22 km apostolin kyytiä

Viikonloppuna oli kaksi patikkapäivää, yhteensä 22 km. Toinen aikoja sitten patikkaporukan kanssa sovittu, toinen spontaanijuttu kauniin sään takia.
Ensin lauantaina Bergisches Landin kukkuloilla patikoitiin kauniissa maisemissa, mutta niin tylsässä säässä, että ei edes huvittanut ottaa muita valokuvia kuin tämä kännykuva kylästä, josta retki alkoi

ja sitten sunnuntaina tuli vihdoinkin se keltainen pallo taivaalle ja päätimme ajella länteen päin ja katsoa, mitä ruskohiilialueella tapahtuu. Tässä on blogin takia taas pitänyt taas sivistää itseään ja yrittää saada selville, mitä on Tagebau suomeksi ja tulin siihen tulokseen, että se voisi olla avolouhos. Jülichin lähellä on ruskohiilialue, jossa vielä louhitaan avolouhoksessa ruskohiiltä ja ensimmäisessä kuvassa näkyykin kaukana näitä kamalan isoja nostokurkia, joiden valtavasta koosta ei tässä kännykuvassa saa oikeaa kuvaa. Jos niitä joudutaan kuljettamaan muualle, moottoritie pitää sulkea muulta liikenteeltä, sillä silloin sinne ei mahdu muita autoja. Menin puomin yli kielletylle alueelle ottamaan valokuvaa ja sain sapiskaa yhdeltä noin 4 veeltä, jonka isäparka joutui kovasti selittämään, miksi täti sai mennä sinne, kun siinä on kerta kieltolappu.

Kaikki tämän postauksen valokuvien paikat ovat olleet asutusaluetta, josta ihmiset on "häädetty" pois ruskohiiliesiintymän takia. Kaivosfirma on "ostanut" heidän talonsa ja tonttinsa ja kunta on yrittänyt antaa heille edullisesti tontteja lähistöltä uudisrakennusta varten. Allumiehen työkaveri asui aikanaan tuollaisella alueella isovanhemmilta perityssä talossa ja he odottivat ihan viimeiseen asti ennenkuin muuttivat pois eli ympärillä ei ollut lopussa enää yhtään taloa vaan pelkkää kaivostoimintaa ja tunnelma oli kuin aavekaupungissa, jossa ei asu ketään.
Kun kaikki hiili on kerätty, aluetta aletaan rekultivoimaan (mitä sekin on nyt taas suomeksi? uudelleen kultivoimaan?) eli sinne istutetetaan puita ja pensaita ja tehdään teitä ja polkuja ja lampia. Siellä joutsenet ja sorsat uiskentelivat nyt sopusoinnussa uusissa idyllisissä maisemissa, nokikanat kiusasivat joutsenia ja kurkikin lenteli tutkimassa paikkoja ja istahti jopa puuhun katselemaan nokikanan ja joutsenen kaksintaistelua.

Me kävelimme tuolla n. 10km lenkin, jonka varrella oli Ristin tie, jossa oli 14 pysähdyspaikkaa. Siellä sai kerrata tietojaan Raamatusta ja nyt tiedän mm., että Veronika ojensi Jeesukselle hikiliinan.

Puut olivat vielä lehdettömiä eikä kukkiakaan juuri näkynyt paitsi muutama vaivainen valkovuokko ja leskenlehtiä. Nyt kyllä aurinko lämmittää eikä kestä varmaan kauaa ennenkuin koivuun tulee silmut. Kahden viikon päästä tuttavapariskunta ottaa meidät mukaan Eifel-vuoristoon etsimään käenrieskoja, joita aina ajattelen kaiholla. Lapsuudessani niitä kasvoi kotini lähellä ja muistelen aina, miten lapsena menin keväällä katsomaan, joko ne kukkivat.