Kölnin vaakunan 11 kyyneltä muistuttavat Ursulasta ja neitsyistä.
Ursula-nimi oli kuulemma 1920-luvulla suosituin tyttöjen nimi ja on se ollut senkin jälkeen suosittu. Ursuloista käytetään usein lempinimeä Ursel tai Uschi. Minun ystäväpiirissänikin on varmaan neljä Ursulaa.
Sunnuntaina meillä kävi kaksikin Ursulaa, ensin oli brunssilla serkku Ranskasta ja sitten illallisella täkäläinen ihana ystävä, joka sairastaa valitettavasti keuhkosyöpää.
Päätin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja tehdä brunssille jotain, jota voisi tarjota alkuruokana illalla ja niinpä tein Kodin kuvalehden ohjeella rapu-mousse-kakun, josta molemmat halusivat reseptin. Elokuun vieraat olivat niin fiksuja, että toivat tuliaisena saaristolaisleipää, jota tarvittiin pohjaan (kiitos HK) ja rapuja oli sattumalta tukkuliikkeessä alennuksessa. Alkuperäinen resepti on ø 24 cm vuokaan, mutta tein sen pienempään eli ø 20cm vuokaan. Onneksi on talossa matemaatikko, joka osaa käyttää piitä ja laskeskella ainesmääriä, kun minä itse käytän sitä piitä ainoastaan saksan kielessä sanomalla Pi mal Daumen (suomeksi pii kertaa peukalo), mikä tarkoittaa samaa kuin suunnilleen. En ole koulun jälkeen piitä onneksi tarvinnut tai en siis muista miten sitä käytetään.
Tässä kakun resepti, jos jotakuta kiinnostaa.
Voi kiva, että tuliaiset olivat onnistuneita. Ihana kakku ja varmasti herkullinen. HK
AntwortenLöschenoli kyllä hyvää
LöschenNäyttipä ihanalta kakulta! Olenkin aina miettinyt tuota Ursula nimeä, koska seuraan paljon saksalaisia tv-sarjoja ja kyllä jokaisessa ainakin yksi Ursula esiintyy jossain vaiheessa. Mutta en enää ihmettele, sillä sehän on tärkeä nimi siellä.
AntwortenLöschenLuulen, että päiväkoti-ikäisillä sitä nimeä nykyään tuskin kuulee. Viime vuonna oli näköjään Mia ykkösenä. Anoppini oli Maria, mutta häntä kutsuttiin aina Miaksi. Monet Ursulat käyttävät kutsumanimenä Ullaa, mutta mun mielestä Ulla ei ole mikään Ursula. :-)
LöschenEikös Ursuloiden kutsumanimi usein ollut myös Uschi?
AntwortenLöschenKiitos reseptistä, vaikuttaa hyvältä. Meillä tosin ei saaristolaisleivästä oikein tykätä, mutta vasmaa joku muu tumma leipä käy.
Maikki
Kyllä mä taisin Uschista mainita, en jaksa nyt katsoa.
AntwortenLöschennami! Luulin että kakku aina mekeeta...
AntwortenLöschenUseimmiten makeaa, mutta ei aina.
Löschen