Donnerstag, 19. November 2020

Virkistävä vierailu

Hampurilainen ystäväpari alkoi saada "cabin fever" ja kun hotellit ovat koronan takia kaikki kiinni, he kysyivät joku aika sitten löytyisikö Allulan B&B:stä huone ja mikä ettei, kun olimme molemmin puolin suhtkoht varmoja, ettei kenelläkään ole koronaa. (Vaikka ei tässä kyllä voi olla enää mistään varma. Tuttavaperheessä, jossa vaimo sairastaa haimasyöpää, on oltu niin varovaisia kuin olla voi, mutta ykskaks aviomies alkoi yskiä, meni testiin ja oli positiivinen. Ainoa mahdollisuus tartunnan saantiin on ollut ruokakaupassa käynti.) Niinpä he sitten tulivat sunnuntaina ja lähtivät takaisin keskiviikkona. Taivas oli vähän harmaa koko ajan, mutta ei onneksi sentään satanut eli saatoimme pitää kiinni suunnitellusta ohjelmasta. Vähän tylsä oli, että emme voineet kertaakaan mennä minnekään syömään tai juomaan, koska kaikki ravintolat ja baarit ovat kiinni. Siksi suunnittelin ajoissa ruokalistan ja kokkailimme itse.


Olihan se aika hässäkkää, kun yritti seurustella vieraiden kanssa ja samalla taikoi jotain ruokaa lautaselle. Vain viimeisen illan flanksteakista ehdin ottaa kuvan, kun lautasen värit oli mielestäni niin hienot. Siinä oli härkäpapuja, kantarelleja ja kirsikkatomaatteja lisukkeena.


Maanantaina ajelimme Ahr-joelle katsomaan löytyykö vielä "ruskaa". Yleensä käymme siellä vähän aikaisemmin vuodesta, jolloin lehdet eivät ole vielä putoilleet, mutta ihan kaunista siellä oli näinkin myöhään vuodesta.





Tietenkin tuollakin oli kaikki paikat kiinni ja niinpä olin pakannut mukaan chrorizopurjopiirakkaa, juustoa, viinirypäleitä ja Ahrin omaa punaviiniä ja sain vierailta hyvän arvosanan lounaasta.

Normaalisti Marientalin luostarin kahvila on täynnä ihmisiä, nyt sielläkin surullinen näkymä.

Tiistaina katselimme vähän kaupunkia ja teimme kahden sillan kierroksen Reinin rannalla. Oli vähän pimeä marraskuinen päivä, mutta minkäs teet.

Lampaat oli ainoa vaalea ilonpilkku.

Lopuksi näytimme vieraille meidän lähistöllä olevan luostarin kirkon, josta olen varmaan ennenkin kertonut. Siellä nimittäi natsit pitivät Saksan liittokansleria Konrad Adenaueria vankinaan ja kun sodassa rikkoutuneet ikkunat piti korjata, Adenauer lahjoitti kirkolle lasi-ikkunan, joka esittää raamatun kohtausta Daniel leijonien luolassa. Ikkunasta tunnistaa helposti punaisenHitlerin ja  keltaisen Adenauerin.

kuva: konrad-adenauer.de

Kirkko on muutenkin ihan söpö ja sehän on todella vanha, sillä se valmistui jo vuonna 1220 kun Kölnin tuomiokirkkoa aletttiin rakentaa vasta 1248.






16 Kommentare:

  1. Kyllä Allulan vieraiden kelpaa! Ihania herkkuja. <3

    Ja mitkä maisemat taas! Viiniäkö noilla rinteillä viljellään?

    AntwortenLöschen
  2. Miten kauniita noin mrraskuiset viinirinteetkin ovat! Tuossa kirkossa en kyllä ole käynyt, joten ensi kerralla sitten!

    AntwortenLöschen
  3. Mahtava B&B Allulassa, kyllä vieraiden kelpaa:)
    Vau,mikä väriloisto ulkona, mielettömän upean näköistä.Hieno on myös tuo kirkko.,Täällä Israelissa on nyt kaksi vihreää saarta, eli aluetta missä hotellit saavat olla auki, ja ne ovat Kuollut meri ja Eilat. Niihin pääsee vain jos on negatiivinen koronatesti, ja koska turisteja ei ole niin turistit "vihreissaä saarissa" myös vain täkäläisiä.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Mä en kyllä mielelläni testiä haluisi tehdä, jotkut on kertoneet kamalista kokemuksistaan.

      Löschen
    2. Minä kävin pari viikkoa sitten testissä, ei se ollut kauheaa ainakaan minulla, pyöräytys tikulla nenässä, muutama sekunti. Ja sain pillimehunkin! :D (olin hieman toistaitoinen, kun oli kova kuume)

      Löschen
    3. Varmaan eroa kuka testin tekee. Kokeneimmat on täällä rautatieasemalla, kavereille teki lääkärin kokematon vastaanottoapulainen.

      Löschen
  4. Kauniita maisemia olet kuvannut.

    Vaihtelu kyllä virkistää. Pääsin itsekin vielä nautiskelemaan syksyisistä viinirinteistä kun viikko sitten palailin etelään ja viimeinen hotelli oli Freiburgissa. Laivamatka Travemündeen oli silkkaa löhöilyä ja syömistä. Kaikki oivallisesti järjestetty eikä tungoksesta tietoakaan. Taisi olla jokunen eläkeläispariskunta risteilyllä ja joukko rekkakuskeja, ja Travemündessä rauhallinen rantahotelli. Bad Hersfeldin hotellissa olikin sitten ihan normaali monipuolinen aamupalatarjoilu ilman erikoisjärjestelyjä. Iltasyömiset piti hankkia kaupasta.

    Lyonissa on ollut aurinkoista. Asioille voi mennä itse täytetyn lupalapun kanssa ja ulkoilla voi "virallisesti" tunnin, mutta tunteja voi olla useita. Paljon löysempää ja rennompaa kuin keväällä.
    paskeriville

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Ai olet taas Lyonissa. Ranskan serkku käy nyt monta kertaa päivässä kaupassa, ostaa kerralla yhden leivinjauheen vaan, niin saa liikuntaa.
      Meidän olisi pitänyt lähteä Suomeen hautajaisiin, mutta aika hankala matka siitä tulisi niiden karanteenien ja testien kanssa. En tiedä minne me sitten mentäis karanteeniin, lentokenttähotelliin vai. Singaporessa kuulemma joutuu/pääsee hotelliin, kaikki karanteenihotellit maksaa saman verran ja jos on onni, pääsee viiden tähden hotelliin, mutta mitäs hyötyä siitäkään on, no ehkä tilavampi huone. Mieluummin olen kotona kuin hotellissa Singaporessa.

      Löschen
  5. Kerta kaikkiaan upeat vuorten rinteet! Ihan kuin Paul Klee olisi ne värjännyt. Mistä nuo kantarellit ovat kotoisin? Nam -ruoka. Ei kyllä kaikissa BB:ssä tarjolla.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Eiköhän ne jostain itä-Euroopasta tule, usein Puolasta enkä mene vannomaan, että tulisivat vaikka vaarallisimmiltakin alueilta.

      Löschen
  6. Voi miten kaunis tuo viljelysten tilkkutäkki vaihtuvine väreineen!

    AntwortenLöschen