Dienstag, 4. August 2020

Yliturismia ja covidiootteja

Turisteja riittää tässäkin kotimaassa, kun niin monet ulkomaanmatkat on jouduttu peruuttamaan. Mekin peruimme kaksi matkaa, mutta en valita, varsinkin kun rahat olemme saaneet ongelmitta takaisin.
Lehtikuva on Itämeren rannalta Usedomin saarelta itäisestä Saksasta.




Foto: sueddeutsche.de/Stefan Sauer, dpa

Mieluummin istun nyt varjossa oman pihan perällä ja luen Elisabeth Stroutia, kun istuisin tuolla auringossa ihmismassojen keskellä. Aurinkoa tässä ei nyt kovasti enää kaivata, Saksassa on edelleen kuumaa, tälle viikolle luvassa jopa 37C.

Ns. covidiootit osoittavat mieltään koronarajoituksista. Siellä ei välitetä määräyksistä pitää etäisyyttä tai käyttää maskia ja käsihygeniakin on niin ja näin. Viikonloppuna oli Berliinissä taas lähes 20000 marssimassa, pääasiassa oikeistoradikaaleja, natseja, rokotuksen vastustajia. Joskus melkein toivoo, että joku heidän läheisensä joutuisi hengityskoneeseen, että näkisivät millaista se on. Psykologit sanoo yksimielisesti, että kyseessä on ihmiset, jotka ovat epävarmoja tilanteesta ja kun koronavihollista he eivät pysty voittamaan, etsitään sitten muita vihollisia, viranomaisia, poliiseja jne.

Meillä on tarkoitus pyöräillä elokuun lopussa Lyypekistä Flensburgiin. Saapa nähdä, miten paljon tartuntaa covidiootit ovat saaneet aikaan, siitä riippuu, tuleeko matkasta mitään. Onneksi useimpien Saksan osavaltioiden lomat loppuvat ennen matkaamme eli ei ole niin kamalan paljon ihmisiä liikkeellä ja mehän olemme koko päivän ulkona raittiissa ilmassa.

Kamalan kuivuuden takia täällä alkaa puut kuolla, varsinkin kuuset kärsivät helteestä ja meillä riittää tällä kylpypyyhkeen kokoisella tontillakin kasteluhommia. Olen ylpeä auringonkukastani, en ole varmaan koskaan ennen kokeillut kasvattaa siemenestä ja nyt tuli yksi komea kukka, muut jäivät vähän pieneksi.


 Sininen hibuskus oli aivan täynnä kukkia, tässä enää loppuja.



 Ruusunmarjat tulivat kävelyllä vastaan.


11 Kommentare:

  1. Rantakuvasi on paljastava. Virus olisi mahdollista saada toimimattomaksi, jos ihmiset vain malttaisivat eristäytyä yhtä aikaa kaikkialla tietyksi ajaksi. Tottelemattomat ja uhmaajat ajavat meidät taas samaan ahdinkoon, mikä oli keväällä.
    Suomessakin tartunnat ovat alkaneet nousta juuri samaan aikaan kun loputkin rajoitukset on purettu.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Niitä uhmaavia näkyy olevan jo Suomessakin. Ystäväpariskunnan tytär kirjoitti tänään, että koronaan on keksitty lääke, mutta sitä ei vaan anneta ihmisille. Ja kaikki lehtiuutiset on feikkiä, paitsi siis ne uutiset, jotka hän lukee ja joihin hän uskoo. Olen aina luullut, että Trumpin Donald on täyshullu, mutta niitä löytyy lähempääkin. Meillä oli jossain vaiheessa 40 tartunnan saajaa, nyt on jo lähes sata ja luku vaan nousee, kun ihmiset on niin varomattomia.

      Löschen
  2. Sama juttu täällä, että ei tee yhtään mieli matkustaa tällä hetkellä mihinkään. Ei niinkään sen takia, että pelkäisin koronaa, mutta tiedän, että en tulisi nauttimaan matkasta yhtään, jos pitäisi kulkea koko ajan maski naamalla, kytätä välimatkoja jne.

    Voi hyvää päivää noita covidiootteja. Ymmärrän kyllä, että tilanne ottaa päähän, mutta järki pitäisi silti pitää päässä - jos ei itsensä takia, niin muiden.

    Onpa teillä kuuma! Täälläkin on luvattu lämpenevää viikonlopuksi, mutta saa nyt nähdä, kun sääennustukset muuttuvat melkein joka tunti.

    Toivottavasti pyöräretkenne toteutuu! Pidän peukkuja. <3

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Tylsää on myös ruokapaikkojen etsiminen, mekin ollaan kuuden porukka pyörämatkalla ja taitaa olla tarpeen jo etukäteen tietää minne menee illalla syömään, kun pöytiä saattaa olla vähemmän kuin ennen koronaa. Saksassa on tapana istua pitkään ravintolassa, ei niinkuin USAssa tai Suomessa, jossa saa heti laskun, jos ei enää tilaa mitään, mutta nyt on täälläkin ravintolat joutuneet antamaan slots milloin saa tulla ja milloin pitää lähteä, että saavat kaksi sittingiä.

