Energiaa lämmitykseen ja viilennykseen

Näin vanhaksi olen saanut elää sen enempää miettimättä mistä saa energiaa lämmitykseen tai viilennykseen, mutta kun tuo venäläisukko on nyt sulkenut kaasuhanat, tulee miettineeksi mistä saa energiaa lämmitykseen ja mistä viilennykseen. Parhaillaan lämpöasteet liikkuvat lähempänä +37C ja eilen oli pakko laittaa ilmastointi päälle, kun ei enää kestänyt kuumuutta. Kellarissa olisi meillä vielä siedettävä lämpötila, mutta ei siellä nyt niin kiva olisi viettää aikaa. Kun meillä kaasufirma on ennen laskelmoinut vuosikulutuksen hintaan 1500€, niin nyt puhutaan jopa jo hintaluokasta 6000€. 

Kun olen korona-aikaan kertonut ihanista vaelluksista Eifel-vuoristossa, jotka auttoivat meitä mentaalisesti selviämään sulkutilasta

niin se samainen Eifel auttaa meitä jonkun verran myös energiaongelmissa, sillä tilasimme juuri naapurimme sukulaisilta Eifelista polttopuuta takkaamme talveksi. Ehkä me silloin istumme entistä enemmän takan äärellä lämmittelemässä.

Joku aika sitten tulu kauhu-uutisia Italiasta, jossa Po-joen vesi on laskunut kriittisesti. Eipä ole meidän Reinissäkään enää tulvaveden vaaraa.

Yksi asia helleaikaan on todella ihana ja se on istua aamupalalla kuuden aikaan aamulla +20C lämmössä ulkona sanomalehden kanssa, nimenomaan paperilehden kanssa ja ihailla pihan värejä. Kuinkahan kauan sitä muuten vielä saa nauttia paperilehdestä?

Värikästä oli muuten myös ruoka viime sunnuntain ravintolassa ja eikä vain värikästä vaan myös hyvää.

Kultainen ja tulinen lokakuu

Lokakuuta kutsutaan Saksassa usein kultaiseksi lokakuuksi ja sitä se on nytkin, lehdet puissa on tosin vielä aika vihreitä, mutta aurinkoa riittää ja on niin lämmintä, että olemme vielä istuneet terasilla päiväsaikaan. Sauvakävelyreitillä on taas ihania lampaita, en voi koskaan olla kuvaamatta.

Taidemuseossa on Picasso-näyttely nimeltä Der geteilte Picasso eli jaettu Picasso, poliittisia teoksia ja miten länsi- ja itäsaksalaiset näkivät Picasson. Itäsaksalaisilla oli vähän ongelmia Picasson taiteen kanssa, mutta toisaalta Picasso oli kommunisti ja lännessä Picasso ei olisi kelvannut taideopettajaksi, koska hän oli kommunisti. Täällähän kommari ei kelvannut edes veturinkuljettajaksi.

Museokahvilan bataattiquiche oli niin nätti, että piti ottaa kuva.

Eilen viikon kruunasi sitten ilotulitus keittiössä, kun leivänpaahdin syttyi ilmiliekkeihin. Saimme sammutettua, mutta tuhoa se oli ehtinyt tehdä, pyökkinen työpöytä kärsi, mutta sen voi höylätä ja Ikeasta saa uusia muovilaatikoita, Ankarsrumiin pitää ostaa uusi johto. En ikipäivänä jätä enää leivänpaahdinta pistorasiaan. Ja mikä onni, että olimme kotona.

 

Lohdutuksena kukkia torilta

Yliturismia ja covidiootteja

Turisteja riittää tässäkin kotimaassa, kun niin monet ulkomaanmatkat on jouduttu peruuttamaan. Mekin peruimme kaksi matkaa, mutta en valita, varsinkin kun rahat olemme saaneet ongelmitta takaisin.

Lehtikuva on Itämeren rannalta Usedomin saarelta itäisestä Saksasta.

Foto: sueddeutsche.de/Stefan Sauer, dpa

Mieluummin istun nyt varjossa oman pihan perällä ja luen Elisabeth Stroutia, kun istuisin tuolla auringossa ihmismassojen keskellä. Aurinkoa tässä ei nyt kovasti enää kaivata, Saksassa on edelleen kuumaa, tälle viikolle luvassa jopa 37C.

Ns. covidiootit osoittavat mieltään koronarajoituksista. Siellä ei välitetä määräyksistä pitää etäisyyttä tai käyttää maskia ja käsihygeniakin on niin ja näin. Viikonloppuna oli Berliinissä taas lähes 20000 marssimassa, pääasiassa oikeistoradikaaleja, natseja, rokotuksen vastustajia. Joskus melkein toivoo, että joku heidän läheisensä joutuisi hengityskoneeseen, että näkisivät millaista se on. Psykologit sanoo yksimielisesti, että kyseessä on ihmiset, jotka ovat epävarmoja tilanteesta ja kun koronavihollista he eivät pysty voittamaan, etsitään sitten muita vihollisia, viranomaisia, poliiseja jne.

