Montag, 4. Oktober 2010

Patikoimassa

Lokakuu näytti eilen parhaat puolensa ja lämpömittari +25C ja päätimme lähteä patikoimaan läheiseen Eifel-vuoristoon. Reitti oli 12km, osittain aikakin jyrkkää nousua. Liikkeelle lähdettiin Steinfeldin luostarilta.
Reitti oli merkitty näin ja se on osa yli 300km pituisesta Eifelsteig-vaelluspolusta.
Matkan varrella näkyy paljon tuulimyllyjä ja aika tuulista olikin ylempänä vuorilla, joten varmasti kannattaa tuo investointi.

Muitakin luonnonvaroja tuli vastaan, mm. seljan marjoja, joista voi tehdä terveellistä mehua ja selja-granité(sorbetti) on yksi minun herkkujani. Sieniäkin löytyi, sekä enemmän että vähemmän myrkyllisiä. Omenapuut oli täynnä omenoita, valitettavasti aidan takana eli emme päässeet varkaisiin.

EDIT: piti vielä sanoa tuosta luostarikollaasista, että siinä on vasemmalla alhaalla Hermann Josef-nimisen pyhimyksen sarkofagi ja ihmiset ovat vieneet Hermannille omenoita. Jotenkin aloin verrata sitä kiinalaisen ystäväni kertomukseen käynnistään esi-isien haudalla. Esi-isät neljässä sukupolvessa on haudattu pohjois-Kiinaan, mutta perhe päätti haudata pari vuotta sitten kuolleen isän Pekingiin. Jotenkin heille tuli siitä huono omatunto ja he lensivät pohjoiseen esi-isien hautapaikalle ja "kertoivat" siellä haudalla esi-isille, _miksi_ isä päätettiin haudata Pekingiin. Esi-isät ymmärsivät asian ja nyt perhe sai rauhan sielulleen. Toiset puhuvat, toiset vievät omenoita.

Kommentare:

  1. Niin mukavan näköistä retkeilymaisemaa kaikkine fasiliteetteineen. No en kadehdi, sillä huomenna lähden madjaarien maille ja kerron taas Sandorille - vai oliko se Istvan - terveisiä sinulta!

    AntwortenLöschen
  2. Ei kun se on Gabor. Vie terveisiä! Voi olla, että saat sitten kutsun syömään hänen herkullista gulyasiaan. Hänellä on kiva asunto Tonavan rannalla. Tai kyllä mä Istavaninkin tunnen, joten sillekin voi viedä terkkuja.

    AntwortenLöschen
  3. Ihanaa seutua, kyllä :-)! Onpa teillä ollut lämpöstä :-O, mutta hienoahan se vaan on. Nyt kaikki lämpö ja aurinko talteen kroppaan.

    AntwortenLöschen
  4. Kauniit maisemat ja raikas vuoristoilma, upea sunnuntai!

    Erilaisia vaellusreittejä on joka puolella. Haaveilen vaeltavani ainakin osittain reitillä Santiaco de Compostelaan. Koko matka on 800 km. Muutamat ystävät ovat sen kulkeneet ja sanoneet, että kannatti.

    Mukavaa maanantaita!

    AntwortenLöschen
  5. Ok, Gaborille sitten, näen varmaan lauantaina hänet. Istvanin aikataulut ovat yhtä hämäriä kuin hän itsekin. :)

    AntwortenLöschen
  6. Tuosta Marjatan mainitsemasta santiago de Compostelan reitistä on tullut täällä Suomessa oikein villitys. Kaikki, jotka haluavat apeta pyöreitään, lähtevät nyt vaeltamaan tuota reittiä.

    Saareme on ihastuttava patikointiin etenkin kun luolastoja ja ikimetsiä ja melkein koko ajan vilkkuu Päijänne, paitsi luolissa. Tosin me lähdemem vasta kun on -5 astetta ja kuura. Siis jotain valoa marraskuussakin.

