Dienstag, 1. Dezember 2009

Benedikt, minä ja minaretit


Harvoin olen samaa mieltä paavin kanssa, mutta nyt kyllä ollaan ainakin Sveitsin minarettikiellon suhteen. Tyypillinen tapaus, jossa kansanäänestyksessä tulee mahdoton tulos. Asuin jonkin aikaa Sveitsissä ja kävin siellä töissä ja täytyy sanoa, että tuo äänestyksen tulos ei mitenkään ihmetyttänyt, sillä sveitsiläiset ovat kerta kaikkiaan erilaisia. He ovat hyvin ystävällisiä ja kohteliaita, mutta ulkomaalaisen on aika vaikea ystävystyä heidän kanssaan. Kun asuin siellä, naisilla ei ollut vielä äänioikeutta ja miehet kokoontuivat torille äänestämään "käsi pystyyn"-menetelmällä, mikä tuntui progressiivisesta suomalaistytöstä hyvin vanhoilliselta.
Olen onnellinen, että asun suvaitsevaisessa kaupungissa, josta löytyy paikka erilaisillekin ihmisille. Kölniin rakennetaan parhaillaan Saksan suurinta moskeijaa ja siihen tulee myös minaretit.

Olen eri mieltä kanssasi, mutta puolustan kuolemaan asti oikeuttasi sanoa mielipiteesi. (Voltaire)
Vapaus on aina toisinajattelevien vapautta. (Rosa Luxemburg)

32 Kommentare:

  1. Harvoin sitä voi olla Paavin kanssa samaa mieltä! Tämä uutinen on puhuttanut täälläkin päin.

    Appenzell on monella tavalla "mielenkiintoinen", ja yksi juuri on tuo naisten myöhäinen äänioikeus. Itse kyllä viihdyin Sveitsissä, mutta en kyllä voisi kuvitella asuvani siellä vakituisesti. Vuosi oli ihan hyvä ja vielä kun tiesi, että se on vain vuosi!

    Toivottavasti siellä paistaa aurinko, täällä sitä ei ole näkynyt viikkoihin vissiin!

    t. Helena

    AntwortenLöschen
  2. Minä asuin nuorena (14v) vähän yli puoli vuotta Sveitsissä,mutta olin silloin vielä liian nuori huomatakseni noita epäkohtia.
    Aika epäsuvaitsevaista tosiaankin.Yhtä asiaa mietin,jos tulee nuo minareettitornit,tuleeko sillon muezzinin aamurukouskutsutkin?Pohjoisessa asuessani ensimmäisessä asunnossa heräsin sen vuoksi aina kukonlaulun aikaan....

    AntwortenLöschen
  3. Allu, olen eri mieltä kanssasi, mutta puolustan kuolemaani asti oikeuttasi sanoa mielipiteesi!

    Sveitsi on monelel ihannemaa. Tiedän tuon Appenzellenin curiositeetin, mutta otan sen vain curiositeettina. Appenzellen-juustosta alkoi muuten suuri rakakuteni 'haiseviin' juustoihin;-)

    Olen käynyt Sveitsissä useammin kuin missään muussa maassa. Elämäni loma ei ole ollut viikkoja Saksassa tai Irlannissa, vaan viikonloppu + 1 pv Zürichissä. Olen useasti ollut mainitussa kaupungissa, mutta nyt kaikki sai uuden hohteen...elän vieläkin tuosta muistosta, joka on parin vuoden takainen.

    Zürich on maailman ainoa suurkaupunki, jossa nainenkin uskaltaa ilataisin kulkea yksin kaduilla. Sinne menen seuraavaksi ystävättäreni kanssa. Ihanat kahvilat, ihastuttava 'stimmung', uskomattomia kohtaamisia aina suklaamiljonääristä nuoreen boheemin Suomi-faniin.

    En ole koskaan vielä ollut paavin kanssa mistään samaa mieltä.

    Sveitsi on kuitenkin hintatasonsa takia harvinaista herkkua ja viihdymme myös Saksassa ja Itävallassa, tämä vertailu nyt vain tuli tehtyä.

    Tuo Voltairen sitaatti on kiinnostva, sillä sehän sisältää hyväksynnän toiselle sanoa mielipiteensä, mutta ei esimerkiksi rhtyä sanoista tekoihin. En hyväksy esim. sharia-lakia. Saavat sanoa siitä mielipiteensä, mutta toteutus pitäisi kieltää jo ihmisoikeuksiin vedoten.