Meillä on tarkoitus pyöräillä elokuun lopussa Lyypekistä Flensburgiin. Saapa nähdä, miten paljon tartuntaa covidiootit ovat saaneet aikaan, siitä riippuu, tuleeko matkasta mitään. Onneksi useimpien Saksan osavaltioiden lomat loppuvat ennen matkaamme eli ei ole niin kamalan paljon ihmisiä liikkeellä ja mehän olemme koko päivän ulkona raittiissa ilmassa.

Kamalan kuivuuden takia täällä alkaa puut kuolla, varsinkin kuuset kärsivät helteestä ja meillä riittää tällä kylpypyyhkeen kokoisella tontillakin kasteluhommia. Olen ylpeä auringonkukastani, en ole varmaan koskaan ennen kokeillut kasvattaa siemenestä ja nyt tuli yksi komea kukka, muut jäivät vähän pieneksi.

 Sininen hibuskus oli aivan täynnä kukkia, tässä enää loppuja.

 Ruusunmarjat tulivat kävelyllä vastaan.

Homo connectus

kuva netistä lustich.de

kato nyt tätäkin teki blogissaan hauskan postauksen, kuinka hankalaa on nykyään sopia tapaamisista. Luin äskettäin kirjan, jonka nimen voisi kääntää suomeksi vaikka "Tavoittamattomana olemisen onni". Suurin osa ihmisistä kuuluu nykyään kategoriaan "homo connectus", joka haluaa olla aina tavoitettavissa ja toisaalta kärsii siitä. Newsweekin tekemän tutkimuksen mukaan 70% haastatteluun osallistujista ei voinut kuvitella elävänsä enää ilman sähköpostia, 60% oli sitä mieltä, että heidän työnsä on sen avulla tehokkaampaa. Kuitenkin 94% valitti käyttävänsä päivittäin ainakin tunnin lukemalla tyhjänpäiväisiä viestejä ja deletoimalla niitä. Managerit tuhlaavat 3,5% elinajastaan irrelevantteihin meileihin.
Noin 80% saksalaisista managereista tunnusti valehtelevansa säännöllisesti ollakseen tavoittamattomissa(=rauhassa). Pidettyjä epätotuuksia ovat : ei ollut verkkoa, akku oli tyhjä, olin lentokoneessa, oli ongelmia serverin kanssa. Joka näin valehtelee, ei kehtaa myöntää tarvitsevansa välillä rauhaa. Ennen kun soitettiin lankapuhelimeen (suomalaiset ei taida edes enää tietää, mikä on lankapuhelin), oli Saksassa tiettyjä aikoja, jolloin ei ollut soveliasta soittaa, mm. kello 13-15, TV-uutisten aikaan tms. Nykyään ei ole minkäänlaisia tabuja, soittaa voi milloin tahansa ja kaikki on aina tavoitettavissa.
Miksi me annamme tekniikan käyttää itseämme hyväksi? Koska haluamme huomiota ja tunnemme itsemme tärkeäksi. Ei enää "Cogito, ergo sum" vaan "Meilaan, siis olen". Irlantilainen filosofi George Berkeley tunnisti ongelman jo 250v sitten: "Esse est percipi" eli "Olemassaolo on havaittuna olemista".
Suomeen tuli kännykät paljon ennen Saksaa ja muistan, miten siellä käydessäni ihmettelin moista systeemiä. Istuin kerran ravintolassa ja (pakostakin) kuuntelin viereisessä pöydässä istuvan naisen puhelinkeskustelua. Luulin, että hän soittaa jonkin tärkeän puhelun, kun on kyseessä elämä ja kuolema, mutta hän vain ajankuluksi soitteli jollekin ja jutteli säästä ja kaikesta tyhjänpäiväisestä, mutta niin, että kaikki kuuli. Oudolta tuntui, että tuppisuut suomalaiset olivat alkaneet avaamaan suunsa ja kertoivat intiimitkin asiansa koko ympäristölle. Saksa on kirinyt perässä, ei täälläkään enää sen parempia olla. Minä en ole (vielä) oikein sataprosenttinen kännyn käyttäjä, sillä se on usein käsilaukussa enkä kuule sitä ja jos olen kotona meidän nelikerroksisessa talossa, en kuljeta kännykkää mukana eli en kuule sen soittoa. Meillä on edelleenkin lankapuhelimia talossa ja jos haluatte soittaa, niin olkaa ystävällisiä ja soittakaa lankapuhelimeen. Numeron löytää puhelinluettelosta.

