Dienstag, 10. Juli 2012

Nähty Helsingissä

Kävin Helsingissä kahdessa jännässä paikassa. Ensinnäkin Kampin kappelissa, joka tarjoaa tilaisuuden hiljentymiseen yhdessä Suomen vilkkaimmista paikoista. Helsingissä oli tuona päivänä monta valtameriristeilyalusta ja yleisurheilun EM-kisat ja ihmisiä enemmän kuin olen siellä ikinä nähnyt ja tuntui ihanalta päästä vähäksi aikaa kappelin hiljaisuuteen.

kuva täältä

Toinen paikka oli World Design Capitalin yhteydessä oleva näyttely Eteläespalla. Teemana oli design, kierrätys ja kehitysmaat. Siellä oli mm. tämä talon runko, ns. earthhouse , joka on tarkoitettu perustaksi talolle vaikkapa Afrikkaan. Kehikot saa paikan päällä sitten täyttää paikallisilla materiaaleilla, esim. oljella tai savella.


Tässä (sanoma)lehtimaja

ja last but not least tällainen ruotsalainen kakkapussi, joka on tarkoitettu ihmisille, joilla ei ole käymälää. Ulostuksen bakteerit häviävät siihen mennessä kun pussi maatuu. Kun on nähnyt Intiassa ihmisten kakkaavan vaikka minne, tämä pussi olisi tosi hyvä asia heille, mutta tuskin kukaan intialainen on valmis maksamaan pennin rupien hyrrää tuollaisesta pussista.


19 Kommentare:

  1. Miltä se Kappeli sinusta näytti siinä Kampin kupeessa? En ole vielä nähnyt sitä kunnolla, vähän näytti ahtaalta paikalta.

    Seuraava must Helsingissä on tämä: http://www.ateneum.fi/?showInfo=14385

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Toukokuussa näytti vielä oudolta enkä edes tiennyt, mikä se on, mutta olen nyt kai tottunut siihen. Tuo Ateneumin "must" on tietenkin nähty, kerta kaikkiaan upea näyttely, mutta en sitä nyt noiden ihmeiden joukkoon pannut. Kun kerroin Suomeen lähtiessä, että menen Ateneumiin, A-mies kysyi, menenkö katsomaan niitä tyhjiä kohtia, joista puuttuu Gallen-Kallelan taulut, jotka me nähtiin joku viikko sitten Düsselissä.

      Löschen
    2. Se must olikin tarkoitettu minulle! :) Siehän olet niin nopea käänteissäsi, ettei perässä pysy näiden kulttuurihighlightien bongauksesssa. Vai oli A-mies vitsikäs; vai oliko ne tyhjät kohdat täytetty kaiman töillä?

      Löschen
    3. kyllä se joskus osaa olla aika vitsikäs :D

      Löschen
  2. Hieno keksintö tuo Earth House Systems. Olisi kiva nähdä erilaisia päällystämistapoja. Lehtimaja oli myös hauska ja melkein kodikas. Tuli vaan mieleen, että pitäisiköhän meidän viedä taas jokunen pino lehtikeräykseen.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Kyllä siinä oli yksi neliö oljista ja yksi savesta, mutta otin kuvan niin hassusta kulmasta. Meillä on ihan oma 120 litran paperiroskis, joka tyhjennetään kahden viikon välein eikä siksi kerry niin paljon jätepaperia.

      Löschen
  3. Tuo kukkaruukkumallinen kappeli on kyllä aika outo ilmestys Narinkka-torin kulmalla. Ei oilein istu ympäristöönsä. Sisältä kyllä ihan kauniskin.

    AntwortenLöschen
  4. Ehkä mallia on otettu Nooan arkista, piti kirjoittamani. :)

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Voisi muuten ollakin vähän niinkuin Nooan arkki.

      Löschen
  5. Olet ehtinyt paljon! Mielenkiintoisia näyttelyjä.

    Minun mielestäni tuo kappeli taas istuu yllättävän hyvin ympäristöön. Se on kaunis ja linjakas - ja yllättävä.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Lyhyessäkin ajassa saattaa ehtiä aika paljon.
      Nyt kyllä olin oikein tyytyväinen siihen kappeliin, silloin toukokuussa ensin vähän hämmästyin ja ihmettelin, mikä se oikein on.

      Löschen
  6. Karjalan-matkasi kuulostaa mielenkiintoiselta!
    Yövyitkös Helsingissä menomatkalla Arthurissa?

    AntwortenLöschen
  7. Helsinkiin on mieli! Jossain kahden sateen välissä!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. näkemistä kyllä riittää Helsingissä vaikka millä mitalla

      Löschen
  8. Tervetuloa Helsinkiin useamminkin!
    Täällä tuntuu tapahtuvan nykyään sata kertaa enemmän kuin vaikkapa viisi vuotta sitten. Tarjontaa on laidasta laitaan.
    Mutta kyllä hintataso hirvittää....

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Kyllä siellä näkemistä riittää vaikka millä mitalla.

      Löschen