Dienstag, 28. Juni 2011

Mansikkainen tiistai

Hellettä pukkaa ja yöllä teki mieli lähteä patjan kanssa kellariin, mutta siirryin sitten vain vierashuoneeseen, jossa sai avata parvekkeen oven selkosen selälleen. Onneksi täällä ei ole hyttysiä.
Aamun sauvakävely siirrettiin tänään tuntia aikaisemmaksi, mutta silti olin rättimärkä, kun tulin kotiin. Talosta löytyi mansikoita ja vähän mozzarellaa ja tein lounaaksi herkullista mansikkacapresea, nam


ja välipalaksi mansikkasmoothia

jonka tein uudella KitchenAid-tehosekoittimellani, jota voin mainostaa hyvällä omallatunnolla, sillä se on tosi hyvä vekotin. Se on helppo pestä ja sen voi oikein hyvin kuivata Valtion rautateiden astiapyyhkeellä, joita myy Saksassa Manufactum.


Mitähän mansikkaruokaa tekisi illaksi?

11 Kommentare:

  1. Siis mullakin tulee just kohta yksi helppo ruoka blogiin;-)

    Haluaisin valmistaa viikonlopuksi Brita-kakun ja serkku eilen neuvoi, että 'osta valmis pohja kaupasta ja myös marenkilevy'. sen lisäksi ei tarvitse kuin mansikoita ja kermavaahtoa.

    Ei meillä mitään hyttysiä ole. Nukumme parvekkeen ovi auki, että hänen Majesteettinsa saa tulla ja mennä miten huvittaa.

    AntwortenLöschen
  2. Mie en pysty neuvomaan mansikkareseptejä, sillä olen allerginen mansikoille! Mutta etköhän löydä sopivia... Katselin ja kiroilin äsken Valtion rautateiden hintoja, sillä näyttää siltä, että lennän halvemmalla pohjoiseen kuin VR:n yöjunilla matkaisin. Ja maksan matkasta saman verran kuin viikon reissusta Alpeille! Parasta ettei ajattele, maksaa vain!

    AntwortenLöschen
  3. Leena: ai ei ole hyttysiä? No sehän olis hienoa, ettei ne kiusais meitä, kun piipahdetaan Suomeen.
    Helena: ainahan nuo lennot on halvempia kuin junat. Mäkin maksan usein lennosta Hesaan vähemmän kuin siitä junamatka Tampereelle maksaa.

    AntwortenLöschen
  4. Mansikkacaprese, tuo olikin jotain aivan uutta ja mielenkiintoista.
    Mites olis illaksi romanttisesti vain mansikoita ja shamppanjaa ;) Siinà se kaikkein helpoin resepti :D

    AntwortenLöschen
  5. Mansikkaa vaniljajäätelön, viherpippurin ja kermavaahdon kera, nam!
    Hyttysiä on ja juhannuksena löytyi punkkikin, mutta onneksi lähti hyvin irti. Toivottavasti ei vain borrelioosi iske, virusta vastaan on onneksi otettu rokotus. Eka tuttavuus oli suomalaisen punkin kanssa, Saksassa niitten kanssa sai kamppailla joka kesä.
    Ylihuomena matkataan taas Äimälään mökille.
    Maikki

    AntwortenLöschen
  6. Ciacy: meillä on paljon tuttuja (miehiä), jotka ei tykkää tomaatista ja ne saa aina mansikkacapresea, joka on oikein hyvää, kannattaa kokeilla
    Maikki: hyi punkki, en ole onneksi lähemmin tutustunut, mutta ystävälläni on borrelioosi. Terveisiä Äimälään!

    AntwortenLöschen
  7. On täälläkin ihan tarpeeksi kuuma. Onneksi voidaan pitää isoja ikkunoita auki, kun tämä mun mies on aikoinaan tehnyt niihin raamilliset hyttysverkot.
    Olen nyt myöhässä mansikkaohjeitteni kansssa, mutta onhan huomennakin päivä. Siis:

    ERDBEER-SCHAUM
    250gr Milch
    80 gr Honig
    25 gr Dinkel-feinst gemalen
    15 gr Kartoffelstärke
    Keitet. 5 min. Annetaan jäähtyä
    300 gr Erdbeeren
    Saft von ½ Zitrone
    Soseutetaan siinä sun uudessa koneessa ja lisätään edelliseen. Siirretään kylmään.
    100 gr kalte Sahne
    Vatkataan vaahdoksi ja lisätään varovaisesti.

    Tai, jos haluat rauhoittaa sydäntäsi ja muutenkin virkistyä voit kokeilla tätä:
    BALSAMIMANSIKAT
    1 l mansikoita
    2-4 rkl sokeria
    Noin 2 rkl aceto balsamivoa
    Tuoretta basilikaa, timjamia ja sitruunamelissaa.

    AntwortenLöschen
  8. Clarissa: kiitos vihjeistä, tulivat vaan vähän myöhässä. Syötiin sitten vaan (Abend)brot niinkuin saksalaisessa huushollissa kuuluu.

    AntwortenLöschen
  9. Nami mitä mansikkareseptejä.
    Vasta pari vuotta sitten opin, että mansikoita voi käyttää salaateissa ihan hyvin :)

    Täällä on tänäänkin ollut tukahduttavan kuuma, mutta ukkosen on luvattu jyrähtelevän nyt illalla/yöllä ja huomenna lämpötila sitten 24° tuntumassa. Ca fait mieux :)

    AntwortenLöschen
  10. Oi, miten ihanan oloisia ruokia. Mansikat ovat aina olleet suurta herkkuani ja ne sopivat tosiaan hyvin juuston kanssa.

    Ihanaa viikkoa sinne!

    AntwortenLöschen
  11. MaaMaa: keskieurooppalaiset mansikat on sen verran vähän makeita, että ne sopii paremmin salaattiin
    Katja: kokeilepas mozzarellan ja paahdettujen pinjansiementen kanssa

    AntwortenLöschen