    AntwortenLöschen
  4. Tavallaan ymmärrän heitä, toisaalta en. Minä en minareettien rakennusperinteestä pahemmin tiedä, että täytyykö niiden olla aina tietyn korkuisia/muotoisia/näköisiä. Mutta jos ne voivat arkkitehtuuriltaan olla paikkakunnan rakennusperinteeseen istuvia, niin sitten kielto tuntuu ahdasmieliseltä. Eli, jos vaikkapa Suomen kotikaupunkiini Porvoon vanhaan kaupunkiin haluttaisi rakentaa moskeija torneineen, kyllä se mulle sopii, jos pysytään oikeassa tyylissä ja sopusuhtaisissa mitoissa. Jos taas halutaan siirtää "pala Arabiaa" Tuomiokirkon viereen, näyttäisi se minusta lähinnä kornilta.

    Sveitsiläisissä arvosta tiettyä jääräpäisyyttä ja uskollisuutta omaa kulttuuria kohtaan.

    AntwortenLöschen
  5. Mietin, miltä tuntuisi herätä jatkuvasti aamuisin kauaksi kantautuvaan rukouskutsuun....
    Luulen, että verenpaineeni olisi het' aamutuimaan koholla ja mieli äksynä :(

    AntwortenLöschen
  6. Samoilla linjoilla sinun kanssa. Eiköhän uskonvapaus ole yleisesti hyväksytty osaksi ihmisoikeuksia. Eri asia on sitten jotkin kaavasäännökset eli minkälaista saa rakentaa mihin, mutta täyskieltö tuntuu aika hurjalta. Useastihan vaaditaan meitä "kristittyjä" länsimaita ottamaan mallia jyrkän suunnan muslimien johtamista maista eli täytyisi voimakkaasti rajoittaa muslimien uskonnonvapautta Euroopassa. Täytyisikö siis meidän luopua kristin uskon perusperiaatteesta lähimmäisen rakkaudesta, vain koska joku toinen ei sitä noudata. Aletaanko taas noutaa sitä vanhaa periaatetta "silmä silmästä..."

    Yleistäminen on minusta usein hauskaa, varsinkin ulkosuomalaisena. Saksalaiset ovat sellaisia, suomalaiset taas... Mutta on hyvä muistaa aina, että kyseessä ovat yksilöt. Samoin uskonnoissa, oli se sitten islam tai kristin usko, on tärkeää pitää mielessä, että yksittäisen uskovaisen tai uskonon lahkolla voi olla hyvinkin erilaisia tulkintoja ja käytäntöjä. Edes kaikki kristityt eivät ole samanlaisia tai tulkitse uskontoa samoin. Itse Pohjois-Suomesta kotoisin olevana tunnen jonkin verran lestaatiolaisuuden oppia, jotka ovat kuitenkin luterialaisen kirkon jäseniä. Harva rivikirkonjäsen on samoilla linjoilla. Itse vierastan syvästi paavin palvontaa tai erehtymättömyyttä, mutta kullakin on uskonsa ja hyvä niin.

    Asun 500 metrin päässä kahdesta kirkosta (protestanttinen ja katolinen) ja heräämme usein aamuisin kellojen soittoon, varhaisin on seitsemän aikaan. Kun asiaa ei voi muuttaa, otan se

    AntwortenLöschen
  7. Sorry... moka... ja teksti jatkuu
    rennosti. Usampikin työssä käyvä naapuri on tosi vihainen ikuisesta kellojen soitosta. Eli meteliä voi olla niin monenlaista...

    Innostuin hieman aiheesta... kun se meilläkin on ajankohtainen.

    AntwortenLöschen
  8. Allu: tykkäsin kovasti tyylistäsi kirjoittaa.

    Olen monessa vaiheessa elämääni asunut/oleskellut paikassa, jossa rukouskutsut herättävät aamuisin. Varhaisimman aikaan yleensä vain kääntää kylkeä, mutta muut rytmittävät päivää - ja niitä huomaa yllättäen kaipaavansa koto-Suomessa.

    Mieheni kotimaassa heidän kotitalonsa on katolisen kirkon juurella, ja kun sen kellot soivat, jytke tärisyttää koko taloa ja tuntuu takahampaissa. Siitä en pidä.

    En pidä minkäänlaisesta uskonnollisesta äärimmäisyysajattelusta, olipa se sitten kristittyjen, muslimien, hindujen tai minkä tahansa. Silti olen sitä mieltä, että kaikilla on uskonnonvapautensa - ja se raja menee siinä, että toisia ei vahingoiteta. Tämä tarkoittaa esimerkiksi katolisen kirkon ehkäisykieltoa, hindujen kastilaitosta tai sharia-lakia.