Kunnalliskoti

Kunnalliskodiksi nimitettiin lapsuudessani paikkakunnan vanhainkotia. Siellä oli mm. meidän entinen siivousapulainen, vanha leskirouva, jonka poika asui muualla eikä juuri välittänyt äidistään. Äitiäni säälitti tämä vanha rouva ja hän kävi usein katsomassa ja yhtä useasti lähetti minut pikkutyttönä sinne viemään mm. ruusun äitienpäiväksi, vaikka ei sukua oltukaan. Minnekäs nyt mennään yksinäisenä vanhana, jos ei pystytä elämään yksin? Tämä kysymys on viime aikoina tullut esiin useammankin kerran tuttavapiirissä. Suomessa vastuu vanhusten hoidosta on yhteiskunnalla, kun taas Saksassa lapset ovat ainakin osittain velvollisia huolehtimaan vanhemmistaan. Nyt ongelma on akuutti ystävämme D:n perheessä, jossa pitäisi löytää ratkaisu sokean ja huonokuuloisen ja itsepäisen isän ja huimauksesta ja vaikka mistä muusta kärsivän (suhtkoht selväjärkisen) äidin hoitoon. Isä (90v) on patriarkka, joka on aina sanonut, missä kaappi seisoo, ja hän on sitä mieltä, että he eivät ole vieraan avun tarpeessa, tytär voisi hänen mielestä hoitaa kaiken tarpeellisen. Kotilääkäri suorastaan vaatii pariskunnan siirtämistä hoitokotiin ja hienosta sellaisesta löytyikin jo kerran kaksio, mutta patriarkka ei suostunut lähtemään ja uhkaili ottaa eron vaimosta, jos tämä lähtisi yhteisestä kodista. Vaimo on koko elämänsä ollut miehen tohvelin alla ja pelkää tosissaan miehen ottavan avioeron. Kaksio olisi maksanut hoitoineen 3800 EUR hengeltä kuukaudessa. Jos ei eläke ja omaisuus riitä, lapset joutuvat osallistumaan kustannuksiin. Tässä tapauksessa vanhuksilla on onneksi hyvän eläkkeen lisäksi ilmeisesti riittävästi omaisuutta. Kun patriarkka muutama päivä sitten taas sekoili ja lähti yöpaidassa (vanha herra on hienosta perheestä ja käyttää yöpaitaa) hortoilemaan kadulle, alettiin taas kovalla kiireellä etsiä hoitopaikkaa. Vaimo ja tytär kävivät sellaista eilen katsomassa, mutta kuten vävy vinoili, ei ollut "merinäköalaa", joten ei tule ilmeisesti kysymykseen. Vanhukset eivät tajua, että ei niitä vapaita paikkoja niin vaan löydy eikä varmasti sillä hetkellä ylimmästä kerroksesta ja etelän puolelta jne. Tytär ja vävy joutuivat peruuttamaan kahden viikon pääsiäislomamatkansa ja ovat tällä hetkellä molemmat lukion opettajina täydessä yo-stressissä eikä aika ja voimat riittäisi vanhusten hoitoon ja he sanoivatkin, että vähitellen rakkaus vanhempiin alkaa muuttua osittain vihan tunteeksi, kun mikään ehdotus ei kelpaa. Säälin todella ystävääni, joka ei enää saa öisin nukuttua ja olen vieläkin kiitollinen, että saimme anoppini ilman isompia ongelmia hyvään hoitokotiin, jossa hän ehti elää viisi vuotta. Soininvaara kirjoittaa kotisivullaan, että "Vanhusten elämä on Suomessa kovin yksinäistä verrattuna niihin maihin, joissa lapset ovat vastuussa heidän hoitonsa järjestämisestä." Minusta tämä pitää paikkaansa vain siinä tapauksessa, että vanhus asuu edelleen perheessä. Allumies järjesti äidille paikan hyvään vanhainkotiin enkä voi väittää, että olisimme käyneet kovin usein vierailulla. Pitkän ja raskaan työpäivän jälkeen ei ollut kovaa hinkua lähteä istumaan iltaa D&D-vanhuksen luokse (D&D= depressio ja dementia) ja viikonlopuksikin oli helppo keksiä jotain kivempaa ohjelmaa. Kerran viikossa löysimme jostain pari tuntia aikaa vierailuun, tuskin suomalaisvanhukset sen vähemmälle jäävät.
Odotan jännityksellä, miten D. saa hoidettua asian.

Atomivoimaa

Luin uutisista, että Suomeen suunnitellaan kahta uutta ydinvoimalaa.
Itävaltalainen EAV-yhtye teki aikanaan vastauksena Tsernobylille kappaleensa Burli, joka on kertomus atomivoimalan vieressä asuvasta pojasta, jolla oli vesipää, monta korvaa ja joka pystyi yksin soittamaan nelikätisesti pianoa. Perheen sähkölasku pieneni puoliksi Burlin säteilyn ansioista. Ja kun Burli myöhemmin meni naimisiin naapurin Amalian kanssa, tämä hyötyi siitä, että Burlilla oli yksi, kaksi, kolme, neljä....