    Patikoi sinne Venetsiaan;-)

    AntwortenLöschen
  7. Natjale: on se Eifel kaunista
    Marjatta: minäkin tunnen joitakin, jotka ovat kävelleet sen "caminon". Yhdelle jäi muistoksi polvivamma. Se tie ei ole enää niin autenttinen, taitaa olla nykyään aika paljon nakkikioskeja.
    Leena: sama täällä, kaikki sinne nykyään menee. Jotkut on aloittaneet ihan tästä meidän läheltä, siitä se tie jo menee, mutta useimmat alkaa vasta Pyreneiltä kävellä. Venetsiaan olen ajanut pyörällä, ehkä ensi kerralla sitten kävellään.

    AntwortenLöschen
  8. Ihania patikointiretkiä! Täällä eivät ilmat vielä tuohon ole sopivat,mutta täälläkin on hyviä patikointireittejä,esim,.Jesus trail.
    Tuon Marjatan mainitseman Santiago de Compostelan matkan olen tehnyt,tosin autossa...mutta matkan varrella näimme monia patikoitsijoita keppinsä kanssa.
    Seljamehu on ihanaa.Seljastahan on monta eri tyyppiä,ja Perussa on täysin sellaisenaankin syötävä seljamarja,Sambucus Peruviana,josta tehdään hilloja ,mehuja ,jäätelöitä,jugurttia,nam!

    AntwortenLöschen
  9. Ihanaa seutua patikointiin. Puhuminen haudalla kuulostaa siistimmältä kuin omenilla lahjominen. Tai joku ne kai kerää pois ennen kuin mätänevät..

    AntwortenLöschen
  10. Luksusta patikoida tuollaisissa maisemissa. Onhan täälläkin kaunista luontoa riittämiin, mutta tuollaiset luostariympäristöt ovat meille eksotiikkaa.
    Me olimme lenkillä niin myöhään, että siinä illan hämäryydessä ei maisemista ollut mitään iloa. No, tunsinhan ne jo entuudestaan paremmin kuin hyvin. Vaihtelua saatiin sillä, että kierrettiin yksin, omaan tahtiin tämä tuttu reitti siten, että tultiin toisiamme vastaan:) Hupinsa kullakin.

    AntwortenLöschen
  11. Näyttää niin ihanalta, ihan mielikuvieni mukaiselta! Minä haluaisin lähteä jonnekin patikointilomalle.

    Seljamehua on alettu myydä nyt Suomessakin, joskaan en ole koskaan sitä maistanut. Kuulostaa kauniilta... Ja samalla tulevat Selja-kirjat mieleen ;)

    AntwortenLöschen
  12. Sirokko: eiköhän se suntio siivoa omenat pois
    Clarissa: Suomessa on (mulla) se ongelma, että ei sieltä niin vaan lähdetä patikoimaan. Sukulaisten mökiltä voi lähteä maantietä joko yhteen tai toiseen suuntaan, mutta ei siinä ole kiva kävellä, kun autot ajaa ja sora lentää. Tai sitten pitää mennä rämpimään metsään ja olla hyvä suuntavaisto, että löytää takas. Täällä on enemmän Wanderwege ja merkittyjä reittejä. Olen nimittäin jo miettinyt tuota ongelmaa, kun ensi kesänä tuon Suomeen yhden kaverin, joka tykkää patikoida. Minne mennä? Ei me oikein Lappiin asti ehditä viikossa, kun on niin paljon muutakin ohjelmaa.
    lumiomena: seljasta tulee minullekin Seljan tytöt mieleen, ihanimpia kirjojani aikanaan

    AntwortenLöschen
  13. Ihanan nakoinen patikkamaisema...
    Terveiset silakkamarkkinoilta - aurinko paistoi ja taivas oli sininen - aivan mahtava saa!

    AntwortenLöschen
  14. Ihan voin tuntea tuon raikkaan ilman, jota saitte hengittää....Tuo olikin hyvä tapa viettää Saksan yhtenäisyyspäivää. Ja eritoten kun sääkin suosi.