    Ps. Sveitsi on kyllä jollain tavalla metka paikka. En ole käynyt kuin lyhyesti Genevessä, mutta kaikki mitä siitä on kuullut... pitäisi käydä katsomassa.

    AntwortenLöschen
  9. Voi Allu! Mulla oli eilen niin rankka päivä (ehkä huomasit...), että tein taas hirveästi kirjoitusvirheitä ja älkää vain muut kirjoittako curiositeetti, vaan kuriositeetti. Sorry, sorry...

    AntwortenLöschen
  10. Helena: ei tosiaan löydy yhtäläisyyksiä minusta ja paavista. Eilen paistoi aurinko, aivan ihana päivä ja oli kiva tehdä pihatöitä. Tänään on harmaata, mutta hienon näköistä oli äsken, kun villihanhet lenteli taivaalla aivan ihmeellisissä formaatioissa (onko sellaista sanaa suomessa?).
    Yaelian: ei kai sitä 14v tuollaisia kulttuurieroja vielä huomaa. Kaipa ne muezzinin huudotkin kuuluu asiaan.
    Leena Lumi: luulin, että sä olet niin fiini, että puhut curiositeettejä niinkuin kylttyyriin kuuluu. Appenzeller onkin ihan hyvää juustoa ja on niillä muitakin hyviä Sveitsissä. Olen siellä oikein mielelläni, mutta jos kokonaan asuisin, olisi eri asia. Zürich on nätti kaupunki, olin siellä viimeksi kesäkuussa. En minäkään shariaa hyväksy ja olen muutenkin kriittinen, mutta jos on uskonnonvapaus, niin sitten on ja eri mielipiteitä saa olla, jos ei vaan teen haittaa muille ihmisille.
    Vilijonkka: jestas, ei mitään moskeijaa tännekään tuomiokirkon viereen, mutta sen vanhan renttuisen huoltoaseman paikalle kun rakentavat, niin ei tuo ainakaan rumempi rakennus ole. Moni Lidlin kauppa on varmaan rumempi laatikko.
    Nurkkalintu: ei se muezzinin kutsu mua Egyptissä haitannut, oli ehkä sellaista eksoottista lomatunnelmaa, mutta en tiedä miten olis, jos tähän meidän nurkille tulisi. Eihän se ainakaan meikäläisestä kaunista ole, jodlauskin sopis paremmin. Meidän ystävien loma-asunnossa Vierwaldstätterin järven rannalla kuuluu aamulla viidestä alkaen kirkonkellot. Pidän kirkonkellojen äänestä, mutta en välttämättä lomalla kello viisi ja ne on todella kovaääniset kellot.
    Kasselin kyyhky: olen ihan samaa mieltä kanssasi. Jos muut tekee niin ja niin, niin ei mun silti tarvitse mennä samalle tasolle.
    Maiku: oikein, tärkeintä on, ettei vahingoita ketään muuta. Mun naapurit saa vaikka seistä päällään koko päivän, se ei mua haittais.

    AntwortenLöschen
  11. Herääminen aamulla aikaisin rukouskutsuun ei olisi minulle sopiva herätys, koko päivä olisi pilalla.

    AntwortenLöschen
  12. Clarissa: siis mieluummin herätyskello?

    AntwortenLöschen
  13. Minä kyllä olin tosi onnellinen kun pääsin muuttamaan korkealle vuorelle eikä ne kamalan aikaiset rukouskutsut enään kuuluneet sinne...........

    AntwortenLöschen
  14. Haha..vai kuuntelisit mieluummin jodlausta :D Minusta rukouskutsuun on lempeämpi herätä kuin herätyskelloon. Mutta voisiko siihen tottua, sitä en tiedä.

    AntwortenLöschen
  15. Susadim: no en mä kyllä jodlauksestakaan välitä, vaikka se on tutumpaa kuin muezzinin huuto. Lempein herätys on, kun aurinko herättää aamulla.

    AntwortenLöschen
  16. Meidän entinen kotimme oli katolisen kirkon vieressä, ja kyllähän sieltä kuului niin usein kilkatusta, ettei aina olisi jaksanut. Nyt olemme evankelisen kirkon vieressä (tai vieressä ja vieressä, sanotaan, että lähellä), ja sieltä kuuluu juuri sopivasti. Tai ehkä se kilkatus tuntuu minusta niin kotoiselta, etten edes huomaa...
    Mutta tuosta Sveitsin äänestystuloksesta olen vähän pettynyt.

