
Omenan kuoressa on reikä.
Jos siihen painaa korvansa kiinni
ja kuuntelee tarkasti,voi veden ja tuulen
ääniltä erottaa astioiden helinää.
Toukka tiskaa.



Meillä syödään paljon oliiviöljyä ja hain tänään taas viiden litran kanisterin hyvää kreetalaista öljyä.
Kuten kuvasta näkee, meidän "nurmikko" on pääasiassa valkoinen eli täynnä apilan kukkaa, kun ruohonleikkuri oli rikki. Tänään tein suursijoituksen eli 89 eurolla uusi ruohonleikkuri.
Kuvassa Villandryn linnan klassinen muotopuutarha.

Chaumont-sur-Loiren linnan puisto on taas täysin vastakohtainen, mielikuvituksellinen puutarha, jossa joka vuosi annetaan taiteilijoille ja puutarhureille vapaat kädet suunnitella tietyn teeman mukainen puutarha.
Tämän hauskan linnunpelättimen tapasimme matkan varrella.
Tässä Gustave Eiffelin suunnittelema kanavasilta Briaressa. Valitettavasti ei sillä hetkellä ollut yhtään venettä sillalla.
Jippii! Huomenna alkaa viikon pyöräloma, jolloin ajamme noin 350km Loiren, Indren ja Cherin rannalla ja katsastamme ihanat linnat. Pedalo kuljettaa matkalaukut hotellista toiseen ja meidän ei tarvitse itse muuta kuin yrittää jaksaa polkea. Pisin päiväreitti on noin 70km. Jos ette kuule minusta enää mitään, olen unohtanut, että lainapyörässä ei ole jalkajarruja.....
Kun vuosia sitten kävimme Kiinassa ja näin, mikä siellä on tyttöjen asema ja miten tärkeää koulutus on, päätin ottaa Plan Internationalen (www.plan.fi) kiinalaisen kummitytön ja tukea häntä. Tytön nimi on Nini ja hän on nyt 11v. Maksan kuukausittain tukea ja silloin tällöin lähettelen pieniä paketteja. Valitettavasti sinne ei saa lähettää mitään painavaa. Tänään on lähdössä kuvan pussukka. Kiina kontrolloi kaiken tarkkaan ja lahjat pyydetään laittamaan läpinäkyvään muovipussiin kontrollin helpottamiseksi.