      Löschen
  3. Ihana auringonkukka. Täälläkin ollut korona-rajoitusten vastaisia mielenosoituksia, mutta lähinnä taloudellisista syistä ,koska yrityksiä ei ole autettu kuten esim. teillä Saksassa , ja esim, kulttuurin parissa olevat ihmiset ovat olleet työttömiä ja rahattomiakin maaliskuusta lähtien. Eli ei ihan ehkä voi verrata covidiootteihin.Ja tsemppiä, toivottavasti pääsette pyöräretkellenne kuun lopussa.
    Teillä on kuumaa, kuten meilläkin,mutta teillä onneksi lyhyen ajan, täällä vielä pitää kestää joitakin kuukausia.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. mä en varmaan kestäis asua siellä teillä niin pitkäaikaisessa kuumuudessa.

      Löschen
  4. Markustin just eilen ja tänään tänne Turkkuseen. Tein mutkan Hesassa, kävin siellä aamiaisella, koska en nyt vain jaksanut ennen kuutta vaihtaa Tampereella yöjunasta päiväjunaan. Vähän oli Hesassa Steissillä maskeja näkyvissä. Itse käytin eilen yhden maskin bussissa, kun se oli melkein täynnä ja tuli Tromssasta, jossa on ollut viime päivinä tartuntoja ja altistumisia. Junassa tänään oli tosi vähän väkeä ja olin yksinäni neljän hengen hytissä. :)
    On teillä kuumaa, huh. Toivottavasti teidän pyöräretki toteutuu. Täällä vain jännitän meneekö taas opetus ja syyslukukausi kokonaan etänä. Ehkä työnantajakin vähän vielä odottaa lisäohjeiden kanssa. Viron reissun olen nyt sitten perunut, piti mennä lokakuussa kahdeksi viikoksi Tarttoon.
    Pysykää terveinä! Äsken oli telkkarissa Markus Leikolan ohjelma koronasta, käytiin läpi vähän Italian, Ranskan ja Saksan tilanteiden historiaa. Vähän nopeaa tahtia ja pintapuoliseksi se jäi, koska aika lyhyt.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Täällä on lisääntynyt koronaa enemmänkin paikoissa, missä on ollut paljon ihmisiä juhlimassa, esim. hautajaisissa tai häissä tai kirkossa muuten. Ja muistaakseni ainakin puolet tartunnoista ylipäänsä tulee lomalaisten paluun mukana. Covidiootit on vaan niin tyhmiä, että kirjoittavat kyselykaavakkeisiin nimekseen Aku Ankka ja väärän puhelinnumeron. Kaikissa ravintoloissahan joutuu rekisteröitymään kellonajan ja pöydän numeron kanssa. Samoin Philharmonia joutuu pitämään tarkkaa kirjanpitoa kuka oli konsertissa ja missä istui. Konsertit alkavat nyt syksyllä, mutta esim. meidän konserttisarja niin, että on eka konsertti viideltä ja toinen kahdeksalta eli orkesteri joutuu tekemään kaksinkertaisen työn, mutta ovat tietenkin iloisia, että ylipäänsä saavat työtä tehdä. Me lahjotettiin peruttujen konserttien lippurahat muusikoille.

      Löschen
    2. Täällä on tänään toistettu kaikissa medioissa sitä, että lisääntyneet koronatapaukset ovat surin osa ulkomaanmatkoilta. Ja sen kyllä uskoo. Täällä oli viime viikonloppuna kahdet festivaalit, täällä ja Naantalissa. En tiedä määriä, mutta viikon päästähän sen näkee miten koronatapaukset nousevat.

      Löschen
  5. Joo, cividiootit päivisin ja muut idiootit öisin riehumassa kaupunkien keskustoissa, hajottamassa paikkoja ja hyökkäilemässä poliisin kimppuun, mitä nykyisin kuuluu nimittää "juhlimiseksi". Niistähän ei paljon kerrota valtamediassa.

    Toivottavasti pyöräretki onnistuu merenrantamaisemissa ja sää suosii.
    paskeriville

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Jestas minkä vastauksen sain nelikymppiseltä suomalaiselta, kun kehtasin kommentoida hänen ihailuaan Berliinin mielenosoituksesta, jossa esoteerikot, natsit ja rokotuksen vastustajat marssivat ilman etäisyyttä ja maskia. Sain tietää, että en tiedä mitään. En tiedä, että toisaalta korona on huijausta ja toisaalta siihen on keksitty lääke, mutta sitä lääkettä ei kiusallaankaan anneta ihmisille. Kaikki on kuulemma pelkkää feikkiä. Miten ihmisestä, jolla on todella ollut hyvä "Kinderstube", voi mennä noin lankaan? Mutta aina enemmän näkyy, että ihmiset, joiden psyyke on jotenkin ei niin vahva tai joku asia on elämässä epäonnistunut, etsivät jonkun vihollisen. Korona olis hyvä vihollinen meille kaikille, mutta kun sitä ei niin vaan päihitetä, niin etsitään joku toinen ja se on media, fake news, poliisi etc.

      Löschen