Montag, 25. Januar 2021

Toinen talvi

 No onpas maailman kirjat  menneet nyt sekaisin, kun taas oli satanut lunta lauantain ja sunnuntain välisenä yönä ja kun tulin olkkariin aamulla, oli ihan kuin olisi joulu, siis sellainen kuin joulu Suomessa eikä sadejoulu Saksanmaalla.

Terassin lasikatolta oli pudonnut niin paljon lunta maahan, että olisi helposti saanut lumiukon tehtyä.

Lähdimme kävelylle läheisille pelloille, mutta sieltä  oli suurin osa jo taas sulanut. Oli ihan jännät värit silti, vähän vihreää, vähän valkoista, vähän sinistä.


Enemmän värejä oli sitten illalla meillä keittiössä, kun tein Ottolenghin reseptillä talvikuskusta. Oli ihan pakko ottaa kuva.


Ja ihan vaan muistiin tänne kuva lauantaisesta selleriperunakeitosta, jossa päällä paistettuja omenoita ja  saaristolaisleipämuruja (tai Saksassa Pumpernickel, mutta on paras olla käyttämättä sitä sanaa, sillä sillähän on /suomessa/Suomessa aivan eri tarkoitus)




10 Kommentare:

  1. Kauniit lumimaisemat! Varsinkin tuo peltokuva on ihana ja samalla vähän kummallinen. Amsterdamissa oli harvoin tapahtuvan lumisateen jäljiltä aina kaikki meidän lähipuistot ja niityt kaluttu ihan tyhjiksi, kun vanhemmat haalivat lapsilleen materiaalia lumiukkoihin. Ja kaikilla oli niin hauskaa :)

    Ottolenghi <3 <3 <3 Tykkään.

    AntwortenLöschen
  2. Kauniit lumikuvat❄️⛄Olispa täälläkin lunta,rai kyllä ruli kunnolla viime viikolla,mutta ihan pohjoisessa,mutta sinnehän ei pääse ellei asu ihan lähellä.Herkullisen näköinen keitto,nam

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Ei se lumi meilläkään normaalia ole, mutta ympäristössä keskivuoristossa kyllä sitä on ja joutuvat kieltämään ihmisiä menemästä sinne koronatartunnan takia. Sulkevat mm. parkkipaikat.

      Löschen
  3. Hienoa, että teilläkin on lunta! Täällä on edelleen lunta ja viime yönä oli satanut lisää. Tosin tänään oli märkää, mutta ip on onneksi täällä kadut aurattu. Toivottavasti ei tule pakkasia, jotta ei tule liukasta taas.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. no ei sitä lunta kyllä enää ole, mutta mulle riittää jo se aamumaisema, muutenhan täällä on yhdestä hiutaleesta jo liikennekaaos, hyvin monilla on vain kesärenkaat.

      Löschen
  4. Jaa tekö sen lumen kahmittekin, kun tänne Pfalziin Reinin rannalle 270 km etelämpään ei enää riittänyt? Aina pieniä sorretaan.:D

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Jospa se lähtikin sinne teidän Toscanaan, kun ei meillä enää näy.

      Löschen
  5. Nyt sitten vaan uudestaan joulua juhlimaan, kun on autenttisempi tunnelmakin. ;-D

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. No oli se joulu tänä vuonna ainakin vähemmän lämmin kuin joskus on ollut ja pimeää oli.

      Löschen