Kompastuskivi

Kompastuskiveksi (Stolperstein) nimitetään kölniläisen taiteilijan aloitteesta tehtyjä betonikiviä, joiden päällä olevaan messinkilevyyn on kaiverrettu tiedot natsien uhreista, jotka olivat useimmiten juutalaisia, mutta myös sintejä ja romaneja. Kivi on katukivenä sen talon edessä, missä kyseinen henkilö oli viimeksi asunut. Kiveen „kompastumisen“ tarkoituksena on huomata, ajatella, muistaa.
Minä kompastuin viime viikolla näihin kiviin:




Luin Eve Kuisminin nettisivulta => tarinassa Kauhun hetkiä hänen kokemuksistaan saksalaisesta perheestä ja sen historian tuntemattomuudesta, mutta olen kyllä sitä mieltä, että tämä hänen saksalainen perheensä oli poikkeus. Allumies on ainakin oppinut koulussa paljonkin Kolmannen valtakunnan ajasta ja hän ja muut oppilaat joutuivat koulussa pitämään historian tunnilla esitelmiä aiheesta. (Toisaalta pitää tietenkin myöntää, että aina on ollut ja on edelleenkin ihmisiä, jotka eivät lue lehtiä eikä kirjoja ja joilla ole harmaata aavistusta nykyajan politiikasta.)
Onneksi minä olen ainakin päässyt perheeseen, jonka poika on minulle jo aivan suhteemme alkuaikoina opettanut filosofi George Santayanan lauseen:
"Ne, jotka eivät muista menneisyyttä, ovat tuomittuja toistamaan sitä."

Läksyjä

Viime vuonna näihin aikoihin jäätiin kiikkiin Bangkokiin, kun sulkivat lentokentän. Nyt lähdetään katsomaan, jääkö matkalaukku kiikkiin Vantaalle. Aluspöksyt ja hammasharja on käsimatkatavaroissa, loput ostetaan sitten Suomesta, jos ei kapsekki löydä omistajalle.
Poissaoloni ajaksi annan läksyksi lukea ystäväni kirjoituksen Lohjan seurakuntalehdestä:


Edit: Näyttää siltä, että lakko ei välttämättä koske AirBerlinin matkustajia, joten jospa kävisikin hienosti ja saisimme myös matkalaukun mukaan.
Edit2: Allumies kysyi, pitääkö ottaa aurinkolasit mukaan. Siis joulukuun alussa Suomeen!

Benedikt, minä ja minaretit

Harvoin olen samaa mieltä paavin kanssa, mutta nyt kyllä ollaan ainakin Sveitsin minarettikiellon suhteen. Tyypillinen tapaus, jossa kansanäänestyksessä tulee mahdoton tulos. Asuin jonkin aikaa Sveitsissä ja kävin siellä töissä ja täytyy sanoa, että tuo äänestyksen tulos ei mitenkään ihmetyttänyt, sillä sveitsiläiset ovat kerta kaikkiaan erilaisia. He ovat hyvin ystävällisiä ja kohteliaita, mutta ulkomaalaisen on aika vaikea ystävystyä heidän kanssaan. Kun asuin siellä, naisilla ei ollut vielä äänioikeutta ja miehet kokoontuivat torille äänestämään "käsi pystyyn"-menetelmällä, mikä tuntui progressiivisesta suomalaistytöstä hyvin vanhoilliselta.
Olen onnellinen, että asun suvaitsevaisessa kaupungissa, josta löytyy paikka erilaisillekin ihmisille. Kölniin rakennetaan parhaillaan Saksan suurinta moskeijaa ja siihen tulee myös minaretit.

Olen eri mieltä kanssasi, mutta puolustan kuolemaan asti oikeuttasi sanoa mielipiteesi. (Voltaire)
Vapaus on aina toisinajattelevien vapautta. (Rosa Luxemburg)

Eiliset plussat

+ Gina leikattiin eilen uudelleen, toinen bypass ja jalkojen verenkierto lähti ilmeisesti kulkemaan ja jos kaikki menee hyvin (ilman tulppaa), pääsee ehkä jo tänään heräämään koomasta
+ vesilaitoksen miehet kävivät korjaamassa taloon tulevan päähanan ja kehuivat meidän kellaria siistiksi, siis meidän sekaista kellaria
+ ortopedi sanoi, ettei nilkalle tarvitse tällä hetkellä tehdä mitään, kun ei ole kipuja tällä hetkellä
+ ortopedi sanoi, että minulla nilkkavaiva ei johdu painosta, kun en ole hänen mukaansa ylipainoinen (olipa kohtelias)
+ lisävero, jonka joudun maksamaan, on vain 94 eurosenttiä
+ pääsin lähellä olevaan uuteen kylpylään ilman aikavarausta jalkahoitoon ja erikoistarjouksena sain vielä peelingin ja jalkahieronnan, kaikki hintaan 24 EUR
+ oli edelleen aurinkoinen päivä ja innostuin jopa tekemään pihatöitä
La vita è bella.

