Dienstag, 10. März 2020

I can't get no desinfiction





Radiossa sanottiin, että ihmisten hamstraustyyli riippuu kunkin kaupunginosan asukkaiden sivistystasosta. Rikkaat ystävämme asuvat pikkuisen alemman sivistystason kaupunginosassa ja heidän kaupoistaan ei löytynyt viime viikolla jauhoja, ei vessapaperia eikä purkkiananasta (kukahan sitäkin syö?) kun taas meillä oli kaupoissa kaikkea ruokatavaraa. Ainoa asia, jota ei saa mistään, on käsidesi, sitä ei saa mistään. Maanantaiaamuna meidän Aldilla (Aldi on Saksan suuri discounter, Lidlin kilpailija siis) oli ollut pitkästä aikaa käsidesiä, mutta se oli loppuunmyyty kymmenessä minuutista, vaikka sallittu ostomäärä oli rajoitettu kolmeen pulloon. Monet apteekit valmistavat ainetta itse, netistä löytyy reseptejä. Itse emme ole ainetta juuri tarvinneet, riittää kun pesee kädet. Minun täytyy tosin tässä ripittäytyä ja tunnustaa, että en ole käynyt kahteen viikkon kuntosalilla, jossa on kyllä parempi putsata kahvoja, joihin koskee.
Olemme vältelleet yleisiä kulkuneuvoja ja yrittäneet liikkua paljon ulkona, jopa aivan karmealla säällä suurin osa patikkaporukasta lähti perjantaina Siebengebirgen vuorille patikoimaan. Kuva on otettu Ölbergiltä eli Öljyvuorelta ja normaalisti sieltä on hienot näkymät alas Reinille, mutta eipä ollut nyt näkymiä minnekään. Aika iloista porukkaa kaikesta huolimatta ja yksi rakastunut pariskuntakin joukossa mukana. Halaukset ja kättelyt on julistettu pannaan.


Sunnuntaina saimme sen verran aikaan, että kutsuimme ystäväpariskunnan syömään. Me olimme vähän suunnitelleet marraskuulle yhteistä lomamatkaa Uuteen Seelantiin, mutta nyt tuli kyllä stop. Onneksi meillä ei ole lähiaikoina lomamatkoja tiedossa. Kaksikin ystäväpariskuntaa joutui peruuttamaan matkan Etelä-Tiroliin, kun Italia sulki rajat. Viime viikolla he saivat vielä viestejä varaamiltaan hotelleilta, jotka rukoilivat, että eivät vaan peruuttaisi tuloaan, vaan tulisivat hengittämään raitista alppi-ilmaa.

Kun kaikki on nyt niin tylsää ja väritöntä, niin tässä pari vähän väriä.

Sunnuntain alkupala eli punajuuricarpaccio, rukolan, appelsiinifileiden, vuohenjuuston ja saaristolaisleipämaapähkinäcrunchin kanssa punaviinivadelmadressingillä.


Ja meidän etupihan kevättä.
KEEP HEALTHY AND STAY HAPPY<3<3<3

11 Kommentare:

  1. Niinpä, (vakavan) sairastumisen pelkoa ja ihanaa kevään värikkyyttä.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Nyt alkaa korona tulla vielä lähemmäksi. Ystävien tuttavien joukosta löytyy kolme sairastunutta, yksi iisi tapaus, kaksi vanhempaa teho-osastolla. Kaikki kolme tuoneet viruksen hiihtolomalta Alpeilta.

      Löschen
  2. Aika hurjaa ja koko ajan tännekin tulee lähemmäksi. Tänään tuli työnantajalta ohjeet, ettei saa matkustaa tietyille alueille ja jos tulee sieltä tai tapaa sieltä tulleita, pitää olla eristyksissä - myös "terveenä" - sen kaksi viikkoa.
    Puutarhassa on nyt ekat krookukset ja tulppaanit nousevat ihan silmissä!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Kiina tuntui olevan niin kaukana ja nyt se tauti on jo ihmisissä, jotka olen joskus tavannut.

      Löschen
  3. Terveitä päiviä sinnekin!

    Minä olen vannonut, että en takuulla hamstraa mitään, mutta olen pikkuhiljaa ruvennut miettimään, että pitäiskö sittenkin varautua ja ostaa pikkasen jotain. Meidän lähelle korona ei ole vielä tullut, mutta Suomessakin on jo sen verran tartuntatapauksia, että kai tässä on ruvettava harkitsemaan asiaa uudestaan.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Suomessa kaiken voi helpommin organisoida kuin tällaisessa isossa maassa joten en siellä niin kovasti pelkäisi. Ja voidaanhan mekin ottaa auto ja ajaa seudulle, minne se pahus ei ole vielä ehtinyt. Huomennakin lähdemme maaseudulle kauas Kölnistä, siellä olemme turvassa.

      Löschen
  4. Minua lähestyi ensin Finnair: Hyvä Finnair-Plus -jäsen, Toivottavasti ymmärrätte ja lennätte edelleen Finnairilla. jne jne. Siis ei Roomaan. Onneksi tarjottiin lipun siirtomahdollisuus. Samalla asialla lähestyi Alitalia: Maltan lennot peruttu! Maltan majapaikkani kärsii turistien peruuttamisista. Ollaan sitten kotona Suomessa, eikä ainakaan toistaiseksi hamstrata. Siis toistaiseksi! Lähipiirissä ei korona ole vieraillut. Vielä ei.

    AntwortenLöschen
  5. Piti vielä kehuman tuota ruoka-annosta. Unohtui kaiken koronan keskellä.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Meidän berliiniläisystävä lähti sunnuntaina Italian alpeille hiihtämään. Maanantaina laskettelivat, tiistaina kaikki suljettiin, keskiviikkona sitten moottoritielle ja Brennerin lumisateeseen ja liikenneruhkaan ja takaisin Berliiniin. On kyllä kiitollinen, että pääsi kotiin eikä tarvinnut jäädä ulkomaille karanteeniin. Kölnissä filharmoniaorkesteri joutui soittamaan 2063 tyhjälle tuolille, mutta hienosti järjestivät asian, livenä sai katsoa Youtuben kautta koko konsertin. Joku vitsiniekka tiedusteli, kukas nyt yski, kun ei ollut yleisöä, yleensähän joukossa on aina joku karmea yskijä, josta ajatellaan, että olis pitänyt jäädä mieluummin kotiin. Philharmonia vastasi, että muusikot oli luvanneet hoitaa yskimisenkin. :-)

      Löschen
  6. Tosi hurjaa. Täällä tänä iltana lisättiin rajoituksia, ja nyt ei sallita yli 100 ihmisen kokoontumisia!! Ihan hurjaa. Eli kaikki teatterit, esiintymiset, kaikki peruttu. Mietin että stopperinko kanssa ne laskevat ettei ole yli 100 ihmistä...Punajuuricarpaccio on hyvää, olen tehnyt sekä raakana että kypsennettynä. En ole vielä hamstrannut mitään, mutta mulla on muutenkin aika iso kuivaruokavarasto eli papuja ja linssejä ja sellaista, joista aina voi tehdä jotain tarpeen tullessa.

    AntwortenLöschen
  7. Hurjaa on ja aina vaan hurjemmaksi muuttuu

    AntwortenLöschen