Mittwoch, 10. August 2022

Yksi kurja ja kaksi kivaa

 Naapureillamme on korona ja se onkin oikein sitkeä, positiivisuutta ja aivan kamalaa yskää riittää vielä reilun viikon jälkeen. Tänään jouduin apuun, kun heidän 82v äiti/anoppi oli yrittänyt ostaa automaatista ratikkalippua pankkikortilla ja kortti juuttui kiinni ja blokkas automaatin.  Vanha huonokuuloinen rouva oli täysin avuton, mutta sai onneksi miniänsä puhelimitse kiinni ja tämä soitti liikennelaitokselle, josta luvattiin tulla apuun. Minä hyppäsin pyörän selkään ja lähdin moraaliseksi tueksi ratikkapysäkille ja siellä me sitten seisoimme paahtavassa auringossa 1,5 tuntia odottamassa, varjossa oli +32C ja voi arvata miten kuuma siinä auringossa oli. Kun ei apua kuulunut ja puhelimeen vastasi aina vain automaatti, emme keksineet muuta keinoa kuin alkaa mitätöimään kortti. Ensin oli ongelma, että rouva ei siinä stressissä muistanut tilinumeroa, mutta kyllä se sitten muistui mieleen ja otin selvää, minne pitää soittaa ja siinä kamalassa melussa pysäkillä , jossa kulkee jatkuvasti ratikka ja autoja ja valtavasti ihmisiä, yritin löytää nurkan, jossa sain rauhassa puhua. Juuri kun olin saanut saneltua tilinumeron, ilmestyi paikalle liikennelaitoksen mies, joka sai avattua automaatin ja rouvan helpotukseksi kortti saatiin ulos. Sain palkkioksi moraalisesta tuesta palan luumupiirakkaa, onneksi en auringonpistosta.




Missioni hoidettua menin optikolle, kun tarvitsin välttämättä varalasit tulevaa pyörämatkaa varten ja bingo, saan 64 eurolla moniteholasit uusine pokineen, wow, kerrankin joku on halpaa.

Ja kun tulin kotiin, postipoika toi paketin Ruotsista. Vihaan pyöräilykypärää ja saan siitä helposti päänsäryn. Nyt päätin maksaa maltaita ja ostaa pyöräilyairbagin, katsotaan miten selviän sen kanssa. Allumiehellähän on jo kokemuksia moisesta vekottimesta, mutta kahden hajonneen jälkeen hän siirtyi taas kypärään. Rikkimenot oli siis omaa syytä, kun ei muistanut, että kaulassa on airbag.



2 Kommentare:

  1. Mielenkiintoinen on tuo pyöräilijän airbag! Täällä vihaan vaan niitä skootteja, joita on joka paikassa niin liikkeessä kuin pysäköityinä! Instassa löytyi kyllä sähköpotkulauta-vihasivu! Mukavaa pyöräreissua!

    AntwortenLöschen