    AntwortenLöschen
  17. Minä olen omasta mielestäni tolerantti, ja hyväksyn jokaisen sellaisena, miten hän minuakin kohtelee,oli sitten muslimi tai jokin muu. Monen maan uskonto on meidän kristittyjen uskonnosta poikkeava, mutta eikö ole parasta, että annetaan niiden olla sellaisia kuin ovat. Minusta ei ole oikein, että yritetään käännyttää muihin uskontokuntiin kuuluvia meidän omaan uskontoomme.
    Meidän lähelle rakennettiin moskeija rakennukseen, jossa ennen oli ravintola. Se ei onneksi ole niin lähellä, että se meitä häiritsisi, mutta monista taloista sen lähellä on asunnot jo tyhjentyneet.... Moskeijalla ei ole montaa parkkipaikkaa, ja kun satapäinen kansa sinne tulee, kaikki tiet tukkoontuvat. Suvaitsevaisuus sinne taikka tänne, mutta eihän Turkissakaan ole tietääkseni yhtään kirkkoa kelloineen......

    AntwortenLöschen
  18. kato nyt tätäkin: kyllä siihen varmaan kyllästyy tai sen saattais kestää, jos tietäis, että ne lopettais sen pyydettäessä.
    Maija: en tiedä yhtään Turkin kirkoista. Egyptissä oltiin koptien kirkossa ja se rakennus on jopa suojelun alla ja saa valtiolta tukea, jota moskeijat ei saa. Siitä olin yllättynyt.

    AntwortenLöschen
  19. Kyllä minunkin mielestäni islamilaisten pitäisi saada moskeijansa minareetteineen rakentaa, kunhan hiukan miettisivät maisema-arkkitehtuuriakin.

    Muistan lukeneeni lehdestä, ettei Sveitsissä kumminkaan saisi kailottaa rukouskutsuhuutoa, vaikka minareetti olisikin. Pitäneekö paikkansa?

    Enpä malta olla laittamatta tähän runoa, jonka joskus käänsin
    "tilaustyönä" 1993 tuhotun Banja Lukan Ferhadija-moskeijan ( http://en.wikipedia.org/wiki/Ferhadija_Mosque ) muistokirjaan, johon se tuli niitten maitten kielillä, joihin ko. kaupungista on tullut pakolaisia. Kieliä taisi olla kolmisenkymmentä.

    Irfan Horozoviĉ:
    Moskeija

    Rinnan ruhjoivat he siltä.
    Yöllä tankit valtas pihan,
    mursi seinät temppeliltä
    vuoksi vuosisatain vihan.

    Tornissaan, kun pommi laukes,
    pilven myötä näki untaan
    muesiini. Hälle aukes
    matka taivaan valtakuntaan.

    Ohi siitä kulki jalan
    maastaan karkotettu kansa.
    Kukin rauniosta palan
    painoi vasten poveansa.

    Nyt se pirstottuna siirtyy
    kämmenien lämpimässä.
    Taivaisena silmiin piirtyy
    kuva siitä nyt ja tässä.

    Pieni muesiini sen on
    kätten kätköön tullut mukaan.
    Kutsunsa hän kuiskaa hennon,
    eikä kylmää tunne kukaan.

    Muistot näkyviin sen kantaa.
    Tähtivalo siitä puuntaa,
    siipeen heijastuksen antaa
    pääskylle, mi pesään suuntaa.

    AntwortenLöschen
  20. Suomessakaan ei ole oikeasti yhtään oikeaa moskeijaa koska lupaa niiden rakentamiselle ei ole saatu. Moskeijat ovat vain ns. toimistotiloja erilaisissa rakennuksissa eikä heillä ole mitään ulos kuuluvia rukoushuutoja.

    Me asumme täällä afrikassa pienessä muslimimaassa, pienessä tuppula kaupungissa ja meillä on täällä sulassa sovussa moskeijoiden kanssa kirkot ja synagoogat. Kirkkokin on iso ja komea kuin mikä näkyen kaus kaupunkikuvassa.

    Ongelmansa kullakkin rukoushuutojen kanssa. Meille kuuluu useamman moskeijaan huudot samanaiksena kakofoniana ja minun ongelma on se, etten herää niihin aamuyöllä!! Olisi kamalaa asua paikassa mihin ne ei kuuluisi :D

    AntwortenLöschen
  21. ..ainiin. Piti vielä sanoa sananen moskeijoiden arkkitehtuurista. Olen joskus kauan sitten vanhassa blogissa (Allu saatat muistaakin) postannut kuvasarjan maailman moskeijoista, jossa oli selvästi nähtävissä kuinka jokainen niistä myötäili sen maan arkkitehtuuria eli hyvin sopivat maisemiin olematta erilaisia.

