Siper... eikun Berliinissä

Olimme muutaman päivän Siperiassa Berliinissä ja siellä oli todella kylmää. Huomasin muuten, että berliiniläiset pukeutuvat aika lailla kevyesti, kunhan vain aurinko paistaa. Kun meikäläisillä oli päällä kaikki vaatteet mitä olin ottanut mukaan (kotoa lähdettäessä kun oli kesäpäivä eikä ollut tarpeeksi lämmintä mukana) ja melkein kaipasin käsineitä, berliiniläiset istuivat rohkeasti ilta-auringossa ulkona ohuissa vaatteissa.
Kuva on Volkspark am Weinbergista, jossa olemme usein käyneet langon ja kälyn kanssa, kun he olivat vielä yhdessä, mutta nyt menimme yksin  ja söimme kivassa sveitsiläisessä Nola's-ravintolassa.

Hotellimme oli kävelymatkan päässä Weinbergista ja aivan lähellä Hackescher Marktin junapysäkkiä ja kävelymatkan päässä Alexanderplatzilta. Olimme muutama vuosi sitten Barcelonassa Camperin hotellissa ja tykästyimme ja nyt testasimme Berliiniä ja totesimme sen ihan yhtä kivaksi. Aika kallishan se on, mutta meillä oli parin sadan lahjakortti. Hotellin konseptihan on niin, että hintaan sisältyy aamiainen plus 24h snack (sandwicheja, salaattia, leipää, smoothie, kakkua, hedelmiä, karkkeja, kahvia, teetä ja muita juomia) eli ihan mihin kellonaikaan voi mennä self-service bistroon ja ottaa sieltä purtavaa. Bistro on seitsemännessä kerroksessa ja sieltä näkee kivasti kaupunkia.

 Tässä pieni esimerkki lounaastamme. Salaatit on aina kannellisissa Weck-purkeissa.

Ostimme yleisiin kulkuneuvoihin kätevän viikkolipun, sillä se tuli edullisemmaksi kuin viiden päivän turistilippu. Kaksi päivää jäi käyttämättä ja lahjoitimme paluumatkalla lentokentällä liput nuorelle pariskunnalle, joka oli juuri aikeissa ostaa bussilippua.

Ensimmäisenä hoidettiin Suomen suurlähetystössä passitilaukseni. Se kävi kätevästi ilman aikavarausta ja jonotusta, mutta maksoikin sitten 145 euroa postimaksuineen eli olisi ehkä sittenkin kannattanut hakea Suomesta. Enhän minä sitä juuri tarvitse, mutta tunnesyistä on sellainen pakko omistaa.
Koska satoi, päätimme mennä seuraavaksi KaDeWe:n tavarataloon, jossa on aina pakko käydä ihmettelemässä ruokaosastoa, siellä tulee aina tunne, että me asumme täällä käpykylässä, jossa ei ole mitään tavaraa tarjolla. Myynnissä oli myös suomalaista salmiakkisuklaata, mutta enpäs kiusallanikaan ostanut (sillä olisin syönyt heti koko levyn), mutta naisten osastolta löysin itselleni ihanan kylpytakin.

Iltapäivä menikin sitten ex-kälyä kuunnellessa, siellä on ero meneillään, monimutkaiset finanssit, siitä voisi kirjoittaa romaanin. Illalla etsimme kivaa ruokapaikkaa, mutta monet ravintolat olivat täynnä tai kiinni ja sitten tuli eteen ranskalais-telavivilainen Mani, josta olimme jo aikaisemmin lukeneet ja sieltä löytyikin pöytä ja aivan mahtavan hyvää ruokaa. Tilasimme ainoastaan erilaisia eturuokia, ns. chuzpeles, vähän niinkuin tapas Espanjassa ja ne olivat kaikki aivan ihania.Ruuissa oli paljon sitruunaa ja minähän rakastan sitruunaa yli kaiken.  Mielelläni menen sinne toisenkin kerran.

Tiistaina lähdimme junalla Potsdamiin (sama viikkolippu kelpasi), joka on Brandenburgin osavaltion pääkaupunki, mutta aivan Berliinin kupeessa. Sinne on avattu tänä vuonna hieno museo, joka on lahjoitus yhdeltä SAP:n perustajamiljardeerilta. Museo sijaitsee 1700-luvulla rakennetussa ja nyt kunnostetussa Barberinin palatsissa vastapäätä tuomiokirkkoa. Museolla on itsellään hyvää taidetta, mutta tällä kertaa siellä oli vielä tunnettujen impressionistien näyttely.