9/11

11.09.2001 olin ottanut iltapäivän vapaata töistä ja lähdin kotiin, sillä olimme päättäneet remontoida kylpyhuoneemme ja kylppäriliikkeen arkkitehti oli tulossa katsomaan paikkoja ja tekemään ehdotuksia. Myöhemmin iltapäivällä lähdin autolla meidän ostoskeskukseen ostamaan kaikenlaista pientä tavaraa, mitä tulisin tarvitsemaan 15.9. alkavalla Kiinan kiertomatkalla. Autoradio oli päällä ja siellä oli meneillään ihmeellinen kuunnelma, jossa jo toinen lentokone lensi World Trade Centeriä päin. Ostarissa tapasin sattumalta ystäväni D:n ja päätimme mennä italialaiseen kahvilaan jäätelölle. Siinä vieressä oli Bang & Olufsenin liike ja ikkunassa televisioita ja niiden edessä iso joukko ihmisiä. Mekin menimme uteliaina katsomaan mitä he siellä tuijottavat ja selvisi, että ei se ollutkaan mikään kuunnelma radiossa vaan karmea todellisuus. Ja se todellisuus muuttui jotenkin vieläkin kauheammaksi, kun sain sitten myöhemmin töissä kuulla, että liiketuttavia oli menehtynyt, sellaisia henkilöitä, joiden kanssa joku työkaveri oli muutama päivä sitten vielä puhunut puhelimessa, joiden nimet ja äänet tunnettiin, vaikka ei oltu koskaan tavattukaan. Tuo päivä on jäänyt muistiini niin, että se ei sieltä varmaan koskaan katoa.

Minut vietiin keskipäivän
kukinnan keskeltä.
Kalvajasirkka söi lehdet,
raekuuro yllätti hedelmätarhan,
jähmetti sydämen purot.
Yhdessä yössä puutarha
oli valkea ja hiljainen.
- Lassi Nummi

Kukkien asemesta

Olimme perjantaina ystävien luona illallisella. Kamalan helteen takia en uskaltanut ostaa kukkia ja niiden asemesta veimme pullon kuohuviiniä tällaisessa viinin jäähdyttimessä.


Vinoilen aina, että nämä ystävämme ovat ammatiltaan perijöitä, sillä molemmat ovat perineet miljoonia vanhemmiltaan. Parhaillaan he kunnostavat asunnokseen miehen entistä kotitaloa , jota kävimme nyt katsomassa. Aika palatsi siitä tulee ja tonttikin on 1000 neliötä ja täällä maksaa neliömetri 500EUR! Mutta on kiva huomata, että ei nuo rikkaat varmaan sen onnellisempia ole kuin me tavalliset pulliaisetkaan. Talouskriisin takia laskevat joka päivä, miten paljon arvopaperit ovat laskeneet ja miten paljon rahaa ovat taas menettäneet. Parempi olla köyhä, ei ole tuollaisia ongelmia.
Aloin miettiä, että onko tuo sana "asemesta" oikein vain sanotaanko "asemasta"?
Kirlah, wo bist du?

Mustaan metsään

Huomenna starttaamme kolmeksi päiväksi tähän hotelliin Schwarzwaldiin.
kuva lainattu täältä

Matkasta päätettiin jo alkuvuodesta ja sen aihe oli alunperin iloinen asia eli ystäväni Ginan miehen syntymäpäivä, mutta nyt vähän epäilen ollaanko koko ajan iloisia. Gina sai neljännen kemoterapian jälkeen pahoja verenkiertohäiriöitä vasempaan käteen, sormet puutuivat ja sormenpäät alkoivat mustua. Hän joutui kahdeksi viikoksi sairaalaan suonikirurgian osastolle, jossa yrittivät saada verenkiertoa toimimaan ja totesivat, että tilanne johtuu väärin annetusta sytostaattihoidosta. Eli jotenkin on ne tiputukset pistetty väärin ja sen käden valtimo on mennyt tukkoon. Nyt annetaan verenohennuslääkettä ja toivotaan, että veri löytää itselleen uuden tien. Jossain vaiheessa oli jo puhetta sormien amputoimisesta, mutta nyt on onneksi enää yksi sormi musta ja toivotaan, että sinnekin veri vielä löytää tiensä. Eikös se yhdelle ihmiselle riittäisi, että hänellä on syöpä ja jossain on taas todettu uusi kysta ja vanha äiti makaa halvaantuneena ja on lopettanut syömisen?? Jo toinen tapaus tuttavapiirissämme, jossa lapset joutuvat tekemään päätöksen laitetaanko omainen letkuruokintaan vai annetaanko...... Tässä taas aika muistaa sellainen asia kuin hoitotahto.
Gina on aika väsynyt, mutta haluaa silti lähteä tuolle matkalle ja yritämme tehdä parhaamme ja lohduttaa, mutta vaikealta tuntuu löytää sopivia sanoja.