    AntwortenLöschen
  15. BLOGitse: vau, silakkaa, tekiskin mieli sitä
    Sira: todella raikasta ilmaa Eifelissa

    AntwortenLöschen
  16. Pieni kateuden vihlaisu tulee aina näistä patikointireissuistanne, kaipaan niin niitä. Ja kyllä täällä Suomessakin on ihan hyviä patikointireittejä, niin pitempiä kuin lyhyempiäkin, eikä tarvitse lähteä Lappiin saakka. Mulla on Suomen retkeilyopas -kirja, siinä ainakin on kattavasti esitelty reitit. Netistä löytynee ajankohtaisimmat tiedot.

    AntwortenLöschen
  17. Vau! Meilläkin paistaa, mutta luonto näyttää paljon syksyisemmältä. No, kaupassa on jo Lebkucheneita sun muita, joten luonnon pitääkin näyttää syksyiseltä.

    AntwortenLöschen
  18. Kommentointi ei näytä toimivan kunnolla tänään. Uusi yritys:
    Tosiaankin, jos haluatte lähteä patikoimaan sitten kesällä, löytyy kyllä tietoa, kuten Susadim jo kirjoitti. Minulla ei nyt ole tässä Latu ja Polku-lehteäni, joka sisältää paljon tietoja, mutta esim. täältä löytyy http://www.luontoon.fi/default.asp?Section=80 Tuolla on varmaan sopivia merkittyjä reittejä.

    AntwortenLöschen
  19. Susadim: kyllä me sut mukaan otetaan, jos haluat
    kato nyt tätäkin: minä kävin viime viikolla Gartencenterissä ja siellä oli täysi joulu, oikein mauttomia kuusia olivatkin koristaneet
    Clarissa: kiitos linkistä. Ei taida vain niin kovin läheltä löytyä reittejä. Kai meidän on sitten mentävä Ideaparkkiin,se on lähellä ja voihan sielläkin kävellä paljon. :-)

    AntwortenLöschen
  20. Patikointireittejä löytyy Suomestakin ja hyvin löytyykin. On yli 30 kansallispuistoa, jotka sijoittuvat tasaisesti eri puolille Suomea.

    Lappi on tietysti kokonaan oma juttunsa. Sinne mennessä kannattaa varata vähintäin muutama päivä aikaa. Netistä löytyy tietoa ja tietenkin erilaisista oppaista.

    Allu, toivottavasti löytyy sopiva patikointireitti, kun tulet ensi kesänä Suomeen. Tämä aihe on itselleni rakas, sillä olen Lapinkävijä. Kartan, kompassin, rinkan ja teltan kanssa olen kulkenut erämaassa ja nauttinut.

    AntwortenLöschen
  21. :)

    Nuuksiohan on ainakin lähellä tai esim. pyöräilykierros Bodomjärven ympäri. Nurmijärvellä pääsee Aleksis Kiven jalanjäljille katsomaan kirjailijan elämään ja tuotantoon liittyviä rakennus -ja luontokohteita joko patikoiden tai pyöräillen.

    AntwortenLöschen
  22. Marjatta: Lappiin olisikin kiva lähteä. Mieheni on kerran yrittänyt Karhunkierrosta, mutta polvi petti ja joutui keskeyttämään.
    Susadim: Nuuksion nimen olen jostain lukenutkin, pitää sitten ensi kesänä päättää ohjelmasta.

    AntwortenLöschen
  23. aivan mahtavia maisemia! Ihanaa, että noin lähellä on upeita patikkareittejä! Täälläkin oli viikonloppuna uskomaton helle, 26 astetta! Tuntu hassulle, kun oli henkisesti jo valmistautunut että on lokakuu = syksy=kylmä. :)

    AntwortenLöschen
  24. Pidän erittäin paljon retkeilystä ja siksi jatkan vielä. Koko Karhunkierros on 70 kilometriä, Suomen suosituin reitti. Siitä voi vaeltaa myös lyhyemmästi ja käydä silloin katsastamassa koskia.
    Olimme muutama vuosi sitten ystävillämme Kuusamossa ja teimme vain päiväretken ja hyvin riitti.

    Toivotaan, että sopiva reitti löytyy.

    AntwortenLöschen