    AntwortenLöschen
  3. Olen joskus lomalla saanut kahvia tuollaisista kupeista, viimeksi liettualaisessa kahvilassa, ja ajatellut, että ne ovat varmaan jonkun kahvitehtaan mainoskuppeja. No, aina oppii uutta! :o

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. No sitähän ne oikeastaan on, mutta tykkään silti.

      Löschen
  4. Valvomista, alkoholia, kaikkea "mustaa" (lakritsi, salmiakki ja kahvi) sekä juustoa on työterveyslääkäri muistutellut välttelemään verenpaineen vuoksi. HK

    AntwortenLöschen