There is no medicine like hope, no incentive so great, and no tonics so powerful as expectation of something better tomorrow. -O. Swett Marden

Kiirettä pukkaa

Eilen illalla, kun olimme juuri saaneet syötyä insalata caprese jokiravunpyrstöjen kanssa,

soi puhelin. Provencen serkku soitti ja kertoi tilanteesta hotellissa, jossa hän on töissä. Itävaltalainen turismialaa opiskeleva tyttö oli tullut sopimuksen mukaan kesäkuun alussa kahdeksi kuukaudeksi apulaiseksi hotelliin. Oli oikein kaunis tyttö ja piti itsekin peilikuvastaan niin että aika meni lähinnä peiliin katsoessa. Kun serkku halusi näyttää, minne roskapussit joudutaan (autolla) viemään, tyttö jäi autoon istumaan ja katseli, miten serkku tyhjensi roskapusseja takarontista. Kolmen viikon kuluttua tuli viesti, että tytön isoäiti oli kuollut ja hänen piti lähteä kotiin Itävaltaan. Vaikka tyttö olikin vain vajaa kolme viikkoa, serkku oli kiltisti luvannut pyynnöstä antaa todistuksen neljästä viikosta, kun se on oli opiskelupaikkaa varten tärkeää. Eipäs se riittänyt tytölle, vaan hän alkoi vaatia palkkaakin neljältä viikolta. Kun hän lähti, hänen huoneessaan oli maljakossa edelleen ne kukat, jotka serkku oli ystävällisesti sinne laittanut tervetuliaisiksi. Ja mitäs sitä lakanoita ottamaan sängystä, kyllähän ne joku muukin voi ottaa. Tällaistakö on nykyajan nuoriso? Ehkä vielä ymmärtäisin, jos ei olisi alan ihminen, mutta tyttö on jo kaksi vuotta opiskellut hotellialaa. Nyt on sitten serkku tehnyt kaikki hommat itse ja alkaa olla loppuunpalanut ja säälistä lupasin lähteä apulaiseksi, niin että meikä nyt sitten lentää sunnuntaina kymmeneksi päiväksi Nizzaan ja menee hotelliapulaiseksi St. Raphaeliin. Tervetuloa, saatte hyvän palvelun, jos sanotte salasanan "blogistania".
Kamala kiire nyt sitten hoitaa asiat. Aamulla juoksin gynekologille viemään ruskeaa näytettä paksusuolen syöpätutkimusta varten (rutiinikontrolli) ja sieltä silmälääkärille pyytämään apua tulehtuneisiin punottaviin silmiin. Vihaan Saksan kahden luokan terveyssysteemiä, mutta otinpa taas kiitollisena vastaan sen yksityispotilaalle annettavan palvelun, että ilman aikavarausta pääsin muitten ohi. (Omatunto kyllä kolkuttaa.) Sitten etsimään ruoka-aineita huomenillan menyyseen, kun mies haluaa kokkailla vieraille uusia ruokia. Välillä aina mietin, mitä ihmeen vaatteita minä pidän siellä hotellissa ja ostin vähän päällepantavaa. Kahden aikaan olin ravannut kilometrikaupalla ympäri kaupunkia ja menin sattumalta optikkoliikkeen ohi, jossa olin viikko sitten korjauttamassa lasejani ja näin uudet rillit, joista jäin haaveilemaan. Palkinnoksi tästä rasittavasta päivästä päätin ostaa ne. Olen aina vähän liiankin spontaani tuollaisissa asioissa, mutta mitäs ihminen voi luonteelleen.
Säälin senkin jälkeen vielä kamalasti itseäni, kunnes muistin ajatella ystävääni Ginaa, jota kemoterapia rasittaa nyt aivan kamalasti ja ajattelin, että olenpa minä epäkiitollinen ihminen.

Hätä on musta

Iltasanomat kirjoitti perjantaina , että yli miljardi ihmistä maailmassa näkee nälkää. Samaan aikaan toisen lehden lukijoiden kirjoituksissa joku ihmettelee, miksi pitää lahjoittaa ulkomaille, kun omassa maassakin on paljon köyhyyttä. Nunnatuttavamme luostarikoulussa Tansaniassa lapset saavat lounaaksi maissipuuroa ja heidän vanhempansa ovat kiitollisia lasten saamasta ateriasta. Ei tule ainakaan minulle huono omatunto, että annan omastani vähän Afrikkaan. Löysin jostain Matti Paloheimon tekstin Biafran sodan ajalta ja se sopii mielestäni nykyaikaankin:

