Mittwoch, 29. März 2023

Israel jatkuu

 Monet kysyivät pelkäsimmekö Israelissa, emme todellakaan tunteneet oloamme missään vaiheessa epäturvalliseksi. Rauhallisia mielenosoittajia näimme heti lentokeltältä kaupunkiin ajaessamme. Matkaoppaamme pahoitteli, ettei seuraavana päivänä ollut lähistöllä mielenosoitusta, hän olisi vienyt meidät mukaan ja olisimme menneetkin.

Yksi todella mielenkiintoinen asia oli vierailu kibbutsissa. Oli kamala sade, ensimmäisen kuvan  yläreunassa olevat pallot ovat sateenvarjostani. 


Sateen ja tuulen  takia meidät vietiin turvaan kuivaan paikkaan eli kibbutsin pesulaan. Vanhat kärryt muistuttivat DDR:stä ja mikä ettei, sillä tässähän oli todellinen sosialistinen kibbutsi, joita enää montaa ole.  Kibbutsilla on pääasiassa avokado- ja banaaniviljelyksiä, joilla ne hankkivat elantonsa. Pesulassa pestään kaikkien pyykki, ruokalassa saa syödä, jos ei halua itse laittaa ruokaa. Lapsille on päiväkoti, ei enää sellainen lasten talo, jossa lapset olivat ennen yötäkin pois vanhemmilta ja alakoulu on myös paikan päällä. Yli 40v asukkaat saavat 110 neliön talon asuttavaksi. Kaikkien käteispalkka on noin 1000€ kuussa riippumatta onko lääkäri tai siivooja. Tämän kibbutsin erikoisuus on, että heillä on putkia valmistava tehdas, joka on jopa pörssissä ja nainen, joka meille kaiken kertoi, kertoi saaneensa viime vuonna monen kymmenen tuhannen euron osakeannin. Vanhuksille paikka on paratiisi, heistä huolehditaan hyvin, kukaan ikäihminen ei lähtisi sieltä pois. Kaikki lapset eivät sinne jää, esim. tämän rouvan lapset ovat taiteilijoita ja asuvat Tel Avivissa.



Pari kertaa satuimme näkemään miten turistit antoivat kastaa itsensä Jordanissa.

Tässä kohtaa oli kamalan kylmä tuuli ja vesi aika kamalan väristä. Minut on kastettu aikanaan tammikuussa kotona kauniin kukkakimpun ja kynttilän vieressä eikä varmaan ollut noin kylmä.


Näkymä Pyhän Yrjön ortodoksisiseen luostaariin oli henkeäsalpaava



Ja sitten päästiinkin Jerusalemiin, joka on todella kaunis kaupunki. Tässä näkymä Öljyvuorelta kaupunkiin


Paljon oli ihmisiä liikkellä kun oli Bar mizva, ihmiset tanssivat iloisena eli vähän erilaista kuin katolisten ensikommunio täällä Saksassa


Itkumuuriin ei tullut kirjoitettua viestiä, kuulin juuri, että se on nyt tyhjennetty, viestit haudataan maahan.



Blondi joutui moskeijan lähelle tullessa laittamaan pitkän hameen liian tiukkojen housujen päälle




Jerusalemista pidimme kovasti ja siellä saimme matkan parhaan ruoan, kun emme enää kestäneet hotellin ruokia ja lähdimme keskustaan kalaravintolaan, jossa osattiin käyttää mausteita ja laittaa herkullista ruokaa.


Jerusalemissa oli seuraavana päivänä maraton ja siinäpä oli meille pulma päästä museoon, kun lähes kaikki kadut oli suljettu, noiden tyyppien välistä onnistuimme pujahtamaan läpi.

Kävimme tietenkin myös siellä, minne kaikki poliitikotkin menevät eli Jad vashem holocaust muistopaikalla. Kävimme nopeasti läpi näyttelyn, olemme nähneet vastaavia museoita Saksassakin eli paljon tuttua. Eniten meitä kosketti lasten muistopaikka, jossa luetaan ääneen 1,5 miljoonan kuolleen lapsen nimet ja iät ja jossa pimeässä näkyy tuhansia valopisteitä ”kynttilänä” surmatuille lapsille.





6 Kommentare:

  1. Muistan nuoruudesta nuo kibbutsit jotenkin kiehtovina. Paljon ehditte nähdä ja hienoa, että kaikki sujui hyvin. Kiitos kuvista, voisin näyttää näitä tutuille, jotka ovat juuri käyneet paikan päällä.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Se oli sitä aikaa kun jotenkin ihailtiin Israelia ja kibbutseja eikä ollut aavistustakaan palestiinalaisten kohtalosta. Onko sulla e readeria? Voisin lähettää Daniel Speckin Jaffa Road-romaanin.

      Löschen
    2. On minulla lukulaite, ehkä voisin ladata siihen.

      Löschen
    3. Katso postilaatikkoosi onko kirja tullut. Jos on ongelmia Calibren kanssa, ilmoittele.

      Löschen
  2. Mielenkiintoinen reissu kibutsissa ja Jerusalemissa? Mikä kibutsi oli tuo? Itse muistan oman kibutsiaikani tosi mukavana kokemuksena. Suurin osa kibutseista on yksityistetty, eli jäsenet maksavat palveluista, mutta vielä on joitakin, joisss tuo sosialistinen systeemi missä kaikki samanarvoisia, ainakin teoriassa.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Olen itsekin miettinyt sen nimeä, siellä oli niin karmea sade ja tuuli eikä mitään mahdollisuutta kirjoittaa jotain muistiin, mutta olen nyt laskenut yksi ynnä yksi ja tullut siihen päätökseen, että sen täytyy olla Gvat, koska kerrottiin, että heillä on putkifirman osakkeita ja niistä kertoo Wikipedia ja maantieteellisestikin paikka sopii, oli aika lähellä Syyrian rajaa. Luin juuri, että arkkitehti Libeskind on ollut siellä pari vuotta, hänhän on suunnitellut Berliinin juutalaisen museon.

      Löschen