Barberinin palatsi:

Näkymä palatsista Potsdamin tuomiokirkolle:

Impressionistien näyttelyssä:

Museossa oli todella kätevä audio-opastus. Kun astui saliin, audiolaite näytti automaattisesti ikonit salin tauluista ja niitä voi sitten klikata ja kuuli selostuksen.

Museon omissa tauluissa oli myös jonkun verran DDR:n taidetta, mutta ei sitä tuttua sosialistista realismia vaan ihan kivoja tauluja. Werner Tübke oli yksi DDR:n tunnetuimpia taidemaalareita. Hänen taulunsa "Kolme naista Cefalusta" esittää nuoruutta, keski-ikää ja vanhuutta. Taulun vieressä oli Tübken sitaatti "Kaikki pysyy sellaisena kuin se ei koskaan ole ollutkaan".

Olimme yli kaksi tuntia museossa,  se kannattaa ehdottomasti katsoa.
Museon jälkeen kävelimme vähän Potsdamissa, joiltakin kaduilta löytyy paljon hienoja vanhoja taloja. Valitettavasti sää oli vähän (tihku)sateinen ja olin kaiken kukkuraksi unohtanut kameran kotiin eli kaikki Berliinin kuvat ovat kännykässä. Kyllä näissä taloissa voisin ihan hyvin asua. Potsdam on muutenkin sopivan kokoinen kaupunki ja sopivan lähellä Berliiniä.

Sanssoucin linnankin ohi kävelimme tai melkein juoksimme, sillä mustat pilvet lupasivat sadetta.

Kun oli maanantaina tavattu ex-käly, niin tiistaina kuulimme sitten langon version aviokriisistä. Sympatiani ovat edelleen kyllä kälyn puolella. Lanko oli valinnut tapaamispaikaksi hyvin yksinkertaisen baarin, koska oli aivan selvästi pelännyt/aavistanut, että joutuu nyt ensimmäistä kertaa 20 vuoteen ehkä maksamaan omat ruokansa. Mukana oli myös uusi kälykandidaatti, todella mukava filmituottaja, jonka dokumentteja näkee silloin tällöin televisiossa. En tosin halua tottua häneen, sillä olen varma, että suhteella ei ole tulevaisuutta, sen verran ihmeellinen kun on anoppini toinen poika. :-)


Keskiviikkona kävimme katsomassa DDR-museota Kulturbrauereissa, joka on vanhaa teollisuusarkkitehtuuria ja toimii nyt kulttuurikeskuksena. Olemme olleet siellä usein, mutta koskaan ennen ei ole tullut mieleen käväistä katsomassa museota.  Sieltä löytyi mm. tarinaa itäsaksalaisten lomamatkoista, heillehän oli tyypillistä telttailu. Tässä Trabant, jonka päällä on teltta. Museo on Bonnin Haus der deutschen Geschichten sivuhaara, mutta hyvin vaatimaton verrattuna Bonnin päämuseoon. Meille siellä ei ollut mitään uutta, sillä olemme aikanaan käyneet paljon DDR:ssä eli kaikki oli tuttua, myös "länsipaketit", joita mekin joskus lähetimme tuttavillemme, mm. kahvia ja suklaata.

Hauskoja taloja löytyi Berliinistäkin, tässä esimerkki onnistuneesta maalauksesta.

Kävimme ensimmäistä kertaa Friedrichshainin kaupunginosassa, joka on tullut kovasti muotiin kuten ennen Prenzlberg. Sinne johtaa Berliinin keskustasta (Berlin Mitte) DDR:n leveä luksuskatu, Karl-Marx-Allee, jonka molemmille puolille on sodan jälkeen rakennettu valtavia asuintaloja sosialistiseen sokerileipurityyliin.

kuva: Wikipedia

Vähän kauhistutti kulkea noiden valtavien talojen ohi ja ihmettelin, miten joku haluaa asua Friedrichshainissa, mutta kun pääsimme kaupunginosan "sisään", ymmärsin, miksi alue on niin pidetty. Sieltä löytyi puitten varjostamia kauniita katuja ja kunnostettuja vanhoja taloja ja paljon paljon baareja.

kuva: Wikipedia

kuva: www.immobilienmakler-friedrichshain-imcentra.de

Friedrichshainin jälkeen ehdimme piipahtaa vielä Kaiser Wilhelm Gedächtniskircheen katsomaan juuri remontoitua kappelia.

Berliini oli todella kiva, mutta nyt on kiva olla kotonakin. Sää on ollut kesäinen ja eilenkin illalla istuimme pitkään ulkona terassilla vieraamme kanssa.