Einstein, vanha viisas, liian aikaisin lähdit.
Suhteellisuudentajun täydellinen puute, sillä katso.
Päivää rouva Nieminen, mikä mahtaa olla nimemme?
Nieminen, rouva Nieminen.
Niin rouva Nieminen, oletteko sitä mieltä, että Suomen
pitäisi antaa apua Biafralle?
Ei, kyllä se on niin, että ensin oman maan asiat kuntoon
ennen kuin ollenkaan lähdetään jakelemaan rahaa vieraille.
Rouva Nieminen, realistinen patriootti, kassissa paisti-
lihaa, kahvileivokset.
Syyskuu. Vilja korjattu. Mihin me panemme kaiken tämän
voin. Syön seitsemännen voileivän aamiaista odotellessa.
Luuta ja nahkaa Biafran naiset. Heidän rintansa
Kuivettuvat vastasyntyneiden huulilta. Strip-tease
Miss Nadja. Pidän bikineistäsi. Mustan nahan peittämät
luut caterpillareilla ammottaviin hautoihin.
Herra ministeri. Lomalla.
Herra pastori. Herätyskokouksessa. Joutukaa sielut.
Kirkkokahvit.
Kotona huonosti muualla huonommin.
Ero köyhyydellä ja kurjuudella. Hätä on musta.

kuva täältä

Valoa Afrikkaan

Eilen oli aivan mahtava kesäpäivä ja vietimme aamupäivän terassilla nauttien uudesta päivänvarjostamme. (Kuva on otettu terassilta olohuoneen ikkunaruutuun.)

Iltapäivällä teimme pitkän pyörälenkin ja ajoimme mm. tämän tekojärven ohi, jonka rannalle kaupunkilaiset olivat tulleet ottamaan aurinkoa.

Valoa riitti eilen pitkälle iltaan asti.
Naapurissa on kylässä ihastuttava 79v sukulaistäti, joka on asunut suurimman osan elämästään Afrikassa. Hän on aikanaan opiskellut opettajaksi Saksassa ja sitten mennyt benediktiiniläisluostariin, joka lähetti hänet opettajaksi etelä-Afrikan Zulumaahan. Kun olimme etelä-Afrikassa lomalla, ajelimme häntä katsomaan sinne luostarikouluun ja se oli yksi mieleenjäävimmistä kokemuksista koko lomalla. Koulussa oli vain mustia oppilaita ja saimme käydä yhdellä tunnillakin. Nunnamme esitteli meidät oppilaille ja kertoi, että me olemme "from overseas" ja että minä olen kotoisin pohjois-Euroopasta ja kyseli noin 11v lapsilta, mitä maita he tuntevat sieltä. Ja vastauksena tuli heti Sweden, Norway, Finland, Denmark. Olen niin monta kertaa kokenut, että eivät edes keskieurooppalaiset aina tiedä, missä Suomi on. Kun tulin Saksaan opiskelemaan, yksi poika Heidelbergin yliopistossa kysyi, onko Suomi Japanin lähellä. Mutta nämä pienet zululapset tunsivat maailman kartan. Nunna kertoi, että lapsilla oli kova motivaatio oppia ja lauantaisin he menivät vapaaehtoisesti kielioppikirjan kanssa puun alle varjoon opiskelemaan.Koulun oppilaista onkin tullut menestyksellisiä ihmisiä, mm. joku Lesothon ministeri oli siellä koulussa. Nunnamme joutui kymmenisen vuotta sitten muuttamaan Tansaniaan ja on siellä valvonut luostarisairaalan rakentamista. Nyt sairaala on valmis ja hänet siirretään "puskaan" johtamaan luostarikoulua, jossa ei ole edes sähköä. Hän yrittää nyt kotimaan matkallaan saada jostain rahaa aurinkokennoihin, että voisivat saada valoa ainakin lukulamppuja varten. Kuunnellessamme noita kertomuksia päätimme spontaanisti lahjoittaa heille yhden aurinkokennon, jotta heilläkin on valoa kuten meillä.

Vote Earth for Earth

Meidän talossamme on tänään taatusti valot pois päältä puoli yhdeksältä, mutta mitähän tapahtuu meidän Philharmoniassa, kun olemme juuri silloin kuuntelemassa Haydnin Patarumpusinfoniaa??

