Vietnam III

Yöjuna lähti Hanoista illalla yhdeksän aikoihin ja kulkee Kiinan rajalle Lao Cai-nimiseen kaupunkiin. Matkaa on noin 300km ja siihen menee 8-10 tuntia. Meille sanottiin, että etukäteen ei voi tietää, milloin saavumme perille, mutta että meidät herätetään ajoissa. ONNEKSI me olimme tajunneet maksaa muutaman kympin lisämaksun ja saimme olla kahdestaan neljän hengen hytissä, sillä hytit ovat ahtaita ja jos siinä neljä vierasta ihmistä joutuu kiireessä nousemaan ylös, tilanne on aika hankala. Varsinkin kun vaunun virkailijanainen oli itse nukahtanut lattialle ja unohti herättää porukat. Olin itse onneksi hereillä ja ehdin käydä vessassa ja hammaspyykillä, mutta kun muut heräsivät, he eivät päässeet enää vessaan, jonka virkailija oli heti herättyään sulkenut. Vaihtoehtona heille oli vain aseman saastunut vessa.  Jotkut meidän porukasta eivät olleet ehtineet vielä junasta pois, kun se lähti taas liikkeelle ja syntyi aikamoinen paniikki. Junassa ei ollut enää valoja ja pilkkopimeää ja se lähti liikkeelle, mutta onneksi ei Kiinan puolelle, vaan vaihtamaan raidetta ja tulihan se sitten kaikkien helpotukseksi takaisin. Minä raahasin siinä sitten kanssamatkustajien kapsäkkejä, jotka he olivat ehtineet kantaa osittain jo laiturille ja menneet hakemaan loppuja, kun juna lähtikin liikkeelle.

Lao Caista bussi vei meidät Sapan kaupunkiin, joka on 1650m korkeudessa. Sapa on 137 päivää vuodessa täysin pilvissä, mutta meillä kävi hyvä tuuri ja näimme kaupungin aurinkoisena. Hotellihuoneestamme avautui tällainen näkymä. Samassa hotellissa sattui olemaan suomalainen naisporukka, joka oli lähdössä kiipeämään Vietnamin korkeimmalle vuorelle Fan Si Pan'ille (3142m). He joutuivat olemaan yön teltassa, koska päivässä ei siitä keikasta selviä. Enpä olisi välittänyt lähteä mukaan, sillä ylhäällä vuorilla oli varmaan kylmä, sillä Sapassakin on vietnamilaisittain viileää.

Hotelli oli aivan Sapan pääkadun lähellä.  Kaupunki on eläväinen ja sieltä saa edullisesti ulkoiluvaatteita ja reppuja (minkä tajusin valitettavasti vasta jälkikäteen).

Ranskalaiset ovat aikanaan perustaneet Sapan ja tulleet sinne kuumuutta pakoon. Kaupunki on täynnä hotelleja, baareja ja ravintoloita.

Kaupungin keskellä on kaunis tekojärvi. Valitettavasti kiinalaiset hävittivät kaupungin vuonna 1979 lähes maan tasalle, kostoksi siitä, että vietnamilaiset marssivat Kambodžaan. Ympärillä olevilta vuorilta on hienot maisemat alas kaupunkiin.

Torilla oli myynnissä vaikka minkälaista herkullista vihannesta.

Ja olihan siellä siipikarjaakin. Huvitti, kun matkatoimiston esitteessä luki, että pitäisi vältellä paikkoja, missä myydään siipikarjaa, mutta kyllä me tuosta vaan ohi mentiin.

Ensimmäisenä Sapa-päivänä teimme kaupunkikierroksen lisäksi pienen vaelluksen lähiympäristöön ja saimme jonkunlaisen kuvan riisiterasseistakin. Kun Mekongin suistossa saadaan kolme riisisatoa vuodessa, näissä maisemissa saadaan vain yksi.

Täällä vuoristoalueella asuu paljon etnisiä vähemmistöjä. Tässä kuvassa näkyykin sillalla jo yksi niistä, hmuong-nainen tummissa vaatteissa.