Montag, 15. Juli 2024

Kanada 3

Peyton jäätikköjärvi


ja Mistaya canyon


josta melkein samanlainen kuva on yhden matkaopaskirjan kansikuva, henkeä salpaava maisema




Karhuvaroituksia oli kaikkialla. Joku vitsiniekka oli liimannut tälle karhulle silmät😊

Apua, en kohta enää muista mistä kuvat on, onneksi otin kuvan infotaulusta.



Taas uusi järvi, Maligne lake


Jasper oli ihan kiva pikkukaupunki. Kellostani oli patteri tyhjä ja olin toivonut saavani patterin Jasperista, mutta eipä löytynyt. Sitten päätin ostaa uuden halvan rannekellon, mutta kaupungista löytyi vain YKSI rannekello ja se oli niin ruma, että päätin elää ilman kelloa.

Jasper



Jasperissa on kuuluisa totempaalu, siitä voi lukea täältä.

Canadian Pacific Railwayllä on yli 20000 km rautatieverkko. Itse olen tottunut junan ääneen, sillä olen koko elämäni asunut kaupungeissa, jossa on kuullut junan äänen, joten ei ollut ongelmia. Jo Calgaryssä juna kulki hienon keskustahotellimme ohi ja Jasperissa oli rautatieasema ja paljon pitkiä junia, joskus juna saattaa olla jopa 20 km pitkä. (Ipad taas pottuilee tekstin kanssa, en ala, jatkan uudessa postauksessa)

3 Kommentare:

  1. Uskomaton on Kanadan luonto, sanat eivät riitä sitä kuvailemaan, mutta kiitos kamerasi, pääsemme mukaan ihailemaan!

    AntwortenLöschen
  2. 30-50% Jasperista on nyt tuhoutunut metsäpalossa, kaikki tuntuu aina paljon kamalammalta kun on käynyt siellä.

    AntwortenLöschen