    AntwortenLöschen
  22. En ollutkaan ajatellut rukouskutsujen mahdollista syytä minareettien kiellon syynä. Ihmettelin vain Koon kanssa. Täällä soi kirkonkellon säännöllisin väliajoin päivittäin, ja en niihin enää kiinnitä mitään huomiota.

    Valoa keskiviikkoaamuusi!

    Heljä

    AntwortenLöschen
  23. Anjakar: vau mikä käännös taas, olet taitava!
    mizyéna: kas kun en olekaan koskaan tullut ajatelleeksi, missä Helsingin moskeija on, vaikka itse asiassa vanhin koulukaverini on kääntynyt muslimiksi ja käy siellä. Meillä on harvoin tavatessa niin paljon muuta puhumista, ettei ole ehditty. Sain nyt muuten selville, että Kölnissä on sovittu, että muezzinin rukouskutsut jätetään pois.
    Heljä: aurinkoa sullekin, täällä se jopa pilkistä pikkusen

    AntwortenLöschen
  24. Helsingissä on lukuisia, kymmeniä, moskeijoita mutta ne ovat siis vain vuokratiloja asuin ja toimostotalojen tiloissa.

    AntwortenLöschen
  25. Kyllä on maailma ihme, juutalaiset kait saa rauhassa olla nyt, muuslimeja vainotaan sen sujaan, aina pitää jotain olla... Sveisiläiset eivät meinaneet naisille edes äänestysoikeutta antaa, taisi olla viimeinen euroopan maa.

    AntwortenLöschen
  26. mizyéna: unohdin sanoa, että hämärästi muistan sun moskeijasarjan
    Hannele: jostahan se syntipukki aina löytyy

    AntwortenLöschen
  27. Suomessa, tarkemmin Järvenpäässä on vain yksi varta vasten moskeijaksi rakennettu rakennus, se rakennettiin 1940-luvulla. Siihen kuuluu myös pieni minareetti. Siitä ei ole saanut kuuluttaa rukouskutsuja. Se kuuluu vuonna 1925 perustetulle tataarien Suomen islam-seurakunnalle. Mm. suomalainen jalkapalloilija Atik Ismail on tataari ja muslimi.

    Lisää tästä voi lukea ja kuvakin moskeijasta löytyy: http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Suomen+ainoa+oikea+moskeija+J%C3%A4rvenp%C3%A4%C3%A4ss%C3%A4/HS20091201SI1UL023l6

    AntwortenLöschen
  28. Helena: kiitos mielenkiintoisesta linkistä. No ei tuosta moskeijasta ainakaan voi väittää, ettei sopisi Suomeen, sehän on melkein kirkon näköinen.

    AntwortenLöschen
  29. Meillä on kotitalon alakerrassa, siis Helsingin Kalliossa, moskeija tai varmaan olisi parempi nimittää sitä rukoushuoneeksi, kun se on enemmän sellainen kellariliiketilan tyypinen. Porukkaa parveilee ovella varsinkin perjantaisin, eikä kukaan ole siitä tietääkseni mitenkään vaivautunut.

    Helsingin suurin "moskeija" on Lönnrotinkadulla, mutta sielläkin siis toimistorakennus, jonka katolla on kuitenkin kuunsirppi jos tarkkaan katsoo. Tukholmassa muuten näin moskeijan minareetteineen Södermalmilla, en kyllä tiedä, kajauttavatko rukouskutsun (tuskin).

    Kiinnostavaa muuten se, että nuo Suomen tataarit eivät "sovi" samoihin moskeijoihin muiden muslimien kanssa, eivät kuulemma halua "sekaantua" maahanmuuttajiin. Tästä on puhuttu monessakin lehtijutussa.

    AntwortenLöschen
  30. Maiku: no niin, jo siinä alkaa ihmisten välinen epäsopu, eivät edes muslimit pidä yhtä ja kristityilläkin on isot riidat keskenään.

    AntwortenLöschen
  31. Olen vähän myöhässä mutta sanon silti:
    Järvenpään moskeija on tarkoitettu vain tataareille, sinne eivät pääse rukoilemaan muut muslimit. Suomessa ei todellakaan ole yhtään moskeijaa, sen sijaan kaikenlaisilla lahkoillakin on omat pyhättönsä. Aika outoa minusta.
    Rukouskutsu ei häiritse yhtään jos se tulee ihmisen suusta, mutta kun siinä välissä on epävireinen kovaääninen niin on korvissa pitelemistä. Moskeija on seinänaapurini joten tiedän mistä puhun.

    AntwortenLöschen
  32. Sirokko: kiitos kommentista. Tosiaan se kovaääninen varmaan pilaa sen äänen. Aika jännä, että vain tataarit pääsee moskeijaan.

    AntwortenLöschen