Luonto on ainakin kaksi viikkoa aikaansa edellä ja sadetta kaivattaisiin kovasti. Ei ole normaalia, että tähän aikaan vuodesta pitää jo tuhlata arvokasta vesijohtovettä. Mutta onhan noista kukista iloa.
Eilen kävimme Schloss Dyck´in vesilinnaa ihailemassa, se on vain 35km päässä meiltä, mutta ei ole koskaan tullut käytyä. Näppäilin siellä muutaman kuvan ja vasta kotona huomasin miten hieno tuosta ensimmäisestä tuli kun siihen sattui tuo valkoinen pilvi. Olihan se näkemisen arvoinen paikka.
Ostin terassille uuden vahakankaan, kun vanha Marimekon unikko oli niin haalistunut. Tällä kertaa innostuin ruotsalaiseen Dalahäst-liinaan. Ja yhtä aikaa sen kanssa tuli postissa käytettynä ostamani Hollantilainen talo, jota mm. Leena ja Katja ovat kehuneet. Jo ainoastaan kansikuvan takia kirja on hieno.
Meidän pihassa on rakennustyöt meineillään ja mm. autotallin murattiseinälle rakentaa rautiaispariskunta pesää. Olen aika kehno tunnistamaan lintuja, mutta onneksi löytyy ornitologituttavia, jotka tunnistavat äänet, jotka nauhoitin. Rautiainen oli meille tähän mennessä jalkapalloilija. Vähän kurja, että en voi oikein avata auringonvarjoa, kun se ehkä hämää pariskuntaa.
Upeita kukkia ja kauniita paikkoja.Toivottavasti saatte sitä sadettakin.Täällä sateet loppuivat jo ennen huhtikuun loppua ja seuraavan kerran ehkä lokakuun loppupuolella tai marraskuussa tulee sadetta. Täällä on ollut normaalia lämpimämpi kevät , joten ei täälläkään ihan normaalia säätä. Aivan ihana tuo Dalahäst-liina:)
AntwortenLöschenTykkäsin kanssa dalahästistä
LöschenMeillä on eilen tullut pienet lehdet yhteen koivuun ja silmuja marjapensaisiin. Söimme eka kertaa terassilla, tosin vain puoliväliin annosta, kun alkoikin jo sataa. :D
AntwortenLöschenTäällä kaivattais sadetta, ihan kamalaa kun kasvit nääntyy
LöschenKiva vahakangas. Itsekin sain viime viikolla raahattua partsille pöydän ja tuolit; en vain ole ehtinyt istumaan vielä ulkona, kun olin parin päivän työmatkalla.
AntwortenLöschenMeille tuli äsken se kaivattu karmea sadekuuro ja mittarissa lämpö laski +33C -> +18C, mutta nyt taas aurinkoa.
LöschenMinulla on edelleen käytössä se Marimekon Kevätleikki, joka on kangasta. Siis kun katan ulos, se pöydälle. Ostin Jaelille ja itselleni myös Kevätleikin esiliinat. Meillä on satanut kiitettävästi ja ikkuna auki kuuntelen sateen musiikkia. Ja yön linnut...Viikonloppua♥
AntwortenLöschen