Ekologinen jalanjälki

Ekologinen jalanjälki on tapa arvioida ihmisen käyttäytymisen luontoon jättämää jälkeä. Jalanjälki kertoo kaksi asiaa: kuinka paljon luonnonvaroja eli maata tarvitaan juuri sinun tarpeittesi tyydyttämiseen ja kuinka paljon planeetta kykenee antamaan meille kullekin.
Yksilön oma ekologinen jalanjälki lasketaan sen mukaan, miten paljon hänen kulutustaan ja jätteitään varten tarvitaan fossiilisen energian tuottamiseen varattua maata, viljelysmaata, laidunmaata, metsää, rakennettua maata ja merta. Monimutkaisissa laskutoimituksissa arvioidaan muun muassa ihmisen ruokatottumuksia, liikennevälineiden käyttöä ja asumista.
Laskin tällä kaavakkeella oman jalanjälkeni ja sain kohtalaisen hyvän tuloksen, sillä
- olemme heittäneet kylpyammeen pois ja käyn vain suihkussa
- syön lihaa oikeastaan vain silloin kuin meillä on vieraita
- yritän syödä paikallisia tuotteita enkä koskaan ostaisi esimerkiksi uusiseelantilaista kivennäisvettä, jota on kyllä kaupassa tarjolla
- kävelen paljon tai ajan pyörällä tai käytän yleisiä kulkuneuvoja ja ajan autolla vain jos ei ole mahdollisuutta mennä muilla kulkuneuvoilla
- meillä on oma roskis orgaanisille jätteille, paperille ja lasi viedään keräykseen
- yritän välttää muovi- tai alumiinifolion käyttöä ja käyttää kannellisia rasioita tai esimerkiksi lautasta kipon kantena
- lämmityksemme menee automaattisesti yön ajaksi pois ja nukumme viileässä
- päivällä meillä on suomalaisittain katsoen viileää sisällä ja käytän villapaitaa ja -sukkia talvella. Minusta suomalaisissa asunnoissa on tukahduttavan kuumaa ja ihmettelen, miten suomalaiset ovat talvellakin t-paidassa ja paljain jaloin.
MUTTA tuosta kaavakkeesta oli jätetty pois monta kysymystä, jotka olisivat heikentäneet tulostani huomattavasti, sillä
- matkustan paljon, sekä autolla Euroopan sisällä että lentokoneella. Tämä ekologisuusasia tulikin tässä juuri mieleen, kun tilasin tänä aamuna lennon Shanghaihin pääsiäiseksi. Sitä ennen lennetään karnevaaliviikonloppuna Nizzaan moikkaamaan serkkua, joka on St.Raphaelissa johtamassa hotellia. Lento on ilmainen, kun meillä on bonusmaileja. Maaliskuussa käväisen Suomessa katsomassa sukulaisia ja ystäviä. Sinne sain halvan lennon ja muilla kulkuneuvoilla matkustamiseen ei aika riittäisi ja se tulisi paljon kalliimmaksi. Kiinaankin olisi aika vaikeaa lähteä soutuveneellä tai Siperian kautta junalla matkustamiseen menisi liikaa aikaa. Nämä matkustelusynnit rikkovat täysin ekologisen jalanjälkeni. Tulipas huono omatunto.

EDIT: Näin juuri tämän päivän Hesarista, että Viivi pohtii samoja.

Nixon-design

On järkyttävää katsoa TV-uutisista Gazan tapahtumia ja järkyttävää oli myös nähdä kaakkois-Aasiassa sodan uhreja. Amerikkalaiset pommittivat Laosia 60-70 luvulla, vaikka eivät virallisesti olleet koskaan julistaneet sotaa ja Laosia pommitettiin enemmän kuin liittoutuneet pommittivat Saksaa ja Japania toisen maailman sodan aikana. Joka puolella näkee invalideja ja pommeista tehtyjä kukkamaljakoita, kelloja jne, ns. Nixon-design. Laos on edelleen täynnä rypälepommeja.(Suomi kuuluu muuten niihin harvoihin maihin, jotka vastustavat rypälepommien kieltoa!)
Luostarin kello Mekong-joella.

Maljakko


Nähdessäni Champagnen maakunnan unikkoniittyjä päässäni kaikuu aina tämä laulu, jonka Hannes Wader on esittänyt saksaksi nimellä Es ist an der Zeit.
oh how do you do, young willy mcbride do you mind if i sit here down by your graveside and rest for a while in the warm summer sun i've been walking all day, and im nearly done and i see by your gravestone you were only nineteen when you joined the great fallen in 1916 well i hope you died quick and i hope you died clean oh willy mcbride, was is it slow and obscene [Chorus] did they beat the drums slowly did the play the fife lowly did they sound the death march as they lowered you down did the band play the last post and chorus did the pipes play the flowers of the forest and did you leave a wife or a sweetheart behind in some loyal heart is your memory enshrined and though you died back in 1916 to that loyal heart you're forever nineteen or are you a stranger without even a name forever enshrined behind some old glass pane in an old photograph torn, tattered, and stained and faded to yellow in a brown leather frame the sun shining down on these green fields of france the warm wind blows gently and the red poppies dance the trenches have vanished long under the plow no gas, no barbed wire, no guns firing down but here in this graveyard that's still no mans land the countless white crosses in mute witness stand till' man's blind indifference to his fellow man and a whole generation were butchered and damned and i can't help but wonder oh willy mcbride do all those who lie here know why they died did you really believe them when they told you the cause did you really believe that this war would end wars well the suffering, the sorrow, the glory, the shame the killing and dying it was all done in vain oh willy mcbride it all happened again and again, and again, and again, and again

Kaakkois-Aasian sotainvalidit musisoivat ja toivovat rahaa turisteilta:


Ei toteutunut jouluinen toivomukseni : maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto

Onni

You will not find happiness
by searching for what's missing
You will find happiness
by finding what you have.