Dienstag, 20. November 2012

Vietnam IV

Toisena päivänä vuoristossa teimme noin 10km lenkin, jonka varrella kävimme muutamassa kylässä, joissa asuu vähemmistöjä. Suurin osa vietnamilaisista on etniseltä ryhmältään "vietkinh" ja sen lisäksi maassa on varmaan yli 50 eri etnistä minoriteettia, esimerkiksi hmong, zao, tay, thai jne. Näitä vähemmistöjä asuu paljon siellä vuoristoalueella, usein vaikeissa olosuhteissa hedelmättömässä maassa. Naiset käyttävät arkenakin kansanpukuja. Leivän saanti on vuoristossa kovan työn alla, riisiterassit ovat työläitä ja niistä tulee vain yksi sato vuodessa. Monet naiset tekevät käsitöitä ja yrittävät myydä niitä turisteille. Ihmettelin, kun nämä samat hmong-naiset olivat ihan joka paikassa, kunnes tajusin, että heidän miehensä kuljettavat heidät mopolla aina seuraavaan paikkaan, kun tiesivät, mitä reittiä turistit yleensä kulkee. Korissa he kantavat myytävää tavaraa.

Tämä 22v nainen poikavauvansa kanssa oli valinnut minut "uhrikseen" ja kulki koko ajan perässäni. Hän puhui jopa muutaman sanan englantia.


 Punaiset zaot ovat alunperin kotoisin Kiinasta.

Vietnamilaiset, varsinkin vanhempi sukupolvi, ovat hyvin pienikokoisia, mikä johtuu aliravitsemisesta. Pappa halusi välttämättä kuvaan.

Tämä mummu halusi silittää meidän kaikkien käsiä.


Välillä matkan varrella ei ollut lainkaan asutusta, mutta kauniita maisemia riitti.

Tällaisia vanhoja kauniita kattoja ei saa enää rakentaa puun säästämisohjelman takia, valtio on määrännyt sen sijaan laitettavaksi ruman aaltopeltikaton.

Vastaan tuli huteran näköinen riippusilta, jonka yli uskalsi meidän porukasta vain yksi, en nyt mainitse hullun miehen nimeä.

Yhdessä kylässä tuli vastaan lauma pieniä ankanpoikasia. Kun lauma oli jo mennyt, jostain ilmestyi vielä yksi pikkuinen hysteerinen, joka etsi äitiään ja kun äitiä ei löytynyt, se päätti istua Allumiehen kengän päälle, mutta en ollut valitettavasti kameran kanssa paikalla.

Hmongien vaatteet on usein kovin mustia, mutta jotkut ryhmät käyttävät oikein värikkäitä asuja. Joskus ne muistuttivat jopa saamelaisten vaatteita.

Valitettavasti ilma oli usein utuinen ja riisisato oli korjattu, joten riisiterasseista en saanut oikein hyvää valokuvaa, mutta olen kiitollinen, että siellä ei satanut tai maisema ollut täysin pilvissä kuten hyvin usein on.

Useimmat Vietnamin kiertomatkat järjestetään ilman tätä keikkaa vuoristoalueelle, mutta me sanoimme kaikki yksimielisesti, että matka ei olisi ollut mitään ilman noita vuoria ja vähemmistöryhmiä, joten suosittelen jokaiselle Vietnamin matkaa suunnittelevalle käyntiä Sapassa, vaikka se onkin vähän hankalan (juna)matkan päässä. Paluumatkan teimme bussilla ja se oli aika rasittava, koska teillä ei voi ajaa kovin lujaa.

21 Kommentare:

  1. Äiti ja lapsi voisivat olla myös Grönlannista...

    En aio matkustaa Vietnamiin, joten minussa nämä upeat matkapostukset menevät ihan hukkaan;-)

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Aika paljon muistutti moni myös Etelä-Amerikkaa.

      Löschen
  2. Kauniita asuja ja maisemia. Mahtoikohan se mummu käsiä silitellessä huomata teidän rannemurtumat?

    Maikki

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. No kun ei päässyt mua silittelemään, kun pysyin syrjässä ja otin vaan kuvan. En yleensäkään tykkää, että mua koskettelee vieraat ihmiset.

      Löschen
  3. Minkàlaisia kàsitòità naiset teille kauppasivat? Hellyttàvià nuo vanhukset!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Paljon sellaista kirjo-ommeltua pussukkaa tai jopa reppua.

      Löschen
  4. Vaikuttaa tosiaan kokemukselta, jota ei haluaisi jättää välistä. Kaunista.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Olen tosi iloinen, että tajuttiin tehdä juuri tuo matka. Itsekin tiesin Vietnamista pääasiassa Hanoin, Saigonin, Halong Bay ja Mekongin, tuo vuoristo ja nuo vähemmistöt oli täysin tuntemattomia asioita, mutta matkailu avartaa.

      Löschen
  5. Aivan ihania vaatteita, sekä nuo mustat kirjaillut että punaiset värikkäät. Kai ostit tuollaisen, siellä kai muodikkaan ruutuisen huivin itsellesi? Olisit piristävä näky Kölnin kaduilla.
    Voi, miten sen ankanpoikasen sitten kävi?

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. No tietenkin ostin ja olin tänään jo turbaani päässä sauvakävelyllä, ajattelin, että sopii tyyliin.
      Ehkä se ankanpoikanen etsii edelleen emoansa reppana.

      Löschen
  6. Kiitos mielenkiintoisesta jutusta taas kerran! Kuten Leena sanoi, juuri tuon kuvan perusteella äiti ja lapsi olisivat voineet olla Grönlannistakin!

    Kas, miten on mahdollista, että tunnistin sen herrasmiehen riippusillalla! Tuosta katosta en saanut kunnolla kuvaa, olivatko nuo palat ikäänkuin isoja päreitä tai paanuja?

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Jotain vietnamilaisia "pärepaanuja", varmaan ihan joku puulevy vaan, mutta jotenkin kauniita verrattuna niihin aaltopeltikattoihin uudemmissa taloissa.

      Löschen
  7. Ihana antropologinen matka teillä on kyllä ollut,miten mielenkiintoista tavata tuollaisia harvinaisia heimoja ja kuulla heidän tavoistaan.KIvan värikkäät vaatteet! Ja olettepa kävelleet siellä ahkerasti!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Mutta seuraavana päivänä ei sitten enää kävelty, vaan istuttiin tuntikausia bussissa.

      Löschen
  8. Olipa teillä mielenkiintoinen matka. Pidän muutenkin kovasti blogistasi ja odotan aina löytäväni kiinnostavia juttuja blogistasi.

    AntwortenLöschen
  9. Mielenkiintoinen matka teillä on ollut. Ja erilaisia, värikkäitä vaatteita, joita naisilla on yllään. Jäin ihmettelemään, jäikö ryhmänne muut jäsenet joen toiselle puolen vai palasiko tämä herrasmies takaisin?

    AntwortenLöschen
  10. Tais olla aikamoinen kosteus kokoajan ilmassa. Todella mielenkiintoisia postauksia, kun itse en ole làhimaillakaan reissannut.

    AntwortenLöschen
  11. Siis aivan mahtavia kokemuksia teillä Vietnamissa!

    AntwortenLöschen