Dienstag, 7. Februar 2023

Kummilapsia ja kukkia

 Sain vihdoin viimein lähetettyä kummitytölle Nepaliin pienen lahjan, joka oli tarkoitus lähettää jo ennen joulua, mutta nykyään on KAIKKI eri lailla kuin oli edellisessä elämässä, joka "loppui" kulkutautiin ja vaikka teoriassa pitäisi olla oikeastaan enemmän aikaa, sitä ei kuitenkaan tunnu olevan tai olen vaan muuttunut flegmaattiseksi. No joo, ainakin saan viivata yhden asian to do-listalta yli.
Tyttö on Plan Internationalin kautta, hän on jo kolmas kummityttö. Kun aikanaan kaukomatkoilla tajusin, mikä tyttöjen tilanne tietyissä maissa on, päätin, että otan aina vain tyttölapsen kummilapseksi. Ehkä otan vielä tyttölapsen Afrikastakin, jossa tehdään tärkeää työtä sukuelinten silpomisen estämiseksi. 

Saksalaisen kummipojan esiäiti oli kotoisin Pietarista. Maalaus Amaliasta löytyi sukulaisilta Wienistä ja koristaa nyt kummipojan äidin rappukäytävää, vähän eri luokan ihminen kuin minun huivipäinen esiliinainen esiäitini, joka ei kovin kaukana Pietarista asunut, hänestä ei ole maalattu potrettia, olivat hyvin köyhiä.


Ostin Suomessa käydessäni Sally Salmisen Katrinan, jota en ole koskaan lukenut. Kansi mätsää maljakkoni kanssa, jonka sain ystävältäni kiitokseksi ajasta, jolloin istuimme kaksi viikkoa Ranskassa strokeosastolla hänen miehensä vierellä.





Maalasimme eteisen seinän siniseksi, väri kuin vasemmassa lehtikuvassa, mutta valokuvassa se näyttää melkein harmaalta, tuli ihan kiva.

Öisin on vielä viileää, mutta joitakin urhoollisia kukkia löytyy jo. Kevät saa tulla.






13 Kommentare:

  1. Teillä on jo noin paljon kukkivia kukkia. Täällä Turussa ruoho vihertää, paikoin on huurretta vieläkin ja jotain lumen tapaista. Suksille ei mitään käyttöä täällä tänäkään talvena. Nuo "sarvet" ovat tosi kiva, minullakin ne roikkuvat eteisessä ja niissä on kaikenlaista tavaraa!

    AntwortenLöschen
  2. Miten kaunis maalaus Amaliasta! Katrina oli ensimmäinen aikuisten kirja, jonka luin https://luovaapuuhastelua.blogspot.com/2017/09/syksyn-vareja-ja-kirjaloyto.html Nyt minulla on e-kirjana Sally Salmisen vuodet Amerikassa. Vaikka tytöt joutuvat kärsimään monin paikoin eri puolilla maailmaa, on paljon poikiakin, jotka ovat avun tarpeessa ja joiden tulevaissudennäkymät ovat epävarmoja. Ajattelen nyt meidän suloista lapsenlasta, joka täyttää pian 11v, nopeasti kuluu aika, juurihan hän oli reilun vuoden vanha, kun saapui Suomeen.

    AntwortenLöschen
  3. Outoa, kun lähti anonyyminä tuo edellä oleva!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. No arvasinhan minä heti kuka kommentoi. Onko se kaveri tosiaan jo 11v, ei voi olla totta! Amalian pitäisi oikeastaan olla esi-isän museossa Pietarissa ( https://en.wikipedia.org/wiki/Stieglitz_Museum_of_Applied_Arts ) mutta museo ei ollut halukas maksamaan kuljetusta ja vakuutusta (onneksi sanoisin nyt !) ja niinpä Amalia tuli meidän naapuriin. Ei kannata tyrkyttää putinlandiaan arvokasta taidetta.

      Löschen
  4. Katrina on hieno kirja. Eikos siita ole nyt tehty uusi kaannos? Minulla on se vanha ja tykkasin kovasti. Vuodet Amerikassa olen kuunnellut aanikirjana. Oli hyvin mielenkiintoinen.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Nimenomaan nyt se uusi käännös olemassa, vaikka oikeastaan pitäisi yrittää lukea ruotsiksi.

      Löschen
  5. Teillä on sydän paikallaan. <3 T. Kukkapillin Satu (kirjautuminen ei onnistunut..)

    AntwortenLöschen
  6. Hienoa kun olet ottanut kummityttöjä, joita avustat❤️Hieno tuo Amalia maalaus. Ja teillä jo ihan keväistå🌺🌻🌼🌹🏵️

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Ihan vähän kevät pilkistää. Me muuten tarkkaillaan teidän tilannetta, saa nähdä tuleeko matkustuskielto.🥲

      Löschen
  7. Kiitos, olipa mukavaa, että muistutit kummeudesta!! Miehen kanssa olemme suunnitelleet, että hankimme kummilapsen Thaimaasta, sitten kun Pupunen asiasta jotain ymmärtää (toki tämän olisi voinut tehdä jo aiemminkin, mutta ajattelimme jotenkin vain oman lapsen asennekasvatuksen näkökulmasta....!!). Syksyllä siirtyy yläasteelle, se onkin hyvä aika alkaa tukea "oman" kummilapsen koulutietä. Thaimaan kummius onnistuu ainakin Interpedian välityksellä.

    